Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomi oli lähellä sensaatiomaista temppua, mutta viimeistely ontui avausottelussa – "Hakkaamme Norjan ihan maanrakoon"

Yle Urheilun asiantuntija Esa Pekosen mukaan ei ole syytä huoleen, vaikka Suomi tuhlasi tukun maalipaikkoja maanantaina Italiaa vastaan.

Eetu Vertainen
Eetu Vertainen. Kuva: Tomi Hänninen
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen otteet Italiaa vastaan olivat ilahduttavia. Minihuuhkajat loivat erityisesti ensimmäisellä puolikkaalla reilusti maalipaikkoja.

Kohti maalia lähteneet laukaukset Suomi voitti 7–5. Se tosin ei kauaa lohduta, sillä Italia vei pelin nimiinsä 1–0 siitäkin huolimatta, että Suomella oli kaikki edellytykset voittoon.

– Suomella oli niin hyviä paikkoja, että niistä osasta olisi pitänyt jo tehdä maaleja, Yle Urheilun asiantuntija Esa Pekonen sanoo.

Suomi jäi nollille onnettoman viimeistelyn seurauksena.

Pekonen sanoo, että tehottomuuden syynä saattoi olla esimerkiksi paine kotiyleisön edessä pelaamisesta.

Seuraavaksi joukkueen täytyy analysoida se, miksi maalipaikoissa ei onnistuttu: oliko syynä kehno viimeistely vai haettiinko väärää ratkaisua. Tämän jälkeen ajatukset on saatava kasaan Norja-peliä varten. Jokaisella pelaajalla pitää olla takaraivossa se, mitä erilaisissa maalipaikoissa tekee, jotta tilaisuuden tullen voi keskittyä vain viimeistelyn tekniseen puoleen.

– Valmentajat pystyvät varmasti antamaan henkisen tuen, jotta pelaajat kokevat, ettei heitä liikaa syyllistetä Italia-ottelusta. Päinvastoin, pitää antaa tukea siitä, että pelattiin hyvin ja luotiin paikkoja, Pekonen sanoo.

Minihuuhkajat pelasivat Pekosen mielestä korkealla, omalla tasolla. Hän kuitenkin toivoi, että joukkueen johtohahmoa Timo Stavitskia olisi pystytty käyttämään enemmän hyödyksi.

Maanantaina Stavinski oli tarkoin vartioitu.

Hyvät mahdollisuudet jatkoon

Kokonaisuudessaan Suomen peli näytti Pekosen mielestä todella hyvältä. Italia-ottelu oli yksi tämän ikäluokan pelillisesti parhaita suorituksia. Joukkueella oli itseluottamusta ja uskoa omaan pelitapaan. Tulosta lukuun ottamatta avausottelu oli onnistunut.

Suomen joukkue on ilmoittanut tavoitteekseen MM-kisapaikan nappaamisen kotikisoista. Tämä edellyttää sijoittumista viiden parhaan joukkoon.

Jotta Suomi voi saavuttaa MM-kisalipun, sen täytyy käytännössä voittaa Norja tai pelata vähintään tasan.

Pekonen luottaa siihen, että joukkue onnistuu tässä Italia-ottelusta sisuuntuneena.

– Suomella on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet jatkoon, mutta Norja on voitettava, jotta ne säilyvät. Sen varaan en laskisi mitään, että Italia voittaa varmasti Norjan viimeisessä ottelussa.

Useamman kerran maalipaikkaan maanantaina päässyt Eetu Vertainen uskoi tappion jälkeen tehottomuuden kääntyvän voimavaraksi.

– Minulla oli monta paikkaa. Maanantaina ei uponnut, mutta Norja-pelissä sitten uppoaa. Ensi pelissä hakkaamme Norjan ihan maanrakoon. Uskon, että meillä on oikeasti tosi hyvä jengi ja pystymme haastamaan kenet vain.

Vertainen viimeisteli kaksi osumaa Minihuuhkajien viimeisesä harjoitusottelussa ennen EM-kotikisoja.

Sekä A- että B-lohkosta kaksi parasta etenee EM-lopputurnauksen välierään. Lohkokolmoset pelaavat keskenään paikasta MM-turnaukseen.

Suomi pelaa seuraavan kerran torstaina Norjaa vastaan kello 18.30. Suora lähetys ottelusta alkaa kello 18.15 TV2:ssa ja Yle Areenassa. Keskiviikkona pelataan B-lohkon ensimmäiset ottelut Turkki–Englanti kello 18.30 ja Ranska–Ukraina kello 20.30. Päivän jälkimmäinen peli nähdään suorana TV2:ssa ja molemmat ottelut Yle Areenassa.

Lue myös:

Minihuuhkajilla kirvelevä EM-kotiavaus – Suomi tuhlaili uskomattoman määrän huippupaikkoja ja huippumaa Italia selvisi niukkaan voittoon: "Voi vain syyttää itseään"

Viime kesänä Timo Stavitski ilmoitti äidilleen, että lopettaa jalkapallon – sitten kiinnostui Barcelona ja unelmat alkoivat toteutua

Alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus huipentuu – näin seuraat otteluja Ylen kanavilla

Suosittelemme