Siinä se nyt sitten seisoo, Vltava-joen ylittävä betoninen kolossi, jonka pilareissa on hauskoja kulmikkaita muotoja ja jonka ylitse autot kaasuttelevat ja raitiovanut kolistelevat tiuhaan tahtiin.
Prahan Libeňin silta (tšekiksi Libeňský most) on ollut monien kaupunkilaisten huulilla koko alkuvuoden ajan. Syksyllä 90 vuotta täyttävä silta on yksi kaupungin omintakeisimmista maamerkeistä, joka on rakennettu harvinaiseen kubistiseen tyyliin. Itse asiassa niin harvinaiseen, että tšekkiläinen arkkitehti Vít Máslo totesi (siirryt toiseen palveluun) äskettäin, että se on ainoa lajiaan koko maailmassa.
Purkaako vai eikö purkaa
Libeňin sillan kohtalosta on taitettu Prahassa peistä jo vuosikausia. Modernistisista rakennuksistaan tunnetun arkkitehti Pavel Janákin suunnittelemaa siltaa ei ole historiansa aikana kunnostettu tai peruskorjattu, ja esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa se suljettiin pariksi kuukaudeksi kokonaan liikenteeltä turvallisuussyiden takia.
Huhtikuussa Prahan kaupunginvaltuusto teki päätöksen sillan purkamisesta ja uuden rakentamisesta tilalle. Päätös ei suinkaan ollut yksimielinen – yhdestätoista valtuutetusta neljä oli sillan säilyttämisen kannalla. Samoilla linjoilla on myös prahalainen kansalaisaktivisti Adam Scheinherr.
– Kaupunginvaltuusto halusi purkaa Libeňin sillan jo viisitoista vuotta sitten. Valtuuston mukaan tilalle olisi pitänyt rakentaa uusi ja leveämpi silta, koska liikenne ja automäärät tulevat kasvamaan dramaattisesti.
Ydinfyysikkona työskentelevän Scheinherrin mukaan tämä väite ei ollut vedenpitävä, ja sillan liikennekuormitus on itse asiassa vähentynyt.
– Valtuusto ennusti, että vuonna 2010 sillan ylittäisi 28 000 autoa. Kun tutkin tilastoja, näin ei ole käynyt, vaan esimerkiksi viime vuonna autoja oli vain 17 000 kappaletta.
Scheinherrin mukaan Libeňin sillan purkamista ei myöskään voi perustella kustannussyillä – vanhan sillan korjaaminen ja uuden rakentaminen maksaisivat yhtä paljon.
– Hintalappu olisi kummassakin tapauksessa noin 25 miljoonaa euroa, Scheinherr toteaa.
Brutalistisen helmen karu kohtalo
Sillan säilyttämistä tukevat etenkin Prahan taiteilijayhteisö sekä Libeňin kaupunginosan asukkaat, joille sillasta on muodostunut tärkeä maamerkki. Sen tiimoilta on järjestetty useita keskustelutilaisuuksia, arkkitehtonisia kävelyretkiä sekä tietenkin mielenosoituksia, joissa Adam Scheinherr on ollut aktiivisesti mukana. Huhtikuussa sillalla jopa toteutettiin protesti (siirryt toiseen palveluun) perinteisen haka-maoritanssin muodossa.
– Olen ollut ylättynyt siitä, kuinka moni ihminen on ollut kiinnostunut tällaisesta kaupunki-infrastruktuuriin liittyvästä muistomerkistä. Tämä kertoo siitä, että prahalaiset kiinnittävät huomiota asuinympäristöönsä ja haluavat toimivaa infraa, joka kuitenkin kunnioittaa kaupungin historiaa ja sen arvoja, Scheinherr sanoo.
Libeňin silta ei ole ainoa palanen historiaa, josta Prahassa väännetään kättä. Purku-uhan alla ovat myös 1970-luvulla rakennetut massiiviset Transgas-rakennukset, jotka edustavat tyylipuhdasta brutalistista neuvostoarkkitehtuuria. Ne ovat toimineet hallinnollisena keskuksena kaasuputkelle, joka ulottui Neuvostoliitosta Espanjaan saakka. Betonirakennukset purettaneen jo tämä kuun aikana. Tilalle tulee – vähemmän yllättävästi – toimistotiloja.
– Transgasin rakennukset heijastelevat vaikuttavalla tavalla aikaa, jolloin ne suunniteltiin. Siksi ne pitäisi säilyttää, Adam Scheinherr toteaa.
Scheinherrin mukaan vanhat rakennukset ja alueet kertovat tärkeällä tavalla historiasta – kuten Libeňin alueella sijaitseva vanha juutalainen hautausmaa, jota toisen maailmansodan aikana vandalisoivat ensin natsit ja sen jälkeen Tšekkoslovakian kommunistihallinto. Vuonna 1965 hautausmaa julistettiin "kielletyksi" alueeksi ja se peitettiin kuusi metriä korkealla maakerroksella.
– On tärkeää, ettemme unohda tällaisia paikkoja. Ne muistuttavat meitä natsien ja heitä seuranneen kommunistisen totalitaristihallituksen harjoittamasta sorrosta, Scheinherr painottaa.
Kommunistiaikoina Prahan korvaamattoman arvokkaasta arkitehtonisesta perinnöstä ei juuri pidetty huolta. Kirkkoja ja synagogia käytettiin varastotiloina ja työpajoina. Historiallisia rakennuksia korjattiin ja ylläpidettiin lähinnä silloin, kun ne olivat kommunistisen puolueen käytössä.
Prahalla olisi parantamisen varaa
Kaupunkimehiläisiä harrastavan Adam Scheinherrin kansalaisaktivismi liittyy Praha Sobě -järjestöön, jota hän on ollut perustamassa ja joka pyrkii lokakuussa ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleihin. Järjestö on keskittynyt kaupunkikulttuurin tukemiseen, arkkitehtonisen perinnön vaalimiseen ja ihmisten elinolosuhteiden parantamiseen.
Yhdeksi Prahan ongelmista Scheinherr nostaa tyhjät asunnot, joita kaupungissa on kuutisen tuhatta kappaletta, ja jotka pitäisi saada pikaisesti käyttöön. Hän on myös mukana yhdistyksessä, joka haluaa asettaa erityisiä veroja tyhjän panttina seisoville taloille ja huoneistoille.
– Etenkin italialaiset ja venäläiset ostivat Prahasta asuntoja sijoitusmielessä vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkeen. Sittemmin heillä ei ole ollut rahaa tai innostusta remontteihin, ja asunnot on jätetty vuosikymmeniksi tyhjilleen ja oman onnensa nojaan. Tämä on iso ongelma.
Scheinherr kritisoi myös kotikaupunkinsa liikennesuunnittelua.
– Valitettavasti elämme Prahassa vielä 70-lukua, jolloin kaupunkia suunniteltiin nimenomaan autojen ehdolla. Tällä vuosituhannella asian pitäisi olla päinvastoin.
Ihanne-Prahalle löytyy esimerkkejä varsin läheltä.
– Prahaa inspiroivia kaupunkeja voisivat olla esimerkiksi Wien ja Kööpenhamina. Tutkimusten mukaan näiden kahden kaupungin asukkaat arvioivat kotikaupunkejaan parhaimmiksi paikoiksi asua. Sekä Wienissä että Kööpenhaminassa on lisäksi helppo huomata, että kadut on suunniteltu kaikenlaista liikkumista varten: autoille, polkupyörille, julkiselle liikenteelle ja kävelemiselle, Adam Scheinherr summaa.