Markkinatalous, kuten farkut, ei ole koskaan poissa muodista. Tämänhetkisessä julkisessa keskustelussa vallitsee kuitenkin sellainen markkinatalousvillitys, että mitään muuta lääkettä hyvinvointivaltion kehittämiseen ei tunnu edes olevan tarjolla.
SDP-poliitikko Timo Harakka visioi hiljattain demareista "verotuksen saralla Suomen johtavaa markkinatalouspuoluetta". Porvarihallitus puolestaan vie läpi järkälemäistä sote-uudistusta väittäen kirkkain silmin, että terveydenhoidon tasoa voidaan nostaa vain yksityisen sektorin avulla.
Suomessa ollaan unohtamassa koko hyvinvointivaltiomme historia. Menestyksemme olisi ollut mahdotonta vailla ymmärrystä markkinoiden pimeästä puolesta. Ennen kuin markkinaintoilu saa enemmän vahinkoa aikaan, kerrataan hieman taloustieteellisiä tosiasioita.
Markkinatalous ei poista köyhyyttä. Parhaassakin tapauksessa puolet väestöstä elää köyhyysriskissä, koska eivät käy töissä. Koti-isät ja -äidit, vanhukset, työkyvyttömät, lapset ja täysipäiväiset opiskelijat eivät saa itse tarpeeksi tuloja työmarkkinoilta. Suomessa kaikkia näitä ryhmiä tuetaan. Valitettavasti näitä tuensaajia on alettu syyllistää. Tämä on absurdia.
Sillä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai tuntee oikeita ihmisiä, on suurempi vaikutus yksilön menestykseen kuin lahjakkuudella tai toimeliaisuudella.
Markkinoilla raha jakautuu epäoikeudenmukaisesti. Ahkeruudella ja yritteliäisyydellä luodaan vaurautta, mutta markkinataloudessa varallisuuserot kasvavat järjestään suhteettoman suuriksi. Varallisuuden keskittyminen harvojen ja valittujen käsiin on yleisen oikeustajun vastaista. Sillä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai tuntee oikeita ihmisiä, on suurempi vaikutus yksilön menestykseen kuin lahjakkuudella tai toimeliaisuudella. Eniten vaikutusta on tutkitusti sillä, kasvaako vauraissa oloissa.
Suomen kaltaisissa avotalouksissa tuloerot ovat markkinoilla väistämättä suuret. Menestyville vientiyrityksille rahaa tulee ovista ja ikkunoista, joten niillä on varaa maksaa hyvää palkkaa. Muilla aloilla tuottavuuskehitys on vaatimattomampaa, riippumatta siitä, kuinka ahkeria työntekijät ovat. Ala määrittää palkkaa ahkeruutta enemmän ja tulot pysyvät pieninä - paitsi jos markkinatuloihin puututaan tulonsiirroilla ja työehtosopimuksilla.
Köyhyystilastot ennen tulonsiirtojen ja tukien vaikutuksia kertovat paljon. Ilman tukia ja tulonsiirtoja köyhyyttä olisi Suomessa jopa Yhdysvaltoja enemmän.
Markkinatalous ei ole koskaan kyennyt tarjoamaan kaikille työkykyisille töitä. Siihen tarvittaisiin vahvaa julkisen sektorin vetoapua. Puhumattakaan siitä, että taantumassa ja lamassa työt ovat erityisen tiukassa. Miksi yksilöä syytetään laiskuudesta, kun kyse on järjestelmän valuviasta?
Ympäristön turmeleminen on markkinatalouden pahimpia syntejä. Markkinat suorastaan käskevät saastuttamaan, koska ympäristöhaitat eivät näy hinnoissa. Taloustieteilijät nimittävät näitä ulkoisvaikutuksiksi. Keinotekoisen alhaiset hinnat ohjaavat yrityksiä ja kuluttajia lisäämään päästöjä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta ja muita ympäristötuhoja.
Aidosti tehokkaassa taloudessa kala pakattaisiin ilman mannerten välisiä lentoja.
Vaikka yksittäinen kuluttaja kuinka tunnollisesti söisi kasvisruokaa ja vähentäisi lentämistä, päästöt kasvavat ja tuotanto saa yhä absurdimpia piirteitä. Norjalainen lohi lentää Aasiaan pakattavaksi ja sieltä suomalaisen kaupan hyllylle. Aidosti tehokkaassa taloudessa kala pakattaisiin ilman mannerten välisiä lentoja. Tämä edellyttäisi sitä, että talouden kirjanpitoon sisällytettäisiin myös negatiiviset ulkoisvaikutukset eli tuotannon ja kulutuksen haitat.
Ekonomistit painottavat, että oikein kohdistetuilla kannustimilla saadaan paljon aikaiseksi. Ympäristöasioissa kannustimet ovat markkinoilla erittäin dynaamiset. Ne kirittävät kuitenkin täysin väärään suuntaan – kohti ilmastokatastrofia.
Markkinat kaventavat demokratiaa. Talousviisaat ymmärtävät myös, että markkinat ovat sisäsyntyisesti epädemokraattinen järjestelmä. Demokratiassa jokaisella kansalaisella on yksi ääni. Markkinataloudessa vaikutusvaltaa saa lompakon paksuuden perusteella.
Taloudella on kuristusote politiikasta. Kansainvälisesti katsoen tilanne on synkkä. Monikansalliset energiayhtiöt käärivät voitot, jättävät ympäristöhaitat muiden maksettaviksi, levittävät valheita ilmastonmuutoksesta ja lobbaavat ilmastosopimuksia vastaan. Toteutettu politiikka noudattaa vuodesta toiseen suurten vaalirahoittajien ja sidosryhmien toiveita.
Kilpailu keskittyy. Taloustieteissä painotetaan sitä, miten markkinoiden tehokkuus on sidoksissa kovaan kilpailuun. Todellisuudessa markkinoilla syntyy herkästi monopoleja ja oligopoleja ilman viranomaisten jatkuvaa valvontaa. Suuret yritykset ostavat nousevia kilpailijoita, ja hinnoittelevat niitä ulos markkinoilta. Julkinen sektori yrittää paikkailla ongelmaa. Kilpailuviranomaiset määräävät sakkoja pahimmista väärinkäytöksistä ja estävät monopoliasemaan johtavat fuusiot.
Haittaverot, ympäristönsuojelu ja köyhyyden vähentäminen eivät toteudu ilman jatkuvaa valtion puuttumista markkinoiden toimintaan.
Eikä pieneen talouteen mahdu montaa suuryritystä. Siksi Suomea onkin kutsuttu “keskittyneen kilpailun luvatuksi maaksi”. Täällä on erityistä syytä olla tarkkana siitä, millaiset pelisäännöt haluamme markkinoille asettaa.
Markkinatalous vaatii jatkuvaa korjaamista. Markkinauskovaisilla on taipumus kritisoida äänekkäästi julkista sektoria. Ironista kyllä, julkinen sektori on juuri se taho, jonka suuntaan taloustieteessä käännytään, kun markkinatalous vaatii huoltoa. Haittaverot, ympäristönsuojelu ja köyhyyden vähentäminen eivät toteudu ilman jatkuvaa valtion puuttumista markkinoiden toimintaan.
Vakavin markkinatalouden aiheuttama uhka on elinympäristömme romahtaminen rajattoman saastuttamisen ja kulutuksen seurauksena. Tiedeyhteisö on jo pitkään liputtanut päästökaupan, päästöjen verottamisen ja vahvan vihreän teollisuuspolitiikan puolesta. Tavoitteena on oltava nollapäästöjärjestelmien läpimurto liikenteessä, kulutuksessa ja tuotannossa. Markkinoiden reunaehtojen asettaminen, korkeat verot ja määrätietoinen valtion omistajaohjaus ovat hyvinvointivaltioiden vahvuuksia, joille on huutava maailmanlaajuinen tarve. Suomi voisi esimerkillään näyttää, kuinka vihreä teollinen vallankumous toteutetaan.
Suomessa on pitkään osattu olla terveen skeptisiä markkinatalouden suhteen. Pidetään siitä kiinni tulevaisuudessakin.
Joona-Hermanni Mäkinen
Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.