Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Trump nimitti amerikkalaisia miljardöörejä "globalisteiksi" – tiesitkö, että sanaa käytetään juutalaisvastaisena herjana?

Presidentti Donald Trump on haastanut Twitterissä riitaa upporikkaiden Kochin veljesten kanssa.

Cary Cohn istuu Trumpin takana ja kuuntelee hänen puhettaan.
Valkoisen talon talousneuvoston johtaja Cary Cohn erosi virastaan maaliskuussa. Myös häntä Trump on nimittänyt monitulkintaisesti globalistiksi. Kuva: EPA/MICHAEL REYNOLDS
Anna Saraste
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haukkui tiistaina sarjassa twiittejä amerikkalaisia miljardöörejä. Trumpin mukaan Kochin veljesten verkostot ovat yliarvostettuja.

Charles ja David Koch kuuluvat konservatiiviseen verkostoon, joka rahoittaa poliittisia kampanjoita ja liikkeitä, kuten niin kutsuttua teekutsuliikettä.

Twiiteissään Trump kuvaili myös maailman rikkaimpiin kuuluvia Kochin veljeksiä "globalisteiksi". Mitä Trump tarkoitti ilmaisulla, ja miten sitä pitäisi ymmärtää?

Juontaa juurensa 1900-luvun alun antisemitismiin

Globalisti-ilmausta on historiallisesti käytetty muukalaisvihamielisessä ja juutalaisvastaisessa eli antisemitistisessä tarkoituksessa, kertovat muun muassa aikakauslehti The Atlantic ja sanomalehti Jerusalem Post.

Ilmaisun käyttäjät haluavat luoda mielikuvan, että juutalaiset eivät koskaan voi olla uskollisia maalleen.

Mielikuva on holokaustia ja natsiaikaa edeltäneen propagandatyön tulosta. Vuonna 1903 julkaistut Siionin viisaiden pöytäkirjat olivat väärennettyjä asiakirjoja, joilla haluttiin uskotella, että juutalaiset suunnittelevat salaa maailmanvalloitusta.

Väärennetyllä teoksella perusteltiin myöhemmin juutalaisten vainoa, koska juutalaisten uskottiin olevan epälojaaleja mailleen: siis nykytermein globalisteja.

Esimerkiksi rasistista Ku Klux Klania johtanut David Duke on kutsunut Britannian EU-eroa voitoksi "juutalaisesta globalistiagendasta".

Trump on käyttänyt kyseenalaista kieltä aiemminkin

Financial Times -lehden kolumnistin Edward Lucen mukaan Trump saattaa olla tietämätön käyttämänsä kielen antisemitistisestä merkityksestä. Presidentin kielenkäyttö huomataan kuitenkin kaikkialla – myös Yhdysvaltain äärioikeistolaispiireissä, jotka kokevat ajattelunsa oikeutetummaksi, Luce kirjoittaa.

Trumpin tiedetään aika ajoin käyttävän rasistisia tai antisemitismiin viittaavia ilmauksia. Hän nimitti vuoden alussa Haitia ja Afrikan maita "persläpimaiksi".

Vuoden 2016 presidentinvaaleissa Trumpin vaalimainoksissa puhuttiin taloudellisen päätäntävallan palauttamisesta amerikkalaiselle työväenluokalle.

Talking Points Memo -sivusto kertoo, että Trumpin kampanjan viimeinen televisiomainos esitteli hänen vastustajinaan neljä yhdysvaltalaista, joista kolme on juutalaisia: suursijoittaja George Soros, Goldman Sachsin puheenjohtaja Lloyd Blankfein ja Yhdysvaltain keskuspankin silloinen johtaja Janet Yellen.

Neljäs vastustaja oli hänen vastaehdokkaansa Hillary Clinton.

Kampanjan aikana heinäkuussa 2016 nousi kohu, kun Trump twiittasi Hillary Clintonista kuvan, johon oli lisätty myös Daavidin tähden muotoinen kuvio. Kuva oli alun perin julkaistu juutalaisvastaisella keskustelupalstalla, televisiokanava CNN kertoo.

Viitaa vapaakaupan kannattajiin

Presidentti Trump on käyttänyt sanaa ennenkin. Esimerkiksi maaliskuussa hän nimitti Valkoisen talon talousneuvoston johtotehtävät jättänyttä Gary Cohnia globalistiksi.

– Hän saattaa olla globalisti, mutta pidän hänestä, Trump kommentoi.

Jotkut tulkitsivat lausahduksen viittaavan Cohnin vapaakauppaa tukevaan ajatteluun. Cohnin juutalaisuus ei liity mitenkään sananvalintaan, Trumpin kannattajat kertoivat.

Trump on käyttänyt globalisti-nimitystä myös ei-juutalaisista vastustajistaan, kuten Kochin veljeksistä, ja välttänyt sen käyttämistä muiden juutalaisten virkamiestensä kohdalla.

Presidentin lähipiiriin kuuluu tunnettuja juutalaisia. Esimerkiksi hänen vävynsä Jared Kushner on juutalainen, ja hän on läheinen Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa.

Vox-uutissivuston mukaan globalistit ovat Trumpille isämaallisten nationalistien vastakohta. Valkoisen talon rekrytoinneissa puhutaankin jo siitä, pitäisikö taloon saada enemmän Cohnin kaltaisia "globalisteja" vai talousneuvonantajan Peter Navarron kaltaisia "nationalisteja".

Verkosto kieltäytyi rahoittamasta Trumpin kampanjaa

Trumpin pyytänyt rahoitusta vaalikampanjalleen Kochin veljeksiltä ja niiden taustaverkostolta. Verkosto kertoo kieltäytyneensä kampanjan rahoittamisesta vuonna 2016.

Kochin veljesten verkosto on myös sanonut Trumpin kaikkia muslimeja koskevan matkustuskieltoesityksen muistuttavan natsiajan rasismia.

Rahoittajaverkosto on arvostellut Trumpin Kiinalle ja EU:lle asettamia tuontitulleja ja Yhdysvaltain tämänhetkistä maahanmuuttopolitiikkaa.

Lisää aiheesta:

Trump haukkui kahta maailman rikkaimpiin kuuluvaa miljardööriä vitsiksi: "En tarvitse heidän rahojaan"

Trump: "En ole rasisti"

Trump: Kaikille muslimeille porttikielto Yhdysvaltoihin

Näitä ryhmiä Trumpin on niin vaikea tuomita – Miksi?

Suosittelemme sinulle