Vaasassa ja Seinäjoella pelattava alle 19-vuotiaiden poikien EM-turnaus on suomalaisjalkapalloilijoille harvinainen tilaisuus antaa näyttöjä ulkomaalaisille huippuseuroille. Monet Euroopan suurseuroista ovat lähettäneet Suomeen pelaajatarkkailijoitaan.
Yksikin huippuonnistuminen voi olla käänteentekevä asia pelaajan uran kannalta. Jos esimerkiksi HJK:n suurlupaus Eetu Vertainen paukuttaa yhdessä ottelussa kolme maalia, hän saattaa lähteä pikimmiten ulkomaan nurmille.
– Jos sellaisen tempun tekee, tarjouksia alkaa pudota, kertoi pelaaja-agentti Sami Salonen.
Hänen asiakaslistallaan ovat muun muassa EM-joukkueen runkopelaajat Valtteri Vesiaho ja Jaakko Oksanen.
Vertainen sai Suomen avausottelussa Italiaa vastaan useamman loistavan maalintekopaikan, mutta epäonnistui yrityksissään.
– Joku pelaajatarkkailija saattoi nähdä hänet Italia-ottelussa, ja sitten hän ei enää katsokaan Suomen otteluita, joissa pelaaja voisi onnistua. Se on välillä todella raakaa touhua, ja sattuma voi näytellä isoa roolia, Salonen jatkoi.
Juha Malisen valmentamasta joukkueesta suurin osa pelaa vielä Suomessa.
– Onhan tämä hieno tilaisuus, mutta me keskitymme joukkueemme menestymiseen, painotti FC Lahtea edustava laitapuolustaja Teemu Jäntti.
– Turha sitä on miettiä, missä pelaan syksyllä. Keskityn sataprosenttisesti nykyiseen seuraani, komppasi HJK-toppari Vesiaho.
Suomalaiset jääneet jälkeen
Suomalainen pelaajatuotanto on mennyt eteenpäin, mutta ero maailman huipulle on vain kasvanut. Tänä päivänä maailman neljässä kovimmassa sarjassa - Englanti, Saksa, Espanja, Italia - pelaa vain kourallinen suomalaisia.
– Kaikki maat kehittyvät, joten kyse on siitä, kuka kehittyy nopeimmin. Tällä hetkellä maailman kärjessä vauhti on kovempaa kuin Suomessa, Salonen avaa.
Hänen mukaansa suomalaiset häviävät etenkin fyysisyydessä.
– Pelaajatarkkailijat etsivät etenkin nopeita pelaajia, ja siinä suomalaiset monesti häviävät. Salosen mielestä suomalaislupausten täytyisi suunnata jo nuorena ulkomaille, jotta he voisivat nousta maailman huipulle.
– En ymmärrä, miksi monet suomalaisvalmentajat haluavat lahjakkaiden pelaajien jäävän Suomeen ja lähtevän ulkomaille vasta parikymppisenä tai vielä myöhemmin. Moniko suomalainen pelaaja on noussut suoraan kotimaan liigasta jonkin ison joukkueen avaukseen?
Nuoria suunnannut akatemioihin
Suomen joukkueesta etenkin Timo Stavitski on jo saanut alleen erittäin kovia miesten pelejä. Hän edustaa Caenia, ja vastuuta on tullut Ranskan liigassa yhdeksässä ottelussa.
– Nyt meillä on monia nuoria ulkomailla edustusjoukkueiden harjoitusringeissä ja laadukkaissa akatemioissa. Kyseessä on vielä nuoria pelaajia, joten varsinaisia tuloksia aletaan nähdä vasta noin viiden vuoden kuluttua, Salonen muistutti.
Lue lisää: