Didier Deschamps ei koskaan ollut maailman taitavimpia pelaajia. Hänen palkintokaappinsa perusteella voisi toki luulla toisin: kourallinen mestaruuksia Ranskassa ja Italiassa sekä Mestareiden liigan voitto kiiltelevät palkintokaapissa maajoukkuesaavutusten rinnalla.
Nimenomaan jälkimmäisiä muistellaan Ranskassa nyt ja tulevaisuudessa lähes kyynel silmäkulmassa. Kyse on vuosina 1998 ja 2000 peräkkäiset maailman- ja Euroopan-mestaruudet voittaneesta joukkueesta, niin sanotusta kultaisesta sukupolvesta, jonka muutamien vuosien kuluttua varmaan väitetään jo kävelleen veden päälläkin.
Deschamps ei loistanut maalintekijänä tai hyökkäyskolmanneksen virtuoosina. Hän niitti mainetta työteliäänä ja nöyränä keskikenttäpelaajana, joka käänsi pelin virtauksen puolustuksesta hyökkäykseen ja antoi Ranskan kirkkaimmille tähdille mahdollisuuden tehdä taikojaan.
Juuri sitä Deschamps teki 20 vuotta sitten, kun Ranska isännöi MM-lopputurnausta.
Alkulohkovaihe antoi viitteitä siitä, mitä tuleman piti, sillä kolmessa ottelussaan Ranska päästi vain yhden maalin. Deschamps itse teki koko maajoukkueurallaan van neljä maalia ja seurasi omasta tutusta roolistaan keskikentältä, miten Zinedine Zidanen kaltaiset pelaajat ratkaisivat ottelun toisensa perään Ranskan eduksi.
Ranska sai uudet kansallissankarinsa, kun Brasilia lopulta kaatui loppuottelussa Pariisissa. Keskustassa Champs-Élysées täyttyi, kun kahden miljoonan hurmioituneen ranskalaisen massa velloi satojen metrien matkalla.
Deschampsille, molempien mestarijoukkueiden kapteenille, nuo vuodet 1990-luvun lopussa myös muovasivat häntä nykyisin valmentajana ympäröivän auran. Hänen vahva asemansa perustuu ranskalaisen jalkapallon kultaisten vuosien kerryttämään syvään kunnioitukseen.
Perintönä ryöpytelty maajoukkue
Vuosituhannen voitokkaasti käynnistäneiden EM-kisojen jälkeen Ranska kohtasi alamäen, joka sittemmin vain jyrkkeni vuosien edetessä 2010-luvulle asti.
Ranskan A-maajoukkueen lähihistoriassa riittää noloja esimerkkejä siitä, millaisia painajaisia jalkapallovalmentajat voisivat nähdä. Etelä-Afrikassa kahdeksan vuotta sitten pelattu MM-turnaus on tarinoista kenties katastrofaalisin. Silloin koko Ranskan joukkue pirstaloitui palasiksi kansainvälisen median edessä jalkapallon suurimmalla näyttämöllä.
Tuskin mikään parin viikon jakso kertoo yhtä paljon Les Bleusin myrskyisästä ilmapiiristä kuin kesän 2010 MM-rupeama. Jo ennen turnausta kuohui, kun joukkueen avainpelaajia oli alaikäisen prostituoidun ympärille kehittyneen kohun keskellä. Sen seurauksena Ranska lähti turnaukseen ilman kahta tähtipelaajaa: Karim Benzemaa ja Franck Riberyä.
Kisojen aikana häpeällisiksi, nöyryyttäviksi ja lapsellisiksi kuvailtujen tapahtumien ytimessä oli puolestaan hyökkääjä Nicolas Anelka. Yhteenotto hänen ja valmentaja Raymond Domenechin välillä pukukopin suojissa johti Ranskan jalkapalloliiton päätökseen passittaa Anelka kotiin kesken kisojen. Jopa presidentti Nicolas Sarkozy otti kantaa tapaukseen keskellä valtiovierailua.
