Sibelius-Akatemian ovet eivät koskaan auenneet jo kouluiässä lahjakkuutensa laulajana osoittaneelle Erik Rousille, 31. Aikanaan harmia aiheuttanut tilanne tuntuu nyt siunaukselta. Tie vei Wienin kaupungin musiikkiyliopistoon, josta hän valmistui vastikään maisteriksi.
– Olen saanut seurata läheltä asenteita Suomessa. Jos sanot, että haluat laulaa päärooleja, niin sinua taputellaan selkään, että ota happea ja lasi vettä. Että mietitään vielä uudestaan, kannattaako tuo.
Wienissä sen sijaan kannustettiin, että vain taivas on rajana.
– Heti ensimmäisessä tapaamisessa, kun opinnot alkoivat Wienissä, meille sanottiin, että nyt kun olette täällä, teemme teistä niin hyviä, että kaikilla on sopimus oopperatalon kanssa kun valmistutte.
Julistus on toki hengennostattaja, ei lupaus.
– Tietenkään kaikki eivät saa sopimusta, mutta monet saavat. Siellä on asenne, että jos olet sisällä, niin sinusta tulee solisti oopperataloon.
Rousilla asenne on aina ratkaissut. Parikymppisenä hän sai kuulla suvun muusikoilta, että laulajan uralle pitäisi lähteä. Silloin ei kiinnostanut, vaikka lapsena juuri laulu sytytti eniten.
– Totesin, että teen, mitä haluan.
Aika kului turkulaisessa biljardisalissa sekä sen ajan unelmaduunissa: kotona nettipokerin parissa. Viitisen vuotta meni hujauksessa.
Lauluopinnot alkoivat vasta 25-vuotiaana. Samoihin aikoihin tuli suoritettua kesken jääneet lukio-opinnot. Siihen kaikkeen tarvittiin oma tahto.
"Aina jostain löytyy kovempi jätkä"
Nyt Rousi on ikäpolvensa lupaavimpia suomalaisia bassoja – ehkä se seuraava sinivalkoinen kuningasbasso. Sitä mieltä on muun muassa Mika Kares, 39, joka on tämän hetken parhaiten työllistyvä suomalaisbasso Euroopan oopperalavoilla.
Kares pyysi Rousia perustamansa Eurajoki Bel Canto -festivaalin toiseksi taiteelliseksi johtajaksi. Ensimmäistä kahden johtajan festivaalia vietettiin kesäkuun alussa. Olennainen osa tapahtumaa on nuorten laulajien tukeminen ja kollegiaalisuuden löytäminen.
Itsevarmuus on se pieni ekstra itsensä kannatteluun, että pystyy olemaan esityksen ajan omassa sielussa kiinni.
Erik Rousi
Opintojen alkupuolella Rousi sai puhtia laulamiseen juuri Kareksen mestarikursseilta Eurajoella.
– Ei voi sanoa, että olisin hänen oppipoikansa, mutta hän on mentoroinut ja auttanut aina tarvittaessa. Aina on voinut kysyä.
Hiljalleen dynamiikka on tasoittunut.
– Joskus sattuu niinkin päin, että hän kysyy jotain minulta. Molempiin suuntiin se menee, Rousi sanoo.
Toisaalta oopperamaailma on solisteille kilpailua rooleista – yksilöinä. Yhteisöllisyys ei silti tee yhtälöä mahdottomaksi.
– En ole koskaan ajatellut, että minun pitäisi kilpailla muiden kanssa, mutta toisaalta tiedän paljon laulajia, jotka ajattelevat kilpailevansa. Se on mielestäni epäterve ajattelutapa, koska maailmasta löytyy aina kovempi jätkä. Se on ihan varma juttu, ettet koskaan ole paras.
Kilpailu itsensä kanssa on Rousin mukaan toinen juttu.
– Joka päivä on oltava parempi kuin eilen, hän sanoo.
Rousin tilannetta auttaa sukupuoli: oopperoihin on kirjoitettu enemmän rooleja miehille kuin naisille.
– Sitten taas naislaulajia on vastaavasti paljon enemmän kuin mieslaulajia. Kilpailu naisrooleista on paljon kovempaa.
"Joka viikko joku voittaa jonkun kilpailun jossain"
Paremmuudesta kamppailu on kirjoitettu alan rakenteisiin, sillä laulukilpailuja pidetään merkittävinä virstanpylväinä solistin urakehityksessä.
Useimpien laulajien tapaan myös Rousilla on niistä kokemusta. Hänen saavutuksenaan voi pitää pääsyä saksalaiseen Neue Stimmen -kilpailuun, johon karsittiin 42 laulajaa 1600:n laulajan joukosta. Kaikki hakijat antoivat näytteen taidoistaan raadin edessä, kun useimmissa kilpailuissa karsinta tehdään videotaltioiden perusteella.
Tänä keväänä olisi ollut vuoro laulaa Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailussa Belgiassa, mutta Rousi pisti saadun oopperaroolin Tel Avivissa edelle. Päätös taisi olla helppo, sillä Rousin suhtautuminen kilpailuihin on hieman kyyninenkin.
– Maailmassa on hirveä määrä laulukilpailuja – joka viikko joku voittaa jonkun kilpailun jossain – mutta vain muutamalla kilpailulla on oikeasti merkitystä. 30 vuotta sitten tilanne oli eri.
Isot roolit on napattava heti
Läpimurto oopperalaulajana häämöttää kulman takana, kun Rousi debytoi tulevalla syyskaudella kolmessa isossa roolissa. Hän esittää Beethovenin Fidelion Roccoa, Wagnerin Lentävän hollantilaisen Dalandia ja Donizettin Lucia di Lammermoorin Raimondoa keskikokoisissa eurooppalaisissa oopperataloissa.
– Kieltämättä tuntuu aika hyvältä. Kaikkein kiitollisin olen siitä, että saamani roolit ovat isoja.
Keski-Euroopassa on Rousin mukaan tapana luokitella laulajat nopeasti.
– Siellä tapahtuu helposti niin, että menet isoon taloon laulamaan pientä roolia, ja sitten on leima otsassa, että olet näkymättömien roolien laulaja. Keskisuurien talojen isojen roolien kautta voi päästä myös isoihin taloihin laulamaan isoja rooleja.
Oopperalaulajan ura on silti aina nuorallatanssia. Työn on sujuttava illasta toiseen tilanteesta riippumatta.
– Sen kanssa on elettävä. Ei olisi järkeä esiintyä, ellei kykenisi ajattelemaan, että pystyy suoriutumaan siitä. Sitä vain muistuttaa itseään ennen kuin menee lavalle, että tiedän, mitä teen.
Juuri itseluottamus on karisman ja mieleenpainuvan äänen lisäksi Rousin valttikortteja. Samalla on syytä nähdä metsä puilta. Yksittäiseen virheeseen ei yhdenkään laulajan ura kaadu.
– Itsevarmuus on se pieni ekstra itsensä kannatteluun, että pystyy olemaan esityksen ajan omassa sielussa kiinni.
– Olen opintojen aikana kuunnellut yli sata esitystä Wienin valtionoopperassa, ja joka ikisessä joka ikinen laulaja tekee jonkun virheen.
Minulle tärkein on tietysti Martti Talvela. Hän oli mummini veli.
Erik Rousi
Ratkaiseva kysymys on työskentelyn yleislaatu.
– Pystytkö antamaan yleisölle jotain? Pystytkö tekemään töitä niin, ettei kapellimestarin tarvitse pelätä?
Vuosisadan ääni
Suku on pahin – tai paras. Rousi on saanut musiikkikasvatusta erityisesti enoiltaan, Sibelius-Akatemian sellomusiikin professorilta Martti Rousilta sekä viulisti ja kapellimestari Tuomas Rousilta.
Yhteys laulumusiikkiin löytyy kauempaa.
– Meillä on Suomessa paljon hienoja bassoja: Matti Salminen, Jaakko Ryhänen, Kim Borg – Kares on nousemassa siihen kategoriaan, Rousi luettelee.
Vaikuttavia miehiä kaikki, joista Salminen kantaa kuningasbasson titteliä. Mutta yksi on ylitse muiden, jos Rousilta kysytään.
– Minulle tärkein on tietysti Martti Talvela. Hän oli mummini veli. Hän on ollut minulle pienestä pojasta saakka se suuri sankari.
Talvelan (1935–1989) parhaat puolet laulajana tulevat Rousilta kuin tykin suusta.
– Valtava luonnonvoima, ilmaisullinen aitous ja rehtiys. Hän oli vuosisadan ääni.
Juttua varten on haastateltu Erik Rousin lisäksi Rousia mentoroinutta bassoa Mika Karesta.