Kun taiteen tohtori Piritta Malinen teki reilut kymmenen vuotta sitten väitöskirjaansa graffitikulttuurin ja kuvataideopetuksen vuorovaikutuksesta, hän kohtasi vaikeuksia.
90-luvulla alkanut Stop töhryille -kampanja (Radio Helsinki) oli Helsingissä yhä voimissaan. Yleinen suhtautuminen graffitiin oli pehmeästi ilmaistuna nuivaa. Graffiteja pidettiin vandaalien töhryinä ja lähtökohtaisesti laittomina.
– Kun yritin järjestää taidetyöpajoja nuorille, sain aika paljon perustella ja vakuutella, ettei tämä lähde lapasesta.
Työpajoja yritettiin estää perustelemalla, että graffitit lisäävät turvattomuuden tunnetta asuinalueilla, eikä niitä haluta minnekään.
Kansa haluaa katutaidetta
Noin kymmenessä vuodessa suhtautuminen on kääntynyt lähes päälaelleen. Tänä päivänä kaupungit kiillottavat imagoaan ja visuaalista ilmettään katutaiteella.
Esimerkiksi Hämeenlinnassa Kantolan vanhojen viljasiilojen julkisivua koristaa Pohjoismaiden korkein muraali. Teos syntyi osana Upea17-kaupunkitaidefestivaalia, jonka aikana eri puolille Suomea maalattiin parikymmentä muraalia.
68 prosenttia suomalaisista toivoo kotikaupunkinsa edistävän katutaidetta, selvisi Suomen Taiteilijaseuran toissavuotisesta kyselytutkimuksesta (Taiteilija-lehti).
– Katutaiteella nostetaan kaupungin katu-uskottavuutta ja jopa turvallisuuden tunnetta. Tämä on täysin päinvastaista kuin vielä kymmenen vuotta sitten, Piritta Mallinen sanoo.
Myös graffitit ovat katutaidetta, ja niihinkin suhtaudutaan nyt selvästi suopeammin. Tästä kielii etenkin taidemuseoiden kiinnostus ilmaisumuotoa kohtaan (Suomen Kuvalehti).
Hämeenlinnassa saa tänä kesänä maalata graffitia useisiin luvallisiin seiniin. Esimerkiksi purettavan Kaurialan koulun ulkoseinät on valjastettu spraykannumaalareita varten.
"Luvattomat työt ovat pliisumpia"
Mutta eikö graffitin ytimessä ole nimenomaan luvattomuus ja kantaaottavuus? Onko graffitista kadonnut jotain oleellista samalla, kun katutaide on salonkikelpoistunut?
– Moni aito ”graffitipää” ajattelee, että jos maalaat laillisesti tai luvalliseen paikkaan, se ei ole aitoa graffitia, sanoo hämeenlinnalainen maalari Pyry, jonka oma suhtautuminen ei ole yhtä jyrkkä.
– Jos haluat skenessä hyväksi tekijäksi, ei välttämättä ole paras ajatus lähteä heti laittomasti pommittamaan sillanalusia. Hyvä vaan, että kaikilla on mahdollisuus päästä treenaamaan.
Kaurialan koulun seiniä tänä kesänä koristellut Pyry kertoo maalaavansa myös paikkoihin, joihin ei spraykannujen kanssa ole mitään asiaa. Tästä syystä hän ei esiinny jutussa omalla nimellään.
Kun mies maalaa laittomasti, on kädenjälki erilaista.
– Luvallisille seinille teen enemmän ajan kanssa, kun ei ole kiire. Luvattomat työt ovat pliisumpia. En käytä niihin niin paljon aikaa, ettei tarvitse jäädä mestan päälle pitkäksi aikaa.
Graffitin kantaaottavuus ei aukea maallikon silmin
Hämeenlinnan graffitipiirien yksi aktiivisista tekijöistä on Juuso Suuronen. Hänkään ei näe, että graffiti olisi menettänyt jotain salonkikelpoistumisen myötä.
Kantaaottavuus on teoksissa läsnä, vaikkei maallikko sitä välttämättä huomaa.
– Se ilmaistaan usein teoksen nopeudella, paikalla, laadulla tai määrällä. Se viesti voi olla vain toiselle maalarille ja kulttuuria seuraaville, Suuronen selittää.
Taiteen tohtori Piritta Malinen on samaa mieltä.
– Suomalaisessa graffitikulttuurissa keskustellaan keskenään ja voidaan dissata muita tekijöitä tai toisaalta antaa tunnustusta.
Malisen mukaan suomalainen katutaide ei koskaan ole samalla tavalla ottanut kantaa kuin esimerkiksi muualla Euroopassa.
– On ilmiselvää, että vaikka Berliinin muuriin ilmestyy kantaaottavaa katutaidetta. Suomessa on enemmän sellaista perinteistä kirjainyhdistelmägraffitia kuin esimerkiksi valtion päämiehistä tehtyjä pilakuvia.
Juuso Suurosen päivätyö on Hämeenlinnan kaupungin leivissä, lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX:in teknisenä tuottajana. Hänen ansiostaan kaupungissa on tänä kesänä tehty luvallista katutaidetta.
Seiniin ilmestyy kesän aikana satoja teoksia paikallisilta maalareilta. Graffitintekijät valuvat kaupunkiin myös kauempaa.
– Hämeenlinna on hyvällä sijainnilla. Näillä seinillä käy maalareita Hyvinkäältä, Riihimäeltä ja Tampereenkin suunnalta. Katutaideseinien tarve on ollut suuri, Suuronen kertoo.
