Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Maaginen yötön yö päättyi myös Suomen pohjoisimmassa kylässä – Matkailuyrittäjä hidastaa tahtia, ja taiteilija nauttii vielä valosta

Yötön yö alkoi Nuorgamissa toukokuun 15. päivä kello 1.46. Aurinko pysytteli horisontin yläpuolella yhteensä 75 päivää.

Čuvges ijat nohket Sámis
Keskiyön aurinko Lapissa. Yöttömän yön voi kokea vain pohjoisimmissa ja eteläisimmissä osissa maapalloa. Kuva: Maiju Saijets / Yle
Maiju Saijets
Avaa Yle-sovelluksessa

– Nyt ehtii hieman kerätä voimia ennen syyssesongin ja revontulikauden alkua, sanoo nuorgamilainen Reetta Koski.

Valoisat yöt ja kesän kiihkeys ovat tulleet jo tutuksi Reetta Koskelle muutaman pohjoisessa asutun vuoden jälkeen. Koski muutti Suomen pohjoisimpaan kylään, Nuorgamiin, pääkaupunkiseudulta Espoosta neljä puoli vuotta sitten.

Kesä kuluu Lapissa nopeasti. Nuorgamissa viimeiset lumenrippeet sulivat vasta toukokuun alkupuolella. Tämän jälkeen ollaankin jo melkein kesässä, sillä yötön yö alkaa melkein heti lumipeitteen väistyttyä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Sini Tenhusen mukaan Nuorgamissa yötön yö alkoi toukokuun 15. päivä kello 1.46. Sen jälkeen valoa on piisannut, sillä Suomen pohjoisimmassa kylässä aurinko pysytteli horisontin yläpuolella 75 vuorokautta.

Čuvges ijaid áigge Deatnogáttis.
Suomen ja Norjan rajalla Tenojoella yöt ovat valoisia heinäkuussa. Kuva: Elina Sipilä

Matkailijat istuvat paljussa ihmettelemässä yötöntä yötä

Heinäkuun lopulla Nuorgamissakin aletaan valmistautua iltojen hämärtymiseen ja syksyn tuloon. Tänään sunnuntaina aurinko laski ensimmäistä kertaa horisontin alapuolelle kahden ja puolen kuukauden jälkeen.

Nuorgamissa reilun vuoden asuneelle kuvataiteilija Elina Sipilälle valoisat yöt antavat energiaa.

Govvadáiddár Elina Sipilä orru Buolmátjávrris.
Elina Sipilä asuu Pulmankijärvellä lähellä Nuorgamia ja Suomen pohjoisrajaa. Kuva: Elina Sipilä

Ympärivuorokautinen valo myös vapauttaa taiteilijan työskentelemään mihin vuorokauden aikaan tahansa.

– Haluan olla paljon ulkona ja käydä kalalla. Kesällä ei tarvitse murehtia sitä, että koska on valoisaa ja silloin voi työskennellä milloin haluaa, kertoo Sipilä.

Lapissa kesä on lyhyt, mutta valoisa aika on pitkä. Nuorgamin ja Pulmankijärven leveysasteilla valoisat illat alkavat jo huhtikuussa ja jatkuvat aina syyskuulle saakka. Nuorgamilainen matkailuyrittäjä Reetta Koski kertoo, että kesällä pohjoisen ihmiset puuhailevat pitkiä päiviä ja nauttivat valosta. Alueelle tulevat matkailijat puolestaan hämmästelevät öiden valoisuutta.

– Vaikka ihmiset tietävät, että täällä on valoisaa niin silti siitä ollaan hämmentyneitä. Osa haluaa istua paljussa yötä myöten ihmettelemässä yötöntä yötä, sanoo Koski.

Yöt pitenevät nopeasti

Ilmatieteenlaitoksen päivystävän meteorologin Sini Tenhusen mukaan yö kesti tänään Nuorgamissa tunnin ja 17 minuuttia.

– Viikon kuluttua sunnuntaina yö kestää jo reilut kolme tuntia, Tenhunen sanoo.

Nuorgamissa hämärtyvät illat otetaan ilolla vastaan. Reetta Koski kertoo ottavansa rauhallisesti ennen syyssesonkia, joka tuo alueelle revontulimatkailijoita ja riekonpyytäjiä.

– Nyt ehtii rauhoittua ja marjastaa. Täällä valoisat illat jatkuvat kuitenkin aika pitkään, paljon pitempään kuin etelässä, Reetta Koski toteaa.

Elina Sipilä puolestaan nauttii jo etukäteen syksyn ja ruskan lähestymisestä. Pohjoisen valoa Sipilä ei voi olla ihastelematta.

– Pimeyden ja syksyn tulo ei kauhistuta minua täällä niin paljon kuin silloin kun asuin kaupungissa. Luonnossa näkyy paljon hienoja värisävyjä ja pimeydessäkin on omanlaista valoa.

Suosittelemme