Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Portugalista ja Espanjasta tulossa hehkuva pätsi: Euroopan lämpöennätys vaarassa viikonloppuna, ennusteissa jopa 50 astetta

Iberian niemimaalla saatetaan viikonloppuna rikkoa edellisiä lämpöennätyksiä.

Mies jäähdyttelee lissabonissa.
Helle saattaa muuttua hengenvaarallisen pistäväksi viikonvaihteessa eteläisessä Euroopassa. Kuva: Miguel A. Lopes / EPA
Erja Tuomaala
Avaa Yle-sovelluksessa

Eteläisessä Euroopassa mitataan viikonvaihteessa todennäköisesti ennätyslämpötiloja. Severe Weather Europe-sivusto kertoo, että lämpöaalto aiheuttaa myös äärimmäisen suuren maastopaloriskin. Uhka on suuri, sillä viikonvaihteen säässä kuumuus yhdistyy tuuleen ja kuivaan ilmamassaan.

Päivälämpötilat nousevat elokuun alun ensimmäisenä viikonvaihteena lähelle 50 astetta. Euroopalainen ennustemalli lupaa 45 asteen lämpötiloja, mutta amerikkalainen GFS-ennustemalli jopa 50 asteen lämpötiloja.

Italiassa epävirallinen edellinen ennätys 48,5 astetta

Vastaavia lämpötiloja saa tilastoista etsiä 1990-luvun lopusta. Catenanuovassa Italiassa mitattiin vuonna 1999 elokuun kymmenentenä päivänä 48,5 astetta. Virallinen lämpöennätys on 48 astetta Ateenasta Kreikasta 10.7. 1977. Portugalin Amarelejassa mitattiin 8.8.2003 47,4 astetta ja Murciassa Espanjassa 4.7. 1994 47,2 astetta.

Kyse on poikkeuksellisen lämpimästä pohjoisesta Afrikasta tulevasta lämpöaallosta, jonka odotetaan asettuvan eteläisen Euroopan ylle useaksi vuorokaudeksi.

Lue myös:

Heinäkuu oli Suomessa mittaushistorian kuumin

Suuri osa Espanjaa aavikoitumassa

Helle on alkanut vaatia kuolonuhreja Suomessa - "Mitä pidempään jatkuu, sitä raskaammaksi käy"

Suosittelemme sinulle