Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

5G-taajuuksien huutokauppa alkaa – taajuudet käyttöön ensi vuoden alusta

Toimilupia on jaossa kolme kappaletta.

Kaksi tietoliikenneasentajaa telemastossa
Tietoliikenneasentajat Juha Laine ja Jere Silanne mastotöissä Tampereen ja Kangasalan rajalla. Kuva: Jussi Mansikka / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Huippunopeiden 5G-verkkojen rakentamiseen soveltuvat taajuudet ovat tulossa käyttöön ensi vuoden alusta. Huutokauppa taajuuksista alkaa 26. syyskuuta, ja mukaan haluavien yritysten ja yhteisöjen on ilmoittauduttava Viestintävirastolle 17. elokuuta mennessä.

Huutokaupattavia taajuuksia voidaan hyödyntää huippunopeissa 5G-datayhteyksissä, kuten langattomassa laajakaistassa.

Toimilupia on jaossa kolme kappaletta. Olemassa olevat matkapuhelin- ja tietoliikenneverkot toimivat todennäköisesti vielä useiden vuosien ajan 5G-verkkojen rinnalla, arvioi viestintäneuvos Sini Wirén liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Tällä hetkellä esimerkiksi perinteiset äänipuhelut kulkevat usein vanhoissa 2G- ja 3G-verkoissa. Odotukset 5G-verkkojen mahdollisuuksista ovat korkealla. Niitä saatetaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi liikenteen automatisoinnissa ja esineiden internetissä.

Suosittelemme sinulle