Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Pelivideoiden striimaaminen on tehnyt joistakin miljonäärejä – Ville Palola lopetti opinnot, jotta voisi jahdata unelmiensa uraa

Kun Suomessa striimaaminen on vasta harvalle kokopäivätyö ja ansiot pieniä, Yhdysvalloissa ala on tehnyt joistain superähtiä.

Ville Palola striimaa
Kuva: Joonas Nieminen / Yle
Ville Pitkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopiolaisen Ville "Sha77e" Palolan olohuone on muutettu pieneksi kotistudioksi. Pöydällä on kaksi näyttöä, iso mikrofoni, mikseri ja web-kamera, näppäimistöstä, hiirimatosta ja hiirestä puhumattakaan.

Lähetys on ollut jo tovin päällä hänen Twitch-kanavallaan, jota katsoo parhaillaan nelisensataa katsojaa. Ensisilmäyksellä ei tulisi mieleen, että pelaamalla voi ansaita oman elantonsa, ajoittain varsin merkittäviäkin summia.

– Kuukausitulot vaihtelevat hyvin paljon. Se riippuu katsojien lahjoituksista ja myös siitä, kuinka moni tilaa kanavani. Nyt tulot ovat noin kaksi tuhatta euroa kuukaudessa.

Kuukausittainen tilipussi täyttyy esimerkiksi katsojien vapaaehtoisilla lahjoitusmaksuilla ja kanavan tilausmaksuilla.

Parhaimmillaan Palola on saanut yksittäisenä lahjoituksena kolme tuhatta euroa, ja rahakkain kuukausi on tuonut tilille kuusi tuhatta euroa. Työtunteja on tehtävä siinä missä muillakin työpaikoilla.

– Työpäiväni alkaa puolenpäivän aikoihin, ja kolmesta yhdeksään tuntia tulee striimattua viisi kertaa viikossa. Aamulla teen muita juttuja, jotta jaksaa työskennellä pitkin iltapäivää, Palola kertoo.

Huipputason e-urheilijasta striimaajaksi – "Täytyy olla kiinnostava ja hyvä valitsemassa pelissä"

Palola pelasi aikaisemmin huipputasolla Rainbow Six Siege -peliä, mutta jätti ammattilaiskentät vuoden alkupuolella. Turnausvoittoja kertyi kolmen vuoden aikana kaikkiaan 60 000 dollaria, ja tilipussia kasvatti myös edustettavan organisaation maksama kuukausipalkka. Ammattitaito löytyy pelistä, mutta muista on erottauduttava.

– Kilpailu on äärettömän kova tällä hetkellä. Kyllä siellä saa yrittää erottautua joukosta. Tätä on tehtävä monta tuntia päivässä. Täytyy olla kiinnostava ja hyvä valitsemassa pelissä, Palola pohtii.

Suomen Elektronisen Urheilun Liiton puheenjohtajan Joonas Kapiaisen mukaan menestymiseen vaikuttavat myös striimaajan persoonallisuus. Viihdearvo on yksi tekijä, joka kiinnostaa katsojia.

– Nuoret ovat siirtyneet televisiosta suoratoistopalveluihin. Verkossa seurattavaa mediaviihdettä kulutetaan tänä päivänä valtavasti iästä riippumatta, Kapiainen kertoo.

Striimaaminen, uhka vai mahdollisuus?

Kun Suomessa striimaaminen on vasta harvalle kokopäivätyö ja ansiot pieniä, Yhdysvalloissa tilanne on toinen.

Esimerkiksi yhdysvaltalaista Tyler "Ninja" Blevinsia seuraa reaaliajassa yli 100 000 katsojaa. Talouslehti Forbesin mukaan hänen tienestinsä ovat ainakin 500 000 dollaria kuukaudessa. Blevins pelaa suosittua Fortnite-peliä.

Vaikka näiden lukemien valossa striimaaminen saattaa näyttää helpolta, taustalla on usein paljon suunnittelua ja työtä.

– Menestys ei tule ilmaiseksi, liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen muistuttaa.

– On syytä ymmärtää se, että ammattilaisetkin tekevät valtavasti töitä lähetyksensä ulkopuolella suunnittelemalla sisältöjä, markkinoimalla toimintaansa ja kasvattamalla brändiään.

Ammattilaisstriimajalta vaaditaan kovia pelitaitoja ja viihdyttävyyttä. Mutta kenelle ammattilaisuutta voi tässä lajissa suositella? Kuva: Joonas Nieminen / Yle

Palolakaan ei halua antaa liian ruusuista kuvaa ammattistriimaajan arjesta. Tulot vaihtelevat, ja niiden eteen on tehtävä paljon töitä.

– Ehkä jos näkisin potentiaalisen nuoren, joka on hyvä tai viihdyttävä jossain pelissä, ja striimaus on mukavaa katsottavaa, voisin suositella ammattilaisuraa striimauksen parissa. Voisinko kuitenkaan suositella jokaista teini-ikäistä poikaa pelaamaan kymmenen tuntia päivässä, että sinusta saattaa tulla joskus ammattilainen? En suosittele.

Ensimmäisen kerran Palola koki uransa aukenevan silloin, kun hän sai maksettua striimituloillaan vuokran ja laskut neljän kuukauden aktiivisen striimaamisen jälkeen.

– Ei ole harmittanut päivääkään alan valinta. Olen saanut kuitenkin jo aiemmin peliurani aikana matkustaa ja saada sieltä hienoja kokemuksia. Teen tätä rakkaudesta lajiin.

Ammattipeliura katkaisi opinnot ammattikorkeakoulussa. Paluuta koulun penkille ei ole vielä tiedossa. Kysyttäessä missä Palola näkee itsensä kymmenen vuoden päästä, vastaus on päättäväisen varma.

– Striimaamassa. Teen tätä niin pitkään, kuin tämä tekee minut onnelliseksi.

Suosittelemme