PRORA, BINZ Kun myyntipäällikkö Alexander Neumannin kattoterassilta katsoo Itämerelle päin, pienen männikön takana pilkottava ranta jatkuu oikealle ja vasemmalle pidemmälle kuin katse kantaa. Meri kohisee tuulisena päivänä levottomasti, suolaveden voi lähes maistaa ilmassa. Sijainti on loma-asunnolle yksinkertaisesti upea.
Neumann myy loma-asuntoja, myös tätä, johon hän on itse vasta muuttanut.
– Täällä aivan ylhäällä halutuimmassa kerroksessa neliöhinta on jo noin 6000 euroa. Kun tässä asunnossa on noin sata neliötä, ollaan jo reilusti yli puolen miljoonan, Neumann kertoo.
Asunto on vaaleasävyinen ja moderni. Voisi kuvitella olevansa uudessa rakennuksessa, kunnes kiipeää terassille ja kääntää katseensa merestä.
Kuten ranta, myös sitä myötäilevä kuusikerroksinen betonikolossi tuntuu yltävän silmänkantamattomiin. Osa siitä on jo rapattu valkoiseksi ja saanut kylkeensä kiiltävät lasiparvekkeet. Jotkin rappukäytävät on huputettu, joissakin tehdään purkutöitä ja ikkuna-aukot ammottavat tyhjinä.
Loppuosa rakennuksesta näyttää siltä, että siihen ei ole koskettu vuosikymmeniin: rapistuvaa ruskeanharmaata betonia ja umpeen naulattuja ikkunoita.
Kolossin nimi on Prora. Jos täysin raunioituneet osat lasketaan mukaan, sen pituus on runsaat 4,5 kilometriä. Jo mittasuhteet kertovat, että sen on oltava natsien tekoa. Näin monumentaalinen rakennusprojekti vaatii suuruudenhulluudesta päihtynyttä mieltä ja diktaattorin otetta valtionkassasta.
Prora sijaitsee Rügenin saarella Saksan koillisnurkassa, muutaman kilometrin päässä Binzin pikkukaupungin keskustasta.
Seutu on jo pitkään tunnettu rannoistaan, ja ennen toista maailmansotaa Proran lahden pitkä, pehmeä hiekkaranta kiinnitti myös natsien Ilosta voimaa -järjestön huomion.
Ilosta voimaa eli Kraft durch Freude järjesti Kolmannen valtakunnan työläisille tuettua virkistystoimintaa, esimerkiksi risteilylomia. KdF:n tausta-ajatuksena oli sitoa ihmiset tiukemmin natsi-ideologiaan ja voimistaa heitä työtä ja sotaa varten.
1930-luvulla järjestö halusi myös perustaa omia lomakeskuksiaan. Niistä ensimmäistä suunniteltiin Proraan. Siitä oli tarkoitus tulla maailman suurin kylpylähotelli, jonne mahtuisi 20 000 ihmistä kerrallaan.
Proraa mainostettiin lomakeskuksena, joka rakennetaan kansaa varten, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nauttia virkistävästä meri-ilmasta. Ajanmukaisesti sisustettuja mallihuoneita esiteltiin lehdissä ja erilaisissa tilaisuuksissa.
Todellisuudessa pienipalkkaisilla työläisillä tuskin olisi ollut varaa maksaa lomailusta suunniteltua hintaa, kahta valtakunnanmarkkaa päivässä. Prora oli propagandan väline jo ennen valmistumistaan.
Arkkitehti Clemens Klotzin piirustusten mukaan rannan suuntaisesti piti pystyttää kahdeksan runsaan puolen kilometrin mittaista keskenään identtistä betonirakennusta, joihin lomailijat majoitettaisiin. Kaikista hotellihuoneista piti olla näköala merelle päin.
Kompleksin keskelle oli tarkoitus rakentaa valtava sali propagandatilaisuuksia varten, sekä satama, jotta kaikki tuhannet vieraat saataisiin kuljetetuksi sujuvasti Proraan ja sieltä pois.
Suunnitelma voitti Pariisin maailmannäyttelyn Grand Prix -palkinnon vuonna 1937.
Proran rakennustyöt alkoivat 1936 ja päättyivät sodan syttymiseen 1939. Majoitusrakennusten betonirungot saatiin valmiiksi, mutta niihin suunniteltuja pikkuisia kahden hengen huoneita ei ehditty rakentaa. Natsit eivät koskaan järjestäneet lomamatkoja Proraan.
Prorasta vastikään asunnon ostaneet Ulrike ja Rainer Beck ovat tyytyväisiä siihen, että hanke jäi kesken.
– Meitä miellytti, että sitä ei natsiaikana rakennettu valmiiksi, ja että natsit eivät käyttäneet sitä, vaan me saamme kauniin ja vastaremontoidun talon, Ulrike Beck sanoo.
Hän kehuu valkoista väriä ja lasiparvekkeita. Remontti on hillitty ja tyylikäs, talo näyttää kuin uudelta.
Beckit ovat eläkkeellä, Ulrike on lääkäri ja Rainer arkkitehti. He kertovat ostaneensa loma-asunnon juuri Prorasta, koska tänne on heidän kotikaupungistaan Berliinistä kätevän lyhyt kolmen tunnin ajomatka.
– Aiemmin meillä oli asunto Etelä-Ranskassa. Se oli vielä hiukan lähempänä rantaa, mutta mutta Berliinistä sinne on vähän liian pitkä matka, Rainer Beck sanoo.
Myös kolme heidän neljästä pojastaan asuu Berliinissä, joten muutkin perheenjäsenet voivat käyttää asuntoa.
Ulrike Beckin mukaan ratkaisevaa oli lopulta Proran merenrantasijainti.
– Myytävänä on hyvin vähän asuntoja, jotka ovat suoraan rannalla.
Hän on mielissään myös siitä, että Prora sijaitsee omassa rauhassaan, kaupungin ulkopuolella. Etelä-Ranskassa oli turhan paljon hälinää.
Beckit jatkavat illastamaan Proran toisessa rakennuksessa sijaitsevan hotellin ravintolaan. Parkkipaikan autot ovat valtaosin isoja ja Saksaan rekisteröityjä, joukossa näkyy pari hollantilaista ja norjalaista rekisterikilpeä.
Hotelli Prora Solitaire on kiinteistögrynderi Ulrich Buschin perustama. Busch hymyilee kertoessaan, että se on haastattelupäivänä valitettavasti täyteen buukattu.
Busch on se henkilö, joka aloitti Proran suuren muutoksen. Hänen yhtiönsä osti vuonna 2006 kaksi Proran rapistuneista majoitusrakennuksista, noin kilometrin verran 1930-luvun teräsbetonia. Myyntihinta oli Buschin mukaan yhteensä 445 000 euroa.
– Saksan valtio oli silloin iloinen, että sai rakennukset myydyksi. Kukaan ei ollut ollut kiinnostunut niistä, Busch sanoo.
Busch kauppasi toisen ostamistaan rakennuksista myöhemmin eteenpäin toiselle rakennuttajalle.
Sodan jälkeen Prora oli ollut pääosin DDR:n armeijan käytössä ja suljettua aluetta. Se jäi tyhjilleen 1990-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin rakennuskompleksi suojeltiin, koska se on huomattava esimerkki Kolmannen valtakunnan arkkitehtuurista.
Busch sanoo alhaisen myyntihinnan kuvastaneen rakennusten huonoa kuntoa ja sitä tosiasiaa, että rakennuslupia ei ollut. Hänen mukaansa lupaprosessi kesti muutoksenhakuineen kaikkiaan kuusi ja puoli vuotta.
Merkittävää on, että Busch sai suojelumääräyksistä huolimatta luvan rakennuttaa kattoterasseja ja parvekkeita, joita 2000-luvun lomailijat majapaikoiltaan toivovat ja usein edellyttävät. Monen mielestä juuri parvekkeet ratkaisivat sen, että natsiajan monumentista alettiin remontoida hyvinvoivan kansanosan lomakeskusta.
Buschin hankkiman osan remontti alkoi vuonna 2012 ja hotelli aukesi 2016. Sen lisäksi rakennuksessa on omistusasuntoja ja pidempiaikaisesti vuokrattavia asuntoja. Osa asunnoista on vielä kalustamatta, mutta muuten rakennustyöt alkavat tässä päässä Proraa olla jo ohi.
Hotellin uima-altaat ja ravintolat ovat avoinna. Viimeisimpänä aukesi merellisiä hoitoja mainostava day spa. ”Kaipaatteko Tekin unohtumatonta wellness-elämystä?” kysyy sen esite.
Buschin mukaan ensimmäiset perheet muuttivat Proraan noin kolme vuotta sitten. Hän sanoo, että julkisuudessakin paikkaan suhtaudutaan aiempaa hyväksyvämmin.
– Hiljalleen alkuperäinen, negatiivinen mielikuva Prorasta muuttuu positiivisemmaksi.
Binzin pormestari Karsten Schneider sanoo, että Prora on aina herättänyt pelkoa. Natsiaikana se oli jonkinlainen suuruudenhulluuden fyysinen ilmentymä. DDR:ssä nuoret miehet – myös Schneider itse – pelkäsivät joutuvansa varusmiespalvelukseen Proraan. Saksojen yhdistymisen jälkeen rapistuva rakennus kauhistutti binziläisiä, jotka laskeskelivat, mitä sen kunnostaminen merkitsisi noin 6 000 asukkaan pikkukaupungin taloudelle.
– Myös uusi kehitys pelottaa joitakin. Monet ajattelevat Proran olevan niin iso, ettei siellä tapahtuvia asioita voi ollenkaan hallita. Mutta minä olen kuitenkin hyvin optimistinen. Uskon, että siitä tulee hyvä, Schneider sanoo.
Proran uudistetuista osista näkee meren puolelta helposti, missä kohdin remontin tehnyt rakennusyhtiö vaihtuu: parvekkeet ovat erilaisia.
Ulrich Buschin jälkeen löytyi muitakin Proran uudistamisesta kiinnostuneita yhtiöitä, ja tällä hetkellä kaikki pystyssä olevat majoitusrakennukset yhtä lukuun ottamatta on myyty.
Viimeisestäkin on tarjouskilpailu käynnissä, kertoo Schneider. Sen suhteen kunnanhallitus on kuitenkin päättänyt, että rakennukseen saa tehdä vain pysyvään asumiseen tarkoitettuja asuntoja.
Onko Proraan tulossa jo liikaa loma-asuntoja?
– Tämäntapaisessa turistikaupungissa ihmisillä on luonnollisesti kovin eriäviä mielipiteitä siitä, onko niitä liikaa vai liian vähän. Täällä kuulette varmasti kaikki kannat laidasta laitaan. Mutta minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että loma-asuntojen määrä on jo riittävä, muotoilee Schneider.
– On sitten eri asia, pystymmekö estämään, että niitä ei tulisi enää enempää, hän jatkaa.
Prorassa remonttityöt etenevät juuri nyt vauhdilla rakennuksessa, jossa Alexander Neumann asuu ja työskentelee. Äänestä päätellen lähistöllä piikataan.
Neumann on myyntipäällikkö Binzprora-nimisessä yhtiössä, joka rakennuttaa tähän taloon 150 asuntoa. Hänen mukaansa puolet niistä on jo myyty.
Tyypillinen ostaja on sijoittaja, joka vuokraa asuntoa eteenpäin viikko- tai vuorokausihinnalla, hän kertoo. Käypä vuokra ylimmän kerroksen asunnosta on Neumannin mukaan parisataa euroa yöltä. Ja sitten on tietenkin niitä ostajia, jotka haluavat itselleen kakkoskodin Itämeren rannalta.
Nokkela ostaja voi laittaa suuren siivun asunnon hinnasta verovähennyksiin. Saksassa suojellun kiinteistön omistaja voi nimittäin saada isot vähennykset rakennuksen remonttikustannuksista.
– Tällaisen asunnon kohdalla verovähennyksiä voi saada yhteensä jopa 80 prosenttia kauppahinnasta, eli veroetu on verraten suuri, jos saa ansiotuloja Saksassa, Neumann sanoo.
Binzproran esitteen etusivulla mainostetaan jopa 70 prosentin vähennyksiä. Proran menneisyydestä sen sijaan kerrotaan jossain määrin sievistellen. “Niin kutsutun KdF-kylpylä Proran rakentaminen aloitettiin 1930-luvun lopulla”, esitteessä todetaan.
Kertomatta jää, kuka aloitti.
Neumann tuntuu kuitenkin tietävän loputtomasti yksityiskohtia suunnitelmista, joita natseilla oli Proran varalle. Hän kertoo niistä mielellään esitellessään paikkoja. Neumannin mielestä voi esimerkiksi sanoa, että natsit keksivät risteilyturismin.
Hän kehottaa myös käymään Proran historiaa dokumentoivassa museossa, joka sijaitsee saman rakennuksen toisessa päädyssä.
Museon väki ei suhtaudu asuntokauppiaisiin yhtä suopeasti. Prora Dokumentationszentrumin tutkimustyötä johtava historioitsija Katja Lucke näkee, että uudistuksia on tehty vain turismia ajatellen, ja hän on yksipuolisesta kehityksestä pahoillaan.
– Periaatteessa voi sanoa, että nyt tietyllä tavalla toteutetaan niitä suunnitelmia, joita natsiaikana tehtiin.
Tosin enää Proraa ei markkinoida jokaisen ulottuvilla olevana, edullisena massalomakohteena vaan laadukkaana hyvinvointikeitaana.
Lucken mielestä myös suojelumerkinnän ja siitä seuraavan verovähennyksen mainostaminen on arveluttavaa.
– Kovin paljoa vanhaa ei oikeastaan ole säilytetty. Rakennus muuttuu todella paljon. Jos ei tiedä, mikä se on ollut, sitä ei pysty enää näkemään.
Hän sanoo, että se on tietysti ollut asuntoja remontoivien firmojen tarkoituskin. Ei turisti halua joka päivä muistutusta siitä, että hän lomailee paikassa, joka on natsien luomus.
Tosin jotkin muutokset on mitä ilmeisimmin tehty vain liiketaloudellisista syistä. Vielä remontoimattomissa rapuissa käytävät ovat huomattavasti leveämmät kuin saneeratussa rakennuksessa, jossa Alexander Neumann asuu. Käytävien neliöitä ei voi myydä.
– Jos haluaa säilyttää näin valtavan historiallisen rakennuksen, sille täytyy keksiä jokin käyttötarkoitus, Lucke myöntää.
– Mutta olisin pitänyt hyvänä, jos useampia rakennuksen osia olisi yritetty pitää autenttisina, eli ilman parvekkeita, ilman kattoterasseja, vanhat ikkunakoot säilyttäen.
Lucke sanoo toivoneensa, että kulttuuri ja koulutus olisi huomioitu remontissa paremmin.
Myös Prora Dokumentationzentrumin tulevaisuus on epävarma. Se on vuokralla remontoimattomassa osassa, joka on jo myyty sijoittajalle. Sieltä on lähdettävä pian, ja on vielä epäselvää, saako museo uudet tilat toisaalta Prorasta.
Lucken mielestä paikan päällä oleva museo olisi jatkossa entistä tärkeämpi, kun remontti monin osin häivyttää Proran historiaa näkyvistä.
Niin, millaista Prorassa mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua, kun rakennustöiden myllerrys on ohi?
– Hyvin valkoista, hyvin kevyttä. Hyvin paljon latte macchiatoa, sanoo Katja Lucke.
Alexander Neumann puolestaan näkee viiden vuoden päässä jo seuraavan hankkeen. Jahdeille tarkoitetun vierasvenesataman pitäisi olla silloin rakenteilla, jos viranomaiset antavat luvat. Satama tulisi rakennusten keskivaiheille, niin kuin jo 1930-luvulla suunniteltiin.