Taas on kiire, mutta tytär ei suostu useista kehotuksista huolimatta pukemaan ulkovaatteita päälleen. Pitäisi olla jo menossa.
Minnaa väsyttää, turhauttaa ja hermostuttaa, joten hän päättää pukea ulkovaatteet lapselleen. Hän tuntee piston sydämessään, kun tajuaa riuhtovansa vaatteet tytön päälle rajummin kuin pitäisi.
Väsymys ja hermostuminen alkoivat painaa Minnaa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.
Minna muistaa kertoneensa asiasta neuvolassa.
– Sanoin, että väsymyksen mukana tuleva painostava tunne tuntuu pahalta. Siitä tulee ikävä olo. Se oli terveydenhoitajan mielestä normaalia ja ymmärrettävää. Onhan se, mutta olisin halunnut puhua avoimemmin siitä tunteesta, Minna muistelee.
Kun perheeseen syntyi poika, alkoi tytär hakea huomiota kaikin tavoin.
Ruokapöydässä toistui taas sama kaava: tytär kiukutteli ja sotki ruualla. Minna pyysi lasta lopettamaan. Ensin nätisti, sen jälkeen tiukemmin.
Turhautuminen ja hermostuminen saivat taas otteeseensa.
Minna muistelee antaneensa tytölleen luunappia muistuttavan "nippasun", jotta tämä tottelisi. Sama toistui muutamia kertoja, kunnes Minna alkoi pelätä omia tunteitaan ja niiden seurauksia.
"Tarviiko itseään haastaa niin pitkään, että repeää täysin?"
Minna päätti hakea apua vuoden 2017 loppupuolella, jotta hän saisi otteen tunteistaan. Minna ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
– Ajattelin, että en enää halua tällaista, että minun täytyy saada keinoja, joilla toimia näissä tilanteissa ja rauhoittaa itseni.
Minna kirjoitti Googleen hakusanat naisen aggressio. Hän päätyi Maria Akatemian verkkosivuille.
Maria Akatemia on asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, joka muun muassa tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.
– Mielestäni kohdallani oli vielä kyse aika lievistä jutuista. Mutta tarviiko itseään haastaa niin pitkään, että repeää täysin? Oli sellainen pelko, etten hallitse itseäni, Minna pohtii.
Naisille on usein vaikeinta, kun kielletyksi koetut ja vaikeasti kohdattavat tunteet kohdistuvat lapseen, ikään kuin lapsia kohtaan voisi tuntea vain lempeitä tunteita
Psykologi Maria Lindroos
Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija, psykologi Maria Lindroos kertoo pienten lasten äitien olevan ehkäisevän väkivaltatyön suurin asiakasryhmä.
– Naisille on usein vaikeinta, kun kielletyksi koetut ja vaikeasti kohdattavat tunteet kohdistuvat lapseen, ikään kuin lapsia kohtaan voisi tuntea vain lempeitä tunteita, Lindroos sanoo.
Minnan tapaan myös moni muu kokee hermostumista ja väsymistä toisen lapsen syntymän jälkeen, kun kädet tai aika eivät enää riitä.
– Vauvan kanssa pitäisi jaksaa valvoa ja samalla tukea esikoisen kasvua ja kestää hänen mustasukkaisuuttaan ynnä muita kasvutunteita. Kun esimerkiksi pitäisi lähteä johonkin aikataulun mukaan, voivat vaatimukset käydä ylitsevuotaviksi, jos esikoinen ei suostu yhteistyöhön tai vauva itkee väsