Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vankeutta ja yli miljoonan euron vahingonkorvaukset suuressa taideväärennösjutussa – Tauluja myytiin mm. Gallen-Kallelan ja Schjerfbeckin teoksina

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi neljä henkilöä ehdottomiin ja kaksi ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Yhden syytteet hylättiin.

Tampereen oikeustalo
Kuva: Antti Eintola / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä
Avaa Yle-sovelluksessa

Laajassa tauluväärennysjutussa on jaettu useita vankeustuomiota Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Rikosvyyhdessä myytiin 115 väärennettyä taideteosta kovaan hintaan. Myynnistä kertyi yhteensä 1,3 miljoonaa euroa.

Huijatuksi tuli yli 30 henkilöä ja yritystä yli kymmenen vuoden aikana. Tauluja myytiin 20 paikkakunnalla.

Pisin tuomio eli viisi vuotta ehdotonta vankeutta tuli törkeistä ja tavallisista petoksista sekä törkeästä väärennyksestä. Kolme muutakin sai ehdottomia vankeustuomioita.

Yksi syytetty sai puolentoista vuoden ehdollisen tuomion törkeästä rahanpesusta ja toinen kymmenen kuukautta törkeistä petoksista. Yhden osalta syytteet hylättiin.

Käräjillä olleista viisi myönsi osallistuneensa taulujen myyntiin, mutta kiistivät tienneensä taulujen olleen väärennöksiä. Yksi kiisti osallisuutensa myyntiin.

Tuomitut joutuvat maksamaan korvauksia pääosin vaatimusten mukaan yhteensä yli 1,2 miljoonaa euroa.

Lempääläläinen taiteilija oli syytettynä Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä väärennyksestä
Lempääläläinen taiteilija tunnusti esitutkinnassa väärentäneensä tauluja ja sai Pirkanmaan käräjäoikeudelta ehdollisen vankeustuomion tammikuussa 2017. Kuva: Matti Vikman / Yle

Väärennöksistä noin 80 maalannut lempääläläismies on jo aiemmin saanut ehdollisen tuomion.

Kansallisgalleria totesi tutkimuksissaan 115 taulua väärennöksiksi. Väärennetyt ja takavarikoidut taulut tuomittiin menetettäväksi valtiolle.

Myydyt taulut on signeerattu kuuluisten taiteilijoiden nimiin, kuten Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck, Eero Järnefelt ja Reidar Särestöniemi. Kallein myyty väärennös, Gallen-Kallelan nimiin merkitty, Imatrankoskea esittävä taulu myytiin yksityishenkilölle 135 000 eurolla.

Laajaa vyyhtiä käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuusta toukokuulle. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Suosittelemme sinulle