Hän voitti kilpailun heitettyään 19,58. Euroopan ennätys koheni kaksi senttiä ja Heikkisen nimissä ollut Suomen ennätys kuusi senttiä.
– En odottanut ennätystä. Helle on syönyt aika paljon virettä. Se on myös vaikuttanut käden hermokudokseen, jota käsiteltiin perjantaina aika kovaa, Heikkinen sanoi.
Heikkinen heitti parhaansa ensimmäisellä heitolla. Sarjan toiseksi pisin heitto kantoi 19,48.
– Tuo heitto ei ollut optimaalinen, eikä maksimaalinen. Parantamiseen varaa jäi. Sekin oli yllätys, että ennätys meni hiilikuitukeihäällä, Heikkinen kertaili.
Heikkinen on ollut läpi kesän hyvässä kunnossa. Hänen aiempi Suomen ennätys 19,50 syntyi kesäkuun alussa Espoossa. Seuraavaksi hän kilpailee elokuun lopulla Berliinissä parayleisurheilun EM-kisoissa.
– Tämä oli minulle EM-kisojen kenraalia. Tässä ei ole kisoja ennen Berliiniä, Heikkinen kertoi.
Lapinlahden EE-tuloksellaan Heikkinen myös tukevoitti asemiaan F34-luokan maailmantilaston kärjessä.
Lue myös:
Leo-Pekka Tähti 200 metrin SE-aikaan – "Oli yllätys, että parani noin paljon"
Neziri hylättiin Lapinlahdellla – tv-hidastukset paljastivat varaslähdöt