Pelaajien keskinäisen tapaamisen jälkeen koko joukkue kieltäytyi harjoittelemasta. Kapteeni Patrice Evra vannoi julkisesti aikovansa löytää joukkueen sisältä tietoja medialle vuotaneen henkilön ja otti televisiokameroiden edessä yhteen fysiikkavalmentajan kanssa. Domenechia nöyryytettiin, kun valmentaja pakotettiin paineen alla lukemaan joukkueen kirjoittama kirje medialle.
Ranskassa surrealistiseen näytelmään reagoitiin epäuskoisesti. Tilannetta pahensi se, että takana oli muutenkin surkea EM-turnaus kesällä 2008. Silloin se ei onnistunut voittamaan edes Romaniaa, vaan oli alkulohkonsa viimeinen ilman voittoja. Suorastaan myrkyllinen joukkuehenki toisti tempun Etelä-Afrikassa, missä Ranska hävisi jopa isäntämaalle ja jäi jälleen hännänhuipuksi.
Menestystä nähneille legendoille Domenechin joukkueen vaikeudet eivät olleet yllätys. Zidane haukkui joukkuepelaamisen heti ensimmäisen ottelun jälkeen ja kisojen edetessä heitti lisää bensaa liekkeihin ilmaisemalla heittämällä Domenechin bussin alle kriittisillä lausunnoillaan.
Domenechia kritisoitiin epätavallisista metodeistaan, joiden myötä joukkue pakotettiin muun muassa näyttely- ja laulutunneille joukkuehengen rakentamiseksi. Kisojen jälkeen hän joutui parlamentin kuulusteltavaksi.
Edellisten arvokisojen kohut ovat vain pieni osa Ranskan joukkuetta jatkuvasti ympäröiviä riskitekijöitä. Jo vuosien ajan maan sisä- ja ulkopoliittiset jännitteet ovat välittyneet myös jalkapallomaajoukkueen toimintaan.
Useimmiten kiistanaiheena on ollut pelaajien syntyperä ja monikulttuurisen Ranskan kärjistynyt ilmapiiri. Siitä maksoi muun muassa Domenechin seuraaja Laurent Blanc, jonka aikana kohistiin jalkapalloliiton suunnitelmista rajoittaa ensisijaisesti afrikkalaista syntyperää olevien pelaajien määrää akatemioissa. Blanc joutui esittämään anteeksipyynnön suorassa tv-lähetyksessä ja vastaamaan uteluihin edellytyksistään jatkaa tehtävässään, koska oli mukana julkisuuteen vuotaneessa palaverissa.
Blanc ohjasi Ranskan oikeaan suuntaan, vaikka EM-kisat vuonna 2012 päättyivätkin puolivälierätappioon. Hänkin sai silti kokea Les Bleusia ympäröivän myrskyn, kun keskikenttäpelaaja Samir Nasri riiteli ranskalaismedian kanssa kisojen alusta loppuun asti ja riidat joukkueen sisällä haittasivat managerinkin mukaan valmistautumista otteluihin.
Deschampsille ovi avautui, kun Laurent Blanc ilmaisi haluttomuutensa jatkaa sopimustaan. Yhdellä puolella oli kostein silmin ja ylistyssanoin muistellun sukupolven maajoukkuelegenda, toisella naurunalaiseksi joutunut kriisipesäke. Näiden yhdistelmällä alettiin tavoitella paluuta vuosituhannen vaihteen juhlavuosiin.
Luontainen valmentaja
Deschamps tunnettiin jo pelaajana taktisesta osaamisestaan. Hänestä tehtiin Marseillen kapteeni 24-vuotiaana ja debyyttikausi päättyi Mestareiden liigan voittoon ensimmäisenä ranskalaisjoukkueena. Vuosia ennen Ranskan maailmanmestaruutta hän ammensi oppia erityisesti Juventus-valmentaja Marcello Lippiltä, jonka kanssa keskikenttäpelaaja keskusteli pelistä tuntikausia.
Sen - ja luontaiseen johtajaluonteensa - myötä Deschamps oli kuin luotu manageriksi.
– Johtajuus on aina ollut veressäni. Varmaan siksi esimerkiksi Arsene Wenger ja Gerard Houllier sanoivat, että minusta tulisi varmasti manageri. Se oli aina tarkoituksena, Deschamps sanoi The Cambridge Studentille (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2009.
Ensimmäisessä pestissään AS Monacossa, vain vuosi pelaajauransa päättymisen jälkeen, hän osoitti nopeasti olevansa oikealla tiellä. Deschamps muun muassa valmensi joukkueensa Mestareiden liigan finaaliin sekä Ranskan liigacupin voittoon. Saavutuksista ensimmäinen vuonna 2004 sisälsi esimerkiksi välierävoiton Chelseastä. Lontoolaisseura jopa harkitsi vasta kolme vuotta valmentaneen Deschampsin palkkaamista ennen kuin päätyi José Mourinhoon.
Seuraavaksi hän astui Fabio Capellon saappaisiin ottelumanipulaatioskandaalin myötä Italian pääsarjasta pudotetussa Juventuksessa. Ainoan kautensa aikana Deschamps palautti seuran Serie A:han onnistuneesti.
Viimeisimmän seurapestinsä aikana Deschamps valmensi Marseillen 18 vuoden jälkeen Ranskan-mestaruuteen, peräti kolmeen peräkkäiseen liigacupin mestaruuteen sekä kahteen supercupin mestaruuteen. Saavutukset vakuuttivat muiden muassa Liverpoolin, joka vuonna 2010 halusi Deschampsin Rafa Benitezin seuraajaksi. Hän kieltäytyi, koska koki tarjouksen tulleen uuden kauden kannalta liian myöhään.
Ranskan peräsimeen Deschamps nimitettiin matkalla kohti EM-kotikisoja. Niissä se ylsi loppuotteluun, selvästi rohkaisevimpaan tulokseensa kymmeneen vuoteen, mikä ennen kaikkea rauhoitti ilmapiiriä joukkueen ympärillä vuosikausien kaaoksen jälkeen.
Deschamps halusi korostaa pelaajille heidän rooliaan esikuvina ja maansa edustajina. Hän kehotti heitä olemaan avoimia ja nöyriä sekä kunnioittamaan edustamansa instituutiota. Hän halusi joukkueelle selkeät arvot, joihin jokaisen pelaajan oli sitouduttava. Tuloksena on ollut yhtenäisempi joukkue, joka on kyennyt siirtämään edeltäjiensä varjot historiaan ja tekemään kannattajansa ylpeiksi.
Uusi kultainen sukupolvi?
Les Bleus ja ranskalainen yhteiskunta kulkevat käsi kädessä. Niin oli jo silloin, kun Deschampsin kipparoima sukupolvi voitti peräkkäiset mestaruutensa. Silloin Ranska ratsasti "mustien, valkoisten ja arabien" tunnuslauseen alla, kun joukkueeseen suhtauduttiin monikulttuurisen Ranskan kuvastimena.
Harva asia on viimeisten vuosikymmenien aikana koonnut ranskalaisia yhteen samalla tavalla kuin jalkapallomenestys. Mestaruudet nurmella ikään kuin kuvastivat koko Ranskan onnistumista mutkikkaan historiansa käsittelemisessä.
Deschamps ilmaisi alusta alken nollatoleranssinsa egoille ja yksilökeskeisyydelle. Anelkan ja Nasrin kaltaisten purkausten välttäminen olisi keskeistä menestymiselle ja harmonia joukkueen ympärillä kumpuaisi harmoniasta sen sisällä. Deschamps oli valmis tuomaan joukkueeseen uusia, nuoria kasvoja. Benzeman ja Hatem Ben-Arfan kaltaiset huippupelaajat, joiden asenteesta Deschamps ei kuitenkaan ole pitänyt, jätettiin valitsematta.
Muutos näkyy myös näissä kisoissa. Ranskan joukkueeseen valittujen 23 pelaajan keski-ikä on nuorempi kuin koskaan 2000-luvulla. Pelaajilla on myös keskimäärin vähemmän maajoukkuekokemusta. Deschamps tietää, että Antoine Griezmannissa (27 vuotta), Kylian Mbappéssa (19 vuotta), Ousmane Dembéléssä (21 vuotta) ja Paul Pogbassa (25 vuotta) on tähtipelaajia Ranskan maajoukkueen käytettäväksi pitkälle 2020-luvulle asti.
Deschamps kohtaa jokaisen maajoukkuepelaajan kahden kesken leirityksen alkaessa. Hän korostaa joukkueelta vaatimiaan arvoja kertoessaan suoraan arvionsa pelaajan tilanteesta, asemasta, odotuksista ja vaatimuksista. Ja pelaajat kuuntelevat. Entinen kapteeni on arvostetussa asemassa saavutettuaan asioita, joihin on pystynyt vain kourallinen pelaajia. Todennäköisesti ranskalaisista enemmän kunnioitusta keräisi tällä hetkellä vain Zidane.
Muutamassa vuodessa kaiken potentiaalin keskelläkin Deschamps on saanut kohdata joukkuetta ympäröivät mitä moninaisimmat paineet, aina ISIS-järjestön tappouhkauksesta lähtien.
Vuonna 2016 Benzema vihjasi Deschampsin taipuneen rasististen ryhmittymien paineen alla jäätyään joukkueen ulkopuolelle. Julkiseksi tukijakseen hän sai valmentajaa ennenkin nokitelleen Eric Cantonan, joka piti myös Ben-Arfan poisjättämistä rasistisena tekona. Toukokuun MM-kisavalintojen alla PSG-pelaaja Adrien Rabiot, 23, ilmoitti vetäytyvänsä Ranskan joukkueen varamieslistalta ja lyttäsi avoimessa kirjeessä Deschampsin valintaperusteet.
– Maailma on muuttunut merkittävästi. 18-vuotiaat haluavat kaiken heti, koska heillä on niin vahva olo. He ovat valmiit korvaamaan 30- tai 40-vuotiaat, vaikka heillä ei ole samaa kokemusta. Nuoret eivät näe rajoja, vaan ovat varmoja itsestään. He haluavat kokeilla ja menestyä. Nämä voivat olla sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia, Deschamps pohdiskeli The Guardianille (siirryt toiseen palveluun) asemaansa johtajana suhteessa miljonääripelaajiin .
Viime vuosina he ovat torpedoineet useiden maajoukkuevalmentajien edellytykset menestyä tehtävässään.
Todellisuudessa Benzemankin tapauksessa taustalla on todennäköisemmin hänen osallisuutensa toisessa kohussa - maanmies Mathieu Valbuenan kiristysskandaalissa - sekä samaa pelipaikkaa pelaavien Griezmannin ja Olivier Giroud'n otteet seuroissaan.
Silti osalla pelaajista on väistämättä syynsä ja perustelunsa ilmaista pettymyksensä. Tosiasia on, että Deschampsilla ja Ranskalla on tällä hetkellä käytettävissään valtava joukko huippuluokan pelaajia. B-joukkuekin voisi pärjätä MM-tasolla.
– Aina on pelaajia, jotka pettyvät, jopa 23 pelaajan miehistön sisällä. Jokaisessa ottelussa 12 pelaajaa pettyy. Meillä on kuitenkin yhteinen määränpää. Hyvä joukkuehenki ja jokaisen työskentely saman asian eteen ovat avainasemassa, Deschamps perusteli World Soccerille (siirryt toiseen palveluun).
Kokonaisuus ennen kaikkea
20 vuotta sitten Ranskan joukkue palautui Stade de Francen uumenissa MM-finaalin ensimmäisestä puoliajasta toiveikkain tunnelmin. Zidanen kaksi maalia olivat antaneet sille erinomaisen asetelman turnauksen todennäköisesti viimeiselle 45 minuutille.
Pukukopin äänekkäin mies oli Deschamps, joka ohjeisti pelaajia yhteisesti ja yksitellen. Välillä hän keskusteli kahden kesken Lilian Thuramin kanssa, välillä kävi kuiskaamassa jotain lattialla palautuneelle Zidanelle. Keskeinen viesti joukkueelle oli pitää jalka kaasulla ja pelata turnauksen paras puoliaika. Sen jälkeen odottaisi asema legendoina.
Deschamps ei ole muuttunut vuosien saatossa, vaikka pelipaita on vaihtunut pikkutakkiin. Nykyisin hän vaatii pelaajiltaan samaa sitoutumista, jota itse osoitti vuodesta toiseen.
– Olen aina vihannut häviämistä ja vihaan sitä jatkossakin. Olen kuitenkin oppinut hyväksymään senkin puolen, koska olen kokenut musertavia tappioita. Teen mitä pystyn voiton eteen, mutta loppupeleissä hyvin pienet asiat ratkaisevat. Haluan, että pelaajani kokevat vieneensä itsensä äärirajoille, Deschamps sanoi neljä vuotta sitten New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.
Tämän hetken Ranska myös osoittaa omaksuneensa valmentajansa arvot. Koolla oleva Ranska ei ole maan jalkapalloilijoiden tähdistöjoukkue, vaan paras mahdollinen yhdistelmä, jossa palaset asettuvat ehjäksi kokonaisuudeksi.
Cantona, Deschampsin edeltäjä Ranskan kapteenina, edusti toisenlaista ajattelutapaa. Hänet muistetaan nimenomaan väriläiskänä, tunnepurkauksille alttiina pelaajana, joka kuitenkin osasi ratkaista otteluita yksilötaidollaan. Osoituksena kaksikon luonteet erottavasta kuilusta Cantona on ivallisesti kutsunut Deschampsia "vedenkantajaksi" vähätellessään hänen merkitystään joukkueen taitavien pelaajien takana.
Deschamps suhtautui leimaan toisella tavalla kuin se oli tarkoitettu.
– En koskaan teeskennellyt olevani Messi tai Zidane. En ollut loistava pelaaja, mutta pelasin loistavissa joukkueissa. Ja loistavia joukkueita eivät muodosta vain arkkitehdit, vaan myös työmiehet, Deschamps on kuitannut Independentin (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa.
– En olettanut voivani ratkaista otteluita yksin. Kaltaiseni pelaajat olivat epäkiitollisessa osassa. Kovaa taklausta tai pallonriistoa ei näytetty uusintana. Mutta kun kaiken ynnää yhteen, olin ensimmäisiä pelaajia, jotka asetettiin kokoonpanoon.
MM-kisojen jälkeen Deschampsista tulisi Ranskan maajoukkueen pitkäaikaisin valmentaja 40 vuoteen ja ottelumäärällisesti ykkönen. Hänen voittoprosenttinsakin on vakuuttavalla tasolla ja hänellä on enemmän voittoja kuin kenelläkään muulla.
Pesti Ranskan managerina on monelta osin tasapainoilua, mutta toistaiseksi tärkein tasapaino on saavutettu joukkueen sisällä. Deschamps on palauttanut Ranskan maajoukkueen uskottavuuden sekä maan sisällä että kansainvälisesti. Se, miten huippusukupolven valjastaminen menestymään lopulta onnistuu, jää nähtäväksi tulevina vuosina.
Jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierät alkavat lauantaina. Heti ensimmäisenä otteluna nähdään huippukamppailu Ranska-Argentiina klo 17.00 alkaen. Suora lähetys ottelusta Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa klo 16.30.
Lue myös: