Kun mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukoteja perustetaan, niiden vastustajat pelkäävät usein alueen asuntojen hintojen laskevan. Ylen selvityksen mukaan väitteelle ei kuitenkaan löydy katetta, vaan kyse on urbaanista legendasta.
Yle selvitti mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelukotien vaikutusta lähialueiden asuntojen hintoihin kahdeksalla paikkakunnalla vuosina 2009–2018.
Tutkimme toteutuneiden asuntokauppojen neliöhintoja kaikkiaan 79 ympärivuorokautisen palvelukodin läheisyydessä. Käytössämme oli Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton ylläpitämä laaja rekisteri asuntokaupoista.
Toteutuneiden asuntokauppojen keskineliöhintoja vertailtiin kohteissa, jotka sijaitsivat alle 100 metrin tai 100–500 metrin päässä palvelukodista. Vertailukelpoinen aineisto sisälsi lopulta 12 369 asuntokauppaa 29 palvelukodin lähistöllä.
Lopputuloksena oli, että toteutuneiden asuntokauppojen hinnat eivät merkittävästi eronneet alle 100 metrin ja 100–500 metrin päässä palvelukodeista.
Helsingin kaupungin erikoistutkija Oskari Harjunen muistuttaa, että palvelukodin vaikutus asuntojen hintoihin voi olla huomattavan paikallinen. Toisin sanoen palvelukoti saattaa vaikuttaa vain raja- tai seinänaapurin asunnon arvoon.
Lue lisää Ylen vertailun menetelmästä täällä.
Tuoreimman mielenterveysbarometrin (siirryt toiseen palveluun) mukaan joka viides suomalainen ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Jukka Kärkkäinen sanoo, että taustalla on ihmisten asenne kuntoutujia kohtaan.
– Mielikuvissa mielenterveyspotilaista liitetään piirteitä, joita on vaikea sietää. Jotkut voivat virheellisesti ajatella, että mielenterveyspotilaat ovat vaarallisia tai väkivaltaisia, toteaa Kärkkäinen.
Osalla suomalaisista voi olla myös ajatus, että kuntoutujat ovat epäsiistejä olemukseltaan ja erottuvat ikävällä tavalla muista ihmisistä.
Asunnon arvoon on helppo vedota
Not in my backyard eli ei minun takapihalleni -ilmiötä tutkinut Tampereen yliopiston tutkijatohtori Veikko Eranti ei ole yllättynyt siitä, että palvelukotien läheisyys ei lopulta näytä vaikuttavan asuntojen hintoihin.
– Asunnon arvon laskeminen on kulttuurisesti todella helppo asia sanoa. Kaikki sen ymmärtävät. Se on käypä argumentti suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa.
On mahdollista, että ihmisten on helpompi vedota asuntojen arvon alenemiseen kuin siihen, mitä oikeasti ajattelee mielenterveys- tai päihdekuntoutujista. Asunnon arvo on selkeä väite, jota ei tarvitse perustella samalla tavalla kuin vaikkapa pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan.
Toinen palvelukotien vastajien käyttämä perustelu on puhua lasten turvallisuudesta. “Paikka ei enää ole turvallinen lapsille”, lausahdusta käytetään tutkijatohtorin mukaan paljon.
Kolmas yleinen väite on, että tiet muuttuvat ruuhkaisiksi. Väite jo ennestään ruuhkaisen lähikadun muuttumisesta entistä ruuhkaisemmaksi on myös helposti ymmärrettävissä oleva.
– Erästä kehitysvammaisten asuntolaa vastustettiin, koska vammaisten käyttämät taksit ruuhkauttivat tiet.
Nimbyilyn voi tunnistaa absurdeista luuloista
Veikko Eranti kertoo, ettei oikeaa huolta ja nimbyilyä oikeastaan voi erottaa toisistaan. Välillä argumentointi kuitenkin yltyy absurdiksi.
Esimerkiksi Eranti nostaa tapauksen Kauniaisista, jossa paikalliset vastustivat lapsiturvapaikanhakijoiden ryhmäkotia. Taloa kuvailtiin liian hienoksi lapsille ja alueen turvallisuuden uskottiin heikkenevän.
– Naapurusto huolestui lopulta taloyhtiön räystäiden paloturvallisuudesta, kun kaikki muut argumentit oli käytetty. Ehkä siitä voisi päätellä, ettei taustalla ollut aito huoli paloturvallisuudesta.
Kun Helsingin Marjaniemeen oltiin perustamassa kehitysvammaisten hoitokotia, osa naapurustosta pelkäsi, että alueelle tulee huumeita. Osa naapureista ajatteli, että vammaiset vaihtavat lääkkeitään huumemiesten tarjoamiin karkkeihin.
Voit lukea Helsingin yliopiston tutkimuksen Marjaniemen tapauksesta tästä (siirryt toiseen palveluun).
Julkkikset lieventävät jyrkimpiä asenteita
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Jukka Kärkkäinen sanoo, että oikean tiedon tiedon jakaminen on hyvä tapa lieventää mielenterveyspotilaiden stigmaa eli häpeäleimaa. Asenteita kuntoutujia kohtaan loiventavat myös ne julkisuuden henkilöt, jotka kertovat avoimesti omista kokemuksistaan esimerkiksi mediassa.
– Ensimmäinen avautuminen oli parikymmentä vuotta sitten, kun presidentti Mauno Koiviston puoliso Tellervo Koivisto kertoi julkisesti masennuksestaan.
Viime vuosina monet julkkikset ovat puhuneet mielenterveysongelmistaan. Esimerkiksi Cheek on kertonut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään, samoin urheilutoimittaja Tapio Suominen. Masennuksestaan ovat puhuneet muun muassa laulaja Matti Esko ja taiteilija Outi Heiskanen.