Nuoret korkeakoulutetut ovat tarkkoja siitä, millaiseen työhön ryhtyvät. Asia selviää rekrytointiyritys aTalentin tutkimuksesta.
Noin 46 prosenttia vastaajista toivoi, että työnhaun aikana voisi tutustua työyhteisöön jo ennen valintapäätöstä. Kuitenkin vain 21 prosenttia vastanneista kertoi kohdanneensa vastaavaa työnhakuprosessissa.
Töitä etsitään nykyään jopa ensisijaisesti sosiaalisen median kautta. Kolme neljästä vastanneista on käyttänyt somea työnhakuun. Suosituin kanava on LinkedIn ja heti sen perässä Facebook.
Alakohtaisia erojakin oli. Kaupallisella alalla olevat käyttivät somea ahkerimmin, kun taas teknillisellä alalla some oli pienemmässä roolissa.
Itse rekrytointiprosessissa tärkeimmäksi tekijäksi nousi kyselyssä aktiivinen viestiminen rekrytoinnin vaiheista ja valinnan tuloksista. Erityisen hyvänä nähtiin se, että hakijoille annettiin palautetta esimerkiksi ansioluettelosta ja hakemuksesta tai siitä, miksi heitä ei valittu. Viestintä rekrytoinnista nousi myös merkittävimmäksi kehityskohteeksi yrityksille.
Yhdessä työtehtävässä ei kauaa viivytä
Yksittäiseen työtehtävään oltiin valmiita sitoutumaan noin kahdeksi vuodeksi. Organisaatioon sen sijaan oltiin valmiita sitoutumaan pidemmäksikin aikaa. Työpaikan valinnassa painavat siis etenemis- ja kehittymismahdollisuudet, sillä moni haluaa oppia uutta uran alkuvaiheessa mahdollisimman paljon.
Mielenkiintoisten työtehtävien ja etenemismahdollisuuksien lisäksi tärkeä rooli yritykseen sitoutumisessa on hyvällä esimiehellä.
– Esimiestyössä rima on noussut. Mitä tahansa ei enää hyväksytä, vaan esimieheltä odotetaan tukea, sparrausta ja luottamusta, kertoo aTalentin toimitusjohtaja Niklas Huotari.
Kyselyyn vastasi 2081 henkilöä, joista suurin osa korkeakoulutettuja nuoria talouden, tekniikan ja IT:n aloilla. ATalent on Aalto-yliopiston opiskelija- ja alumnijärjestöjen omistama.