Sähkön siirtohintojen isot erot korostuvat verkkoyhtiöiden rajalla. Mikkelissä omakotitalon asukas saattaa maksaa lähes neljä kertaa korkeampaa kiinteää siirron kuukausimaksua kuin saman kadun varressa asuva naapuri.
Mikkelin Louhimon alue on viihtyisä asuinalue Saimaan rannalla, vuoden 2017 asuntomessualuetta vastapäätä. Matkaa Mikkelin torille on alle viisi kilometriä.
Arto Kivekäs asuu Louhimontien alkupäässä lähempänä Mikkelin ja Anttolan välistä tietä. Jouni Taskinen asuu hieman taaempana niemeä.
– Olen tiennyt, että tämän kadun varrella on ESEn sekä Suur-Savon Sähkön asiakkaita, mutta nyt kun tämä asia otettiin vähän paremmin esille ja vertailtiin laskuja niin täytyy olla tyytyväinen, että me olemme Esen puolella, ESE-Verkon puolella asuva Arto Kivekäs myhäilee.
Molempien talot ovat sähkölämmitteisiä ja kaksiaikasähkön piirissä. Arto Kivekäs maksaa siirrosta 15 euron kiinteää kuukausimaksua.
–Tuntuu kohtuuttomalta, että toisella puolella katua on paljon paljon suuremmat siirtomaksut, mies tuumaa.
Yrittäjä Jouni Taskinen asuu naapuriverkon puolella ja maksaa sähkön siirrosta 54 euron kiinteää kuukausimaksua. Taksaan tuli heinäkuun alussa neljän euron korotus.
– On tämä aivan käsittämätön asia, että naapurilla on alle puolet, taitaa olla kohta vain neljäsosa meidän maksamasta hinnasta. Tämä on pöyristyttävää. Tähän ei todellakaan olisi mitään korotusta enää kaivattu.
Louhimon alueen 20 omakotitalosta 16 kuuluu Mikkelin kaupungin yksin omistaman Etelä-Savon Energia (ESEn) verkkoon. Neljä taloa on liitetty maakunnallisen, kuntien yhdessä omistaman sähköyhtiön Suur-Savon Sähkön verkkoon.
Yhtiöt ovat maantieteellisesti lähes toistensa vastakohtia. ESEn toiminta-alue on tiivis kaupunkitaajama, joka ulottuu vain hieman Mikkelin perinteisen ruutukaava-alueen ulkopuolelle. Suur-Savon Sähkön verkko kattaa ympäröivän vesistöjen rikkoman ja harvaan asutun maaseudun Etelä-Savossa sekä Kymenlaakson ja Keski-Suomen rajaseudulla.
ESE perii tiiviissä verkossaan siirrosta kiinteää kuukausimaksua, joka on vain murto-osan siitä, mitä maakunnallinen isoveli tekee. Suuri hintaero korostuu Louhimon kaltaisilla alueilla, jossa saman kadun varrella olevat talot ovat eri verkkojen asiakkaita.
Sähkön siirtolasku koostuu varsinaisesta kulutukseen perustuvasta siirtohinnasta, kiinteästä kuukausimaksusta ja sähköverosta. Energiavirasto tekemän laskelman mukaan sähkölämmittäjä maksaa ESE-Verkossa 5,39 senttiä kilowattitunnilta, Suur-Savon Sähkön asiakas 8,05 senttiä. Jouni Taskisen 30 000 kilowattitunnin kulutuksella siirtolasku olisi naapuriverkossa yli 800 euroa pienempi.
Kaupunki- ja maaseutuyhtiöiden taksat eri tahdissa
Suuret siirtohintojen erot eivät tule yllätyksenä siirtoverkkoja valvovalle Energiavirastolle. Eduskunnan viisi vuotta sitten säätämä toimitusvarmuutta koskeva laki on kasvattanut eroa eri yhtiöiden perimien siirtohintojen välillä.
– Kyllä se on selvästi nähtävillä, että verkkoihin investoidaan, Energiaviraston Verkot-yksikön johtaja Veli-Pekka Saajo sanoo.
Sähkömarkkinalaki edellyttää, että verkot ovat säävarmoja vuoteen 2028 mennessä. Vaikka Itä-Suomen harvaan asuttujen alueiden verkkoyhtiöt ovat saaneet jatkoaikaa vuoteen 2038 asti, siirtohinnat jatkavat nousuaan.
Korkeimpia siirtohintoja perivät useimmiten juuri maakunnalliset verkkoyhtiöt, joilla on maantieteellisesti laaja toiminta-alue ja harva asutus. Matalimmat taksat ovat suppeilla kaupunkialueilla toimivilla verkkoyhtiöillä.
Mikkelin kaupungin omistama ESE kuuluu siirtohinnoilla verrattuna Suomen viiden edullisimman yhtiön joukkoon. Suur-Savon Sähkö on puolestaan viiden kalleimman joukossa.
Kaksi maakaapelia eri suunnista
Mikkelin Louhimontie on yksityistie, jonne asukkaat vetivät muutamia vuosia sitten katuvalot omilla rahoillaan. Samassa yhteydessä ESE-Verkko veti maakaapelin alueelle.
Neljä Suur-Savon Sähkön asiakasta teki anomuksen siirtymisestä ESEn verkkoon. Hakemus jäi vaille vastakaikua.
– Tämä on kuulema strategisesti tärkeä alue, ettei meitä voi päästää pois, vaikka ESE olisi tietääksemme ollut valmis luovuttamaan jossakin muualla vastaavan määrän asiakkaita, Jouni Taskinen muistelee.
Taskisen perhe maksaa korkeammat taksat kaksinkertaisena, sillä myös Mikkelin Luonterilla sijaitseva kesämökki on saman verkon piirissä.
– Jotenkin sen ymmärrän, että mökkiseuduilla, jossa johtoja on paljon, hinta on hieman korkeampi, mutta en sitä, että tässä ihan naapurissa on näin paljon korkeammat taksat, Taskinen puhisee.
Naapurissa asuva Arto Kivekäs myöntää olevansa tyytyväinen omiin sähkölaskuihinsa. Kivekäs pitää tilannetta kokonaisuutena kuitenkin kohtuuttomana.
– Näin suuri ero tuntuu kohtuuttomalta. Itselläni on mökki pohjoisessa ja siellä kiinteä kuukausimaksu on 35 euroa eli edullisempi, vaikka johtoa on huomattavasti enemmän, Kivekäs laskee.
Verkkoyhtiö puolustelee korotuksia
Suur-Savon Sähkön verkkoyhtiön Järvi-Suomen Energian toimitusjohtaja Arto Pajunen myöntää, että Louhimon kaltainen tapaus on hämmentävä. Aina verkkoyhtiöiden raja kulkee kuitenkin jossakin.
– Louhimon tapauksessakin yhtiöiden sähköverkot ovat historian saatossa lähestyneet toisiaan ja raja on asettunut lähelle tonttien rajaa.
Arto Pajunen muistuttaa sähköverkkojen oleellisesta erosta. Maakunnallisella yhtiöllä on verkkoa 270 metriä jokaista asiakasta kohti, ESEllä reilut 40 metriä.
– Sähkömarkkinalain vaatimat investoinnit velkaannuttavat meitä hinnankorotuksista huolimatta, joten ei tämä mikään erityisen hyvä bisnes ole, Arto Pajunen sanoo.
Suur-Savon Sähkö torppasi asukkaiden siirtoanomuksen neljä vuotta sitten. ESE veti maakaapelit Louhimon alueella tien vartta pitkin, Suur-Savon Sähkö veti oman kaapelinsa Saimaan lahden alitse.
Arto Pajunen ei ota kantaa mahdollisen uuden hakemuksen kohtaloon.
– Jos hakemus tulee, se menee meidän konsernin hallinnon käsittelyyn. Tällaisia tapauksia tulee asiakaspalautteissa aina silloin tällöin esille. Kysymys on tavanomaisesta kaupanteosta. Jos toinen haluaa ostaa ja toinen myydä ja hinnasta päästään yksimielisyyteen.
Sähkön kilpailutus voi tuoda satojen eurojen säästöt
Sähkölasku koostuu useista elementeistä, joista vain osan eli sähkön osuuden voi kilpailuttaa. Sähkön siirto on monopoli ja sen hintoja valvoo Energiavirasto.
Jouni Taskinen ei ole kilpailuttanut sähkön osuutta, vaikka se on ollut mahdollista jo parisenkymmentä vuotta. Taskinen on maksanut viime vuodet lähes kaksi senttiä korkeampaa sähkön hintaa Arto Kivekkääseen verrattuna.
– Kilpailutus on käynnissä ja uskon, että säästöä tulee kymmeniä prosentteja. Mutta siirtohintoihin toivoisi kohtuullisuutta lainsäädännön kautta.
Taskisten talo ja piharakennukset lämpenevät sähköllä. Kokonaiskulutus on lähes 30 000 kilowattituntia vuodessa.
Jos kilpailutus pudottaa hintaa sentillä, tuo se vuodessa 300 euron säästön. Naapuri Arto Kivekäs on saanut kilpailutuksen avulla nipistettyä kaksi senttiä hinnasta pois.