Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo, ettei ollut käyttänyt alkoholia, kun hänet kuvattiin hoipertelevan Naton illallisella. Juncker kommentoi internetissä vilkkaasti levinneitä videoita tänään itse ensimmäistä kertaa.
Juncker kertoi, että kyse oli krampista jalassa, ja hän toivoi kunnioitusta.
Wall Street Journalin toimittaja kysyi komission puheenjohtajalta keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, pitääkö komission aiemmin antama lausunto paikkansa. Komissio kertoi viime viikolla, että Junckerin vaikeudet pysyä pystyssä johtuivat iskiakseen liittyvistä kivuista ja krampeista, eivät alkoholista.
– Se piti paikkansa viime keskiviikkona ja se piti paikkansa tänä aamuna ja pitää tänä iltana ja huomenna aamulla, Juncker vastasi.
Hän sanoi olevansa vaikuttunut siitä, miten paljon ihmiset ovat asiasta kiinnostuneita.
Useampi valtiojohtaja tuki tai piteli kädestä komission puheenjohtajaa, joka ei meinannut pysyä pystyssä johtajien astellessa illalliselle. Joukossa oli myös presidentti Sauli Niinistö, koska kumppanimaat Suomi ja Ruotsi oli kutsuttu mukaan.
Itävaltalainen toimittaja kysyi Junckerilta kommenttia siihen, että EU-puheenjohtajamaana toimivassa Itävallassa on noussut vaatimuksia Junckerin erosta. Laitaoikeistopuolue FPÖ:n johdossa istuva Harald Vilimsky toivoi jo viime viikolla, että Juncker jättäisi tehtävänsä ennenaikaisesti. Junckerin ja komissaarien kaudet päättyvät ensi vuoden lokakuun loppuun.
Juncker ihmetteli, miten paljon lääketieteellistä osaamista Itävallasta löytyy iskiaksesta.
Lue myös: