Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Siirtolaisten vene kaatui Libyan rannikon lähellä – Noin sadan ihmisen pelätään kuolleen

Uppoavasta veneestä saatiin pelastettua 16 ihmistä.

Välimereltä pelastettuja siirtolaisia.
SOS Mediterranee -järjestön pelastamia siirtolaisia. Arkistokuva. Kuva: Kenny Karpov / SOS Mediterranee / EPA
Juho Takkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Noin sata ihmistä on edelleen kateissa siirtolaisten veneen kaaduttua lähellä Libyan länsirannikkoa.

Rannikkovartiosto ehti pelastaa veneestä 14 ihmistä ja iltapäivällä vielä kaksi lisää.

Onnettomuus sattui Libyan pääkaupungin Tripolin rannikkovesillä.

Onnettomuudesta selviytyneiden mukaan veneessä oli yhteensä noin 120 ihmistä.

Rannikkovartioston tiedottaja ei pystynyt antamaan tarkkoja tietoja siirtolaisten määrästä tai heidän kansallisuuksistaan.

Selviytyneet kertoivat iltapäivällä, että kuolonuhrien joukossa oli kolme vauvaa, joiden ruumiit on löydetty. Viranomaiset vahvistivat tiedon myöhemmin.

Libyasta on tullut yksi tärkeimmistä kauttakulkupaikoista Afrikan ja Lähi-idän maista Eurooppaan pakeneville ihmisille.

Muokkaus klo 16.59: Tarkennettu veneessä olleiden ja pelastuneiden määrää uusien tietojen perusteella.

Lisää aiheesta:

Välimeren sunnuntain veneturma tuhoisin pitkään aikaan – kuolleiden lukumäärä nousi, ihmisiä yhä kateissa

Libyan rannikolla hukkunut lähes sata siirtolaista

Ainakin 25 siirtolaista hukkui Libyan rannikolla

Välimerellä käydään kissa ja hiiri -leikkiä turvapaikanhakijoilla – tästä on kyse

Suosittelemme