Alkuvuosi on ollut mannaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) asettamalle työllisyystavoitteelle. Tilastokeskuksen viimeisimmän työvoimatutkimuksen mukaan työntekijöiden työmahdollisuuksien parantumisesta kertova työllisyysaste on jo lähes hallituksen asettama 72 prosenttia.
Tilastokeskuksen vertailukelpoinen työllisyysaste oli kesäkuussa 71,8 prosenttia.
Virallinen työllisyysaste on noussut lähelle hallituksen tavoitetta pitkälti tämän vuoden hyvän kehityksen ansiosta. Vielä joulukuussa luku oli prosenttiyksikön heikompi. Viime vuoden puolella työllisyyden vertailukelpoinen kehitys oli melko maltillista.
Töitä on löytynyt puolen vuoden aikana lähes 50 000 työntekijälle. Vuoden takaiseen verrattuna uusia työpaikkoja on löytynyt sadalle tuhannelle työttömälle.
Töitä ovat saaneet sekä naiset että miehet. Miesten työllisyysaste on parantunut jonkin verran naisia enemmän. Miesten työllisyysaste on 77 prosenttia ja naisten 74. Luvuissa ei ole huomioitu työllisyyden kausivaihteluita, toisin kuin yleisessä työllisyysasteessa.
Työllisyys parantunut koko maassa
Työttömiä oli kesäkuussa vielä lähes 200 000. Viimeksi kuluneen vuoden aikana työttömyys on loppunut joka neljänneltä työttömältä. Työttömyysaste oli täten 7,2 prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan työllisyys on parantunut koko maassa. Työtä hakevia työttömiä on katsauksen mukaan kesäkuussa vähemmän jokaisessa te-keskuksessa vuoden takaiseen verrattuna. Eniten työttömyys on kuitenkin vähentynyt Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Avoimia työpaikkoja on te-keskuksissa vuoden takaiseen verrattuna rutkasti enemmän tarjolla lähes koko maassa Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta.
Hyvä työllisyyskehitys on näkynyt jonkin verran myös töihin mahdollisesti kykenevien osalta. Vuoden takaiseen verrattuna näitä niin sanottuja piilotyöttömiä oli lähes 30 000 vähemmän. Piilotyöttömiä on kuitenkin edelleen yli 130 000.
24.07. klo 11.16: Muutettu työttömyysaste vertailukelpoiseksi kausitasoitetuksi luvuksi 8,2:sta 7,2:een.
Lue lisää:
Työllisyys kasvaa nyt hurjaa vauhtia – ketkä ovat saaneet töitä viime vuosien aikana?
Kartat sen kertovat: Sipilän hallituksella on mitä tavoitella, kun kurkistaa naapureihin