Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Vesipussi auringossa – voiko näin yksinkertainen kikka toimia ampiaisten häätämiseen?

Luontoillan asiantuntijan, biologi Jaakko Kullbergin mukaan ampiaiset saattavat vieroksua veden heijastuksia.

Riitta Piironen testasi Espanjasta oppimaansa niksiä ampiaisten häätöön. Yksinkertaisuudessaan muovipussiin laitetaan vettä ja koko komeus aurinkoon. Piirosen yllätykseksi niksi tuntui toimivan.
Riitta Piironen testasi Espanjasta oppimaansa niksiä ampiaisten häätöön. Yksinkertaisuudessaan muovipussiin laitetaan vettä ja koko komeus aurinkoon. Piirosen yllätykseksi niksi tuntui toimivan. Kuva: Riikka Porttila / Yle
Riikka Porttila
Avaa Yle-sovelluksessa

Riitta Piironen ihmetteli Espanjassa ollessaan ravintoloiden aurinkovarjoihin ripustettuja vesipusseja.

– Tarjoilija huikkasi ohi mennessään pussien liittyvän ampiaisiin, Piironen kertaa.

Vesipussit muistuivat mieleen viime viikonloppuna kesämökillä Kotkassa ja hän päätti kokeilla, olisiko keinosta ampiaisten häätäjäksi.

– Ampiaisia pörräsi terassilla tasaiseen tahtiin ja ne olivat kiinnostuneita grilliherkuista. Laitoimme vesipussin pöydälle aurinkoon ja ampiaiset katosivat. Muutamia yksilöitä kävi silloin tällöin “tiedustelemassa”, mutta kohta taas saimme olla rauhassa, Piironen ihmettelee.

Hän ei keksinyt, mikä ampiaisia vesipusseissa ärsyttää.

Vesipussi katonrajassa. Riitta Piironen testasi Espanjasta oppimaansa niksiä ampiaisten häätöön. Yksinkertaisuudessaan muovipussiin laitetaan vettä ja koko komeus aurinkoon. Piirosen yllätykseksi niksi tuntui toimivan.
Kuva: Riikka Porttila / Yle

Ylen Luontoillan asiantuntija, biologi Jaakko Kullberg ei ole vesipussikikasta kuullutkaan, saati sitä kokeillut, mutta heittäytyy silti pohtimaan Ylen pyynnöstä asiaa.

– Ampiainen käyttää liikkuessaan ja ravintoa etsiessään haju- ja näköaistia. Suunnistaminen tapahtuu sisäisen kellon ja ultraviolettivalon aistimisen avulla. Auringonvalon osuessa kuperaan vesipussiin uv-säteet hajoavat ja ampiaisen suuntiminen heikentyy, Kullberg arvioi.

– Ampiainen voi kokea tämän epämiellyttäväksi, sillä sen kompassi menee sekaisin.

Biologi vertaa tilannetta siihen, että maan magneettikentässä olisi häiriö ja kompassin neula alkaisi pyöriä. Hän epäilee, että muovipussikikka ei toimi pilvisellä säällä, jolloin uv-säteilyä pussin läpi ei saada.

Ampiaisia vetää ihmisten herkkujen ääreen tilanne pesässä.

– Ampiaispesän tarkoitus on tuottaa kuningattaria ja kuhnureita, Kullberg valaisee.

Ampiaisen toukkien ravinto on proteiinipitoista. Vaikka hyönteinen itsessään on kiinnostunut makeasta, se vie toukille proteiinipitoista ruokaa.

– Tyypillisesti ampiaiset vievät toukille muita hyönteisiä, mutta kesän ollessa kuiva saattaa grillipihvikin kelvata, Jaakko Kullberg naurahtaa.

Ampiaisia on tänä kesänä runsaasti, mutta biologin mukaan ei mitenkään poikkeuksellisen paljon.

– Viime kesä oli niin järjettömän huono hyönteisille, että tämän kesän ampiaismäärä korostuu sitä vasten, Kullberg laskee.

Jo ensimmäinen ampiainen kannattaisi surmata terassilta

Kesäjuhlia on turha pilata ampiaisten surinalla tai pistoksilla. Vesipussikikkaa voi vapaasti kokeilla. Jaakko Kullberg suosii itse niin sanotusti yhden surman taktiikkaa.

– Ampiainen on yhdyskuntahyönteinen ja se kertoo tiedusteluretkensä tuloksista kavereilleen. Mikäli tiedustelija ei koskaan pääse takaisin pesälleen, ampiaisia ei välttämättä enempää tule, Kullberg kertoo.

Riitta Piironen ehti viikonlopun aikana levittää vesipussin ilosanomaa jo omassa tuttavapiirissään ja aikoo jatkossakin luottaa niksiin, jossa ei ole suurta riskiä joutua ampiasen pistämäksi.

– Moni ystävä raportoi nopeita ja hyviä kokemuksia kokeilusta, joten eiköhän tämä helppo niksi jää nyt käyttöön. Kaikilla tuntuu olevan sama ongelma ampiaisten kanssa, Piironen hymähtää.

Suosittelemme