Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Trump ja Putin ovat poistuneet Suomesta, Trumpin puheet järkyttivät Yhdysvalloissa – Yle seurasi hetki hetkeltä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat tänään Helsingissä. Teknisen vian takia hetki hetkeltä -seurannan kuvat eivät näy Uutisvahdissa. Kuvat näkyvät Yle.fi-sovelluksessa ja nettisivuilla osoitteissa yle.fi/uutiset ja yle.fi.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tiedotustilaisuus presidentinlinnassa.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen pääkaupunki Helsinki toimi näyttämönä, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat maanantaina. Kyseessä on presidenttien ensimmäinen virallinen kahdenvälinen tapaaminen.

Yle seurasi tapahtumia läpi päivän. Hetki hetkeltä -merkinnät löydät tämän artikkelin lopusta.

Tapaamista seuraamaan saapui yli 1 400 toimittajaa eri maista.

Presidentti Trump saapui Suomeen jo sunnuntai-iltana. Trump tapasi maanantain aluksi presidentti Sauli Niinistön Mäntyniemessä.

Putin saapui Suomeen puolen päivän aikaan maanantaina.

Alkuillasta presidentit Putin ja Trump tapasivat Presidentinlinnassa. He keskustelivat kaksin kahden tunnin ajan. Lisäksi delegaatiot lounastivat yhdessä.

Putinin ja Trumpin tiedotustilaisuus alkuillasta

Presidentit järjestivät lehdistötilaisuuden tapaamisensa jälkeen.

Ennen tiedotustilaisuuden alkua tilasta poistettiin yksi mies. Miehellä oli mukanaan lappu, jossa viitattiin ydinsulkusopimukseen.

Trump ja Putin kertoivat keskustelleensa muun muassa Syyriasta, Ukrainasta sekä Euroopan maakaasukysymyksestä.

Presidentit vastailivat myös toimittajien kysymyksiin muun muassa koskien Venäjän vaalivaikuttamista Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Putinin mukaan sekaantumista ei ole tapahtunut. Trump kertoi uskovansa Putinia.

Trumpin kommentit ovat kirvoittaneet tyrmistystä Yhdysvalloissa.

Niinistö piti oman lehdistötilaisuutensa

Presidentti Niinistö tapasi tiedotustilaisuuden jälkeen Putinin.

Niinistö kertoi omassa lehdistötilaisuudessaan, että hän keskusteli presidenttien kanssa esimerkiksi arktisen alueen asioista. Lisäksi Niinistö kertoi jutelleensa Trumpin kanssa Itämeren sotaharjoituksista.

Trump lähti lentokentälle hieman tiedotustilaisuuden jälkeen.

Putin poistui Presidentinlinnasta tavattuaan Niinistön.

Ulkoministeri Timo Soini tapasi päivän aikana kummankin maan ulkoministerit Mike Pompeon ja Sergei Lavrovin.

Helsingin keskustassa oli päivän aikana muutamia mielenosoituksia, mutta ne sujuivat pääosin rauhallisesti.

Lue tästä päivän tapahtumat minuutti minuutilta:

Suosittelemme sinulle