Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Teemu Narvi vakuuttavasti nuorten MM-keihäsfinaaliin

Teemu Narvi raivasi tiensä lauantain keihäsfinaaliin yleisurheilun nuorten MM-kisoissa Tampereella.

Teemu Narvi
Teemu Narvi. Kuva: Lehtikuva
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Teemu Narvi selvitti helposti tiensä keihäsfinaaliin yleisurheilun nuorten MM-kisoissa Tampereella. Narvi kiskaisi karsinnassa tuloksen 73,52 ja lunasti näin paikkansa lauantaina heitettävään finaaliin.

Narvi oli karsinnan kolmanneksi paras heittäjä. Karsinnan ykkönen oli australialainen Nash Lowis, joka kiskaisi tuloksen 74,38.

Narvi avasi perjantaiaamun karsintansa 71,47 metriä kantaneella heitolla. Finaalin tulosraja 72 metriä ylittyi toisella karsintaheitolla.

– Tarkoitukseni oli heittää karsintaraja (72,00) heti ensimmäisellä kierroksella, mutta onneksi meni sitten toisella. Ihan kaikki oli pelissä heitoissani, ihan täysiä kilpailuheittoja, Narvi kertoi.

– Lähden finaaliin parantamaan ennätystäni. Saa nähdä, mihin tulokseni sitten riittää, Narvi ennakoi jo finaalipäivää.

Narvin valmentaja Petteri Piironen seurasi karsintaa Ratinan katsomossa. Hän odotti hyvätasoista finaalia.

– 75 metriä riittää mitaliin, muttei varmaan mestaruuteen. Siihen tarvitaan 77-78 metriä, Piironen arvioi.

– Nyt vaan heittoon vähän lisää rentoutta ja väljyyttä. Ja kun vauhti kulkee, tulos on hyvä, Teemu on hyvässä kunnossa, Piironen kuvasi.

Narvi on alle 20-vuotiaiden maailmantilastossa kolmantena ennätyksellään 75,15. Vain Etelä-Afrikan Anro Van Eeden (77,59) ja Turkin Ismet Pekbak (75,27) lähtivät kilpailuun paremmin tilastotuloksin.

NUORTEN MM-KISAT, TAMPERE

M Keihäs / Karsinta

1) Nash Lowis AUS 74,38
2) Kristaps Jaunpujens LAT 73,93
3) Teemu Narvi FIN 73,52

Narvi selviytyi keihäsfinaaliin.

N 100 m aj / Alkuerät

1) Tia Jones USA 13,25
18) Saara Keskitalo FIN 13,93
33) Petra-Sofia Laakso FIN 14,23

Keskitalo välieriin, Laakso karsiutui.

N 200 m / Alkuerät

1) Lauren R. Williams USA 22,98
24) Sara Francis FIN 24,23

Francis karsiutui ennätysajallaan.

N 7-ottelu, 6/7 lajin jälkeen

1) Niamh Emerson GBR 5285
18) Sanni Pajasmaa FIN 4570

Lue lisää:

Saara Keskitalo aitoi MM-välieriin – "Aika paljon jännitti ennen juoksua"

Leveelahti heitti MM-hopeaa! - Saga Andersson pettyi seiväsfinaalissa

Tuore MM-mitalisti Helena Leveelahti paiskii töitä navetassa ja treenaa pellolla: "Kun kiekko menee reilusti yli paalipötkön, heitto on ihan hyvä"

Suosittelemme