Hämeenlinnalaisen Jarno Mäkivuoren pienessä yksiössä on hellepäivänä tukalan kuuma. Pöydällä on kasa lääkkeitä. Upottava, punainen nahkasohva tarttuu paljaisiin pohkeisiin.
Sohva on ostettu kirpputorilta, kuten valtaosa asunnon kalusteista. Mies muutti nykyiseen asuntoonsa, kun hän erosi vaimostaan maaliskuussa. Eroon johtivat jatkuvat rahariidat.
Mäkivuori on eläkeläinen, jonka pieni eläke riittää juuri pakollisten menojen, kuten vuokran maksuun. Jäljelle jää asumistuki eli noin kolmesataa euroa käyttörahaa kuussa. Se ei riitä elämiseen.
Mitä järkeä on tehdä hakemus joka kuukausi, kun se tulee takaisin hylättynä?
Jarno Mäkivuori
– Minulla on ollut esimerkiksi pesukoneen ja hammasproteesin hankinta sekä puhelinlaskuja. Joka kuussa on satasen tai kahden vaje. Sitten haen toimeentulotukea, vaikka sitä ei myönnetä. Riisi- ja kaurapuuro ovat maistuneet todella hyvin.
– Mitä järkeä on tehdä hakemus joka kuukausi, kun se tulee takaisin hylättynä? Se tuntuu niin toivottomalta, Mäkivuori suree.
Kun valtion viimeinen tukiverkko pettää, hän kääntyy seurakunnan puoleen. Viimeisen vuoden aikana mies on joutunut kolmesti turvautumaan Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyön apuun.
– Pari viikkoa sitten kävi niin, että tarvitsin välttämättömät kipu- ja sydänlääkkeet, joita Kela ei myöntänyt. Seurakunnan diakonia järjesti apua, että pärjään.
”En uskalla olla auttamatta”
Jarno Mäkivuori ei ole ainoa, joka on hakenut apua kolmannelta sektorilta. Yle uutisoi kesäkuussa, että hämeenlinnalaisia toimeentulotuen asiakkaita virtaa seurakunnan pakeille.
– Meille on tullut uusia mutta myös entisiä asiakkaita, jotka ovat kymmenenkin vuotta pärjänneet ihan hyvin. Nuoria, 90-luvulla syntyneitä on myös tullut hakemaan apua, kertoo diakoniatyöntekijä Katja Lahti Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta.
Ongelmia on muuallakin. Helsingin, Turun ja Oulun seurakunnista kerrotaan samaa karua tarinaa: kun perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksatus siirtyivät Kelalle vuoden 2017 alusta, ihmisten hätä vuosi diakonioille.
Katja Lahti pitää erityisen huolestuttavana sitä, etteivät ihmiset saa tarvitsemiaan lääkkeitä.
– Se on jo elämän ja kuoleman kysymys. En uskalla olla auttamatta ja olla mikään jumalasta seuraava.
Lakisääteinen vastuu toimeentulotuesta on Kelalla ja kunnilla. Etelä-Suomen aluehallintovirasto esitti kesäkuussa huolensa Hämeenlinnan tilanteesta.
Diakoniat auttavat minkä voivat, mutta kirkonkaan rahakirstu ei ole pohjaton. Diakoniatyöntekijä Katja Lahti kertoo, että budjettia täytyy pitää tarkasti silmällä.
Kela: Puolitoista vuotta on lyhyt aika, toivomme työrauhaa
Toimeentulotuen ongelmat ovat jatkuneet jo yli puolitoista vuotta. Kela saa kovaa kritiikkiä etenkin siitä, että siltä puuttuu sosiaalityön ote, eikä avun tarvitsijoita nähdä yksilöinä.
– Siellä yksilöä ei oteta ollenkaan huomioon, vain kokonaisuus. Siellä katsotaan papereita ja tietokonepäätteitä, siinä kaikki, Jarno Mäkivuori sättii.
Kelan keskisen vakuutuspiirin etuuskäsittelypäällikkö Kirsi Metsävainio vetoaa siihen, että perustoimeentulotuki on ollut Kelan vastuulla vasta vähän aikaa.
– Toivoisin työrauhaa tähän asiaan. Puolitoista vuotta on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika. Ymmärrän, että se on asiakkaiden mielestä pitkä aika, mutta iso organisaatio oppii koko ajan ja toiminta muuttuu sujuvammaksi.
Tällä hetkellä systeemi toimii niin, että Kelalta haetaan toimeentulotuen perusosaa, ja kunnilta tai kaupungeilta ehkäisevää ja täydentävää toimeentulotukea. Tämän yhteistyökuvion sujuvoittamiseen Kela kertoo panostavansa.
Hämeenlinnaan perustettiin tätä varten Kelan, kaupungin ja diakonian yhteinen työryhmä, joka kokoontuu ensi kertaa elokuun lopussa. Metsävainion mukaan ainakin Tampereen seudulla on ryhdytty samanlaisiin toimiin.
Hämeenlinna kuuluu Kelan keskisen vakuutuspiirin alueeseen, jossa perustoimeentulotuen päätökset tehdään tällä hetkellä lain vaatimassa ajassa, Metsävainio vakuuttaa.
”Tapaaminen saattaa alkaa itkulla”
Toimeentulotuen hakeminen aiheuttaa monelle suurta häpeää, myös Jarno Mäkivuorelle. Sukulaisille ja ystäville mies ei halua asiasta puhua, koska häpeäleima polttaa niin voimakkaasti.
– Ihmiset ajattelevat vielä tänäkin päivänä, että toimeentulotukea hakeva on laitapuolen kulkija, mutta sitä joutuu hakemaan myös pientä eläkettä saava.
Mäkivuori kokee toimeentulotukiasian kuitenkin niin tärkeäksi, että haluaa kertoa siitä omalla nimellään.
Myös seurakunnalta avun pyytäminen koetaan nöyryyttäväksi. Diakoniatyöntekijä Katja Lahti kertoo, että hänen luokseen ei tulla ainoastaan pyytämään raha-apua.
– Monella on kaikenlaista huolta. Tapaaminen saattaa alkaa itkulla, ja sitten puretaan asiakkaan tilanne. Aina on kyse muustakin kuin vain siitä, mihin rahat ovat menneet.