Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Futista, aurinkoa ja vesiliukumäkiä — näin Minihuuhkajat viettivät EM-kisojen välipäiviä

Suomen nuorten maajoukkueella oli ennen torstain Norja-peliä kaksi välipäivää. Harjoitusten ja valmistautumisen lisäksi käytiin uimassa ja laskemassa vesiliukumäkeä.

Kristian Heinolainen #14, FIN, Martti Haukioja #3, FIN, Teemu Jäntti #16, FIN
Jalkapallon U19 EM-kilpailut, joukkue uimassa
Nuorten maajoukkuepelaajat Kristian Heinolainen, Martti Haukioja ja Teemu Jäntti viilettivät vesiliukumäessä. Kuva: Tomi Hänninen
Otto Rönkä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue viettää Pohjanmaalla EM-turnauksessa kaksi viikkoa yhteen putkeen. Harjoitusten ja pelien välissä luppoaikaa kertyy väistämättä.

Maanantain Italia-tappion jälkeen välipäiviä oli kaksi, kun Norja asettuisi vastaan vasta torstaina. Suomen nuoret miehet pääsivätkin nauttimaan lämpimistä kesäsäistä ja Vaasan auringosta.

Suomen U19-pelaajia
Suomen joukkue kokoontui hotellin aulaan ennen päivän ohjelmaa. Kuva: Tomi Hänninen
Eetu Vertainen
Vaasan EM-tapahtumatorin tekonurmella voi höntsätä. Maajoukkuehyökkääjä Eetu Vertainen pelasi haastajia vastaan futispingispöydällä. Kuva: Tomi Hänninen

Auringon paahdetta vastaan maajoukkue taisteli pulahtamalla Vaasan Hietasaaren rannan viilentäviin laineisiin.

- Kylmä vesi on erittäin hyvä palautumiskeino. Meidän fysioterapeutitkin ovat sanoneet, että aina kun on mahdollisuus, kannattaa palautella viileässä vedessä, päävalmentaja Juha Malinen selitti pulikoinnin ohessa.

- Mutta täällä on kyllä niin pirun kuuma.

Suomen U19-pelaajia.
Suomen pelaajat pulikoivat Vaasan Hietasaaren rannassa. Kuva: Tomi Hänninen
Abukar Mohamed
Abukar Mohamed esittelee uimahyppyään. Kuva: Tomi Hänninen
Juha Malinen
Päävalmentaja Juha Malisen hypyssä oli kaarta ja lentoa. Kuva: Tomi Hänninen

Tiistai-iltana maajoukkue teki reissun puolestaan ikoniseen Tropiclandiaan. Vesiliukumäet toivat kaivattua vaihtelua pelaajan arkeen.

- Kaksi viikkoa on nuorille pelaajille pitkä aika. Oheisaktiviteetit ovat tärkeitä, ettei kaikki ole pelkkää jalkapalloa, sanoi Malinen.

Suomen U19-pelaajia.
Suomen pelaajat rentoutuivat poreammeessa. Kuva: Tomi Hänninen
Alexander Bradley
Alexander Bradley selvitti vesiliukumäen kunnialla. Kuva: Tomi Hänninen
fysioterapeutti Tony Elomaa, Tero Malinen, Juha Malinen, FIN
Jalkapallon U19 EM-kilpailut, joukkue uimassa
Maajoukkueen fysiot Tony Elomaa ja Tero Malinen, sekä päävalmentaja Juha Malinen uhmaavat vesiliukumäen G-voimia. Kuva: Tomi Hänninen

Suomen ja Norjan välinen EM-ottelu kello 18.15 alkaen TV2:ssa ja Areenassa. Ottelua seurataan myös Yle Puheen Urheilukierroksella.

Lue lisää:

Suomi kokenut muodonmuutoksen EM-nurmilla – nyt kisaisäntä haluaa varmistaa jatkopaikan, vastassa on Juventuksen ja ManUn jahtaama suurlupaus 

Suomi oli lähellä sensaatiomaista temppua, mutta viimeistely ontui avausottelussa – "Hakkaamme Norjan ihan maanrakoon"

Nuorten EM-jalkapallo oiva näyteikkuna Euroopan huippuseuroihin

Viime kesänä Timo Stavitski ilmoitti äidilleen, että lopettaa jalkapallon – sitten kiinnostui Barcelona ja unelmat alkoivat toteutua

Suosittelemme sinulle