JYVÄSKYLÄ.
Kalle Rovanperä on selvinnyt dramaattisten vaiheiden jälkeen Jyväskylän MM-rallin lauantaipäivän maaliin. 17-vuotiaalta Rovanperältä hajosi Päijälän erikoiskokeella auton vasemmalta etupuolelta jousitus. Hän oli sitä ennen johtanut ylivoimaisesti WRC2-luokkaa uransa ensimmäisessä Jyväskylän MM-rallissa.
Rovanperän piti keskeyttää ongelmien takia, mutta hän sai kartturinsa Jonne Halttusen kanssa autonsa ajettavaan kuntoon. Rovanperä viiletti päivän päättäneen Pihlajakosken 14,9 kilometriä pitkän erikoiskokeen maaliin konepelti ylhäällä.
WRC:n virallinen kanava kysyi Rovanperältä, oliko tämä sitä sisua. Superlahjakkuus vastasi myöntävästi, jonka jälkeen hän esitti upeaa urheiluhenkeä myös. Rovanperä nimittäin oli sen verran hidas, että hänen takana tullut Eerik Pietarinen joutui hieman hidastamaan.
- Toivottavasti emme aiheuttaneet ongelmia Pietariselle, Rovanperä sanoi.
- Olemme pahoillamme. Pyysimme lisää aikaa.
Rovanperä pyrkii pääsemään vielä siirtymätaipaleelta Paviljongin huoltotaipaleelle. Hän on jäänyt nyt kisaa johtoon siirtyneestä Pietarisesta kaksi minuuttia ja 55,6 sekuntia.
Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.
**Lue lisää:
**
MM-rallin kärkikuljettajien renkaat lopussa, suomalaislupauksen päivä otti musertavaan käänteen