Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomalaissukeltaja: Thaimaalaispojat kuulivat luolaan koirien haukuntaa – herättää toivoa siitä, että heidät voisi pelastaa ilman vaarallista sukellusta

Pojista on julkaistu uusi video, jossa he kertovat avaruushuopiin kääriytyneenä olevansa kunnossa.

Uusi video Thaimaan luolasta: Avaruushuopiin kääriytyneet pojat sanovat olevansa hyvässä kunnossa
Simo Ortamo
Avaa Yle-sovelluksessa

Thaimaassa luolastoon joutuneita poikia saatetaan yrittää pelastaa luolastoon johtavien halkeamien kautta. Näin kertoo suomalainen sukeltaja Mikko Paasi, joka pääsi tiistaina liittymään pelastusoperaatioon.

– Lapset ovat kertoneet, että he ovat kuulleet eläinten ääniä, kuten koiran haukuntaa luolan sisältä. Se on herättänyt toivoa, että luolaan johtaisi jonkinlainen halkeama, josta äänet kuuluvat, Paasi kertoi Ylelle puhelinhaastattelussa keskiviikkoaamuna.

– Nyt yritetään etsiä muuta keinoa sisään kuin sukeltaminen tai poraaminen, Paasi sanoo.

Paasin mukaan pelastajat yrittävät nyt paikallistaa äänen lähdettä. Tehtävä on vaikea, koska äänet poukkoilevat luolan seinämistä. Kiipeilijät ovat lähteneet etsimään halkeamia vuoren rinteiltä, ja samalla sisältäpäin yritetään etsiä reittiä ulos.

Vesi ei ole noussut

Paasin tietojen mukaan vesi ei ole nyt noussut luolassa, ja veden pinta on suhteellisen alhaalla.

– Nyt ei sada, ja pumput toimivat täysillä, Paasi kertoo.

kartta
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Paasin mukaan alhainen vedenpinta on herättänyt toivoa, että pojat olisi mahdollista saada luolasta sukeltamalla. Matka on helpompi, jos koko reittiä ei tarvitse sukeltaa veden alla yhtä matkaa.

– Käsitykseni mukaan reitin pahin reilun kilometrin pituinen osa ei ole kokonaan veden alla. Pinta on laskenut niin alas, että siellä on ilmaa välissä.

Reitti voi kuitenkin täyttyä nopeasti vedellä, koska sateiden on määrä alkaa parin päivän kuluttua. Pelastusta sukellusteitse ei Paasin tietojen mukaan nyt yritetä, koska toivoa muista reiteistä on herännyt.

Chiang Rain kuvernööri Narongsak Osatanakorn puolestaan kertoi keskiviikkona, että pojat ovat jo harjoitelleet sukellusnaamareiden käyttöä ja niissä hengittämistä. Hänen mukaansa muitakin pelastuskeinoja tutkitaan, uutistoimisto AP kertoo.

"Toivotaan nopeaa loppua"

Maanantaina löytyneet pojat ovat olleet luolastossa nyt 11 päivää tulvaveden saartamina. Paasi kertoo nähneensä pojista uuden videon, jossa he odottavat luolassa avaruushuovat päällä. Heille on toimitettu ruokaa ja lääkkeitä.

Thaimaan erikoissukeltajien julkaisemalla videolla pojat sanovat yksi kerrallaan nimensä sekä kertovat olevansa kunnossa.

Tällä hetkellä Paasi odottaa tovereineen tilanteen kehittymistä. Heillä on mukaan suljetun kierron erikoissukelluslaitteet, ja he ovat valmiina auttamaan tarvittaessa.

– Toivotaan nopeaa loppua tietenkin, Paasi sanoo.

Lisätty klo 4.7. 9.08 Kuvernööri Narongsak Osatanakornin kertomat tiedot tilanteesta.

Lue myös:

Luolassa loukussa oleville thaimaalaispojille aiotaan asentaa puhelinyhteys – uudet rankkasateet varjostavat pelastusoperaatiota

Thaimaan luolille avuksi pyydetty suomalaissukeltaja:
Urakka on ainutlaatuinen eikä se ole helppo

Suosittelemme