Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Malisella aihetta hymyyn - Minihuuhkajien EM-kenraali sujui voitokkaasti

Suomen alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkueen kenraaliharjoitus ennen EM-kotikisoja sujui mallikkaasti.

Eetu Vertainen
Eetu Vertainen Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Minihuuhkajat kaatoi Seinäjoella Turkin, joka pelaa myös tulevassa EM-turnauksessa. Suomi voitti ottelun 2-0 (2-0). Suomi lähtee kisoihin selkeänä altavastaajana, kun vastassa on Euroopan seitsemän parasta maata. Suomi ei mahdu UEFA:n rankingissa edes 30 parhaan joukkoon.

Tasoerosta ei saatu esimakua ainakaan Turkki-ottelussa, vaikka vieraat esittivätkin taitojaan muutaman kerran. Se jäi kuitenkin sivuseikaksi, kun suomalaiset noudattivat pelisuunnitelmaansa pitäen Turkin hyökkäyspelin tuskaisena. Minihuuhkajien keskialueen prässi toimi kuin unelma, ja kaiken lisäksi Suomi oli kliininen hyökkäyspäässä.

- Aggressiivinen prässi tulee olemaan turnauksessa iso juttu meidän pelissä. Me halutaan estää vastustajaa pelaamasta pallolla, Suomen päävalmentaja Juha Malinen kertoi.

Suomi pelasi pääsääntöisesti 4-3-3-muodostelmassa, mutta muodostelma vaihtui tilanteen mukaan.

- Se muuttuu koko ajan. Meillä on 4-5 erilaista ryhmitystä, Malinen paljasti.

Vertainen sankarina

Suomen suurin sankari oli HJK-hyökkääjä Eetu Vertainen, joka teki ottelun molemmat maalit avauspuoliajalla. Ensimmäinen osuma syntyi 20 metristä lähteneestä vapaapotkusta. Toinen puolestaan pelitilanteesta, kun Vertainen ampui 16 metristä nurmea nuolleen laukauksen alanurkkaan.

Maalien lisäksi Vertainen teki monipuolisesti vahvaa työtä.

- Tämä oli yksi vahvimpia esityksiä tämän joukkueen historiassa. Tein kaksi maalia, joten voin olla tyytyväinen myös omaan peliini, sanoi Vertainen, joka luonnehtii itseään röyhkeäksi pelaajaksi sekä hyväksi maalintekijäksi.

Turkki on ennakkoon EM-kisojen parhaimpia joukkueita, mutta Suomen fyysinen peli-ilme sai Turkin näyttämään lähes pelokkaalta.

- Jos suoraan puhutaan, niin Turkki oli yllättävän huono, Vertainen jatkoi. - Tästä olemme puhuneet, että me haluamme fyysisyydellä tehdä vastustajan pelin tukalaksi.

Suosittelemme sinulle