Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tutkimus: Li Anderssonin uskotaan eniten nostavan puolueensa kannatusta, Touko Aallolle huonoimmat arviot

Vasemmistoliiton puheenjohtaja on erottunut myös aikaisemmissa kyselyissä, joissa on kartoitettu puoluejohtajien henkilökohtaista suosiota.

Li Andersson
Li Andersson Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Enemmistö suomalaisista uskoo Li Anderssonin tuovan nostetta vasemmistoliiton kannatukseen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Andersson on selvästi erottuva poikkeus puoluejohtajien joukossa. Anderssonin kannatusta kohentavaan vaikutukseen uskoo 51 prosenttia suomalaisista. Seuraavaksi parhaan tuloksen saa Petteri Orpo, jonka kokoomukselle tuomaan kannatusnosteeseen uskoo 38 prosenttia suomalaisista.

Hieman yllättäen Anderssonin kykyyn nostaa vasemmistoliiton kannatusta uskotaan sitä enemmän, mitä isommat tulot ja korkeampi koulutus vastaajalla on.

Miten puoluejohtajat vaikuttavat puolueensa kannatukseen?
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tutkimuksen tausta-aineistosta selviää, että yli 85 000 euroa vuodessa tienaavista peräti 63 prosenttia uskoo Anderssonin vaikuttavan positiivisesti puolueensa kannatukseen. Alle 20 000 euroa vuodessa tienaavien joukossa samaan uskoo enää 43 prosenttia vastaajista.

Huonoimman tuloksen saa vihreitä vuoden verran johtanut Touko Aalto. Vain 15 prosenttia vastaajista uskoo, että hän parantaa vihreiden kannatusta. Paljon paremmin ei mene Sampo Terholla, joka saa 17 prosentilta vastaajista luottamusta siihen, että hän pystyy nostamaan siniset kannatusalhostaan.

Keskustaa johtava Juha Sipilä kerää eniten arvioita siitä, että hän laskee puolueensa kannatusta. Näin uskoo 44 prosenttia vastaajista.

Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen sanoo, että vastauksissa näkyvät arviot puoluejohtajien uskottavuudesta.

– Ihmiset arvioivat henkilöä ja hänen uskottavuuttaan esiintyä oman puolueensa johtajana. Tapa ja tyyli esiintyä vaikuttavat tässä varmasti.

Arviot puoluejohtajan uskottavuudesta ja puolueen kannatus eivät näytä kulkevan käsi kädessä.

Vasemmistoliiton kannatus on viimeisimpien kannatusmittausten mukaan pysynyt Anderssonin henkilökohtaisesta suosiosta huolimatta 8-9 prosentin haarukassa. Vihreiden kannatus puolestaan on Aallon epäsuosiosta huolimatta vakiintunut noin 14 prosentin tasolle.

Omien joukossa eniten tukea Anderssonille ja Halla-aholle

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi sitä, miten puoluejohtajien vetovoima nähdään puolueen omien kannattajien keskuudessa.

Omiensa joukossa eniten tukea saavat Andersson ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Anderssoniin uskoo 89 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista ja Halla-ahoon 86 prosenttia perussuomalaisten kannattajista.

Heikoimmat arviot puolueensa kannattajilta saa Touko Aalto, jonka kannatusta nostavaan vaikutukseen uskoo 35 prosenttia vihreiden kannattajista. Toiseksi huonoimman tuloksen omien joukossa saa Antti Rinne, johon uskoo 41 prosenttia SDP:n kannattajista.

Kokoomuksen ja keskustan kannattajista noin kaksi kolmesta uskoo, että oman puolueen puheenjohtaja vahvistaa puolueen kannatusta.

Tulokset ovat linjassa aiempien kyselyiden kanssa.

Helsingin Sanomien helmikuussa julkaiseman kyselyn mukaan Anderssonilla oli puoluejohtajista paras imago ja Orpolla toiseksi paras. HS:n kyselyssä hännille jäivät SDP:n Rinne ja vihreiden Aalto.

Ilta-Sanomien samoihin aikoihin julkistamassa kyselyssä suomalaisten suosikki seuraavaksi pääministeriksi oli Orpo. Andersson oli toiseksi suosituin.

Suosittelemme