Ylen kesäkuun puoluekannatusmittaus ei muuttanut suurimpien puolueiden järjestystä. SDP porskuttaa edelleen mittauksen kärjessä, tällä kertaa 20,3 prosentin kannatuksella. Kokoomus hengittää yhä niskaan 19,7 prosentilla.
Kummankin puolueen kannatus on hienoisessa nousussa.
Keskustan kannatus sahailee seitsemäntoista prosentin hujakoilla. Kesäkuun aikana kannatus on vaihteeksi hiukan notkahtanut, nyt 16,6 prosenttiin.
Vihreiden kannatus on edelleen selvästi yli kaikkien viimeaikaisten vaalien kannatuksen, vaikka se on tullut nyt aavistuksen alaspäin. 13,9 prosentin kannatuksella vihreät ovat kuitenkin selkeästi puolueiden keskikastissa.
Kesäkuun mittauksen suurin muutos koskee perussuomalaisia. Perussuomalaisten kannatus ylitti jälleen kymmenen prosentin rajapyykin. Viimeksi puolueen kannatus on ollut näin korkealla syyskuussa 2017.
Pienempien puolueiden kannatuksessa ei näy suuria muutoksia. Vasemmistoliitto on yhä yhdeksän prosentin tuntumassa. Kristillisdemokraatit ovat vaihteeksi ohittaneet ruotsalaisen kansanpuolueen.
Sinisten tulevaisuus näyttää synkältä. Puolueen kannatus on perussuomalaisten puoluehajaannuksen jälkeen laahannut tasaisesti 1,5 prosentissa, nyt mittari värähtää enää 1,1 prosenttiin.
Ryhmä muut näyttäisi asettuvan jo hiukan pysyvämmin 2,5 prosentin tienoille. Harry Harkimon (Liike Nyt) tai Paavo Väyrysen (Seitsemän tähden liike) ei kuitenkaan ehkä vielä kannata juhlia.
Näkyvimmin ryhmässä muut esiin nousee näet piraattipuolue.
Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy Yle Uutisten toimeksiannosta. Puhelinhaastattelut tehtiin 6.6.-3.7. Kyselyyn vastasi 2440 18-79 -vuotiasta henkilöä Manner-Suomesta.
Kantansa kertoi 63,1 prosenttia vastaajista. Kyselyn virhemarginaali on 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kyselystä tarkemmin täällä.
Juttua on korjattu 5.7. klo 9.57: Grafiikkaan korjattu sinisten kannatuksen muutokseksi 0,6 %-yksikköä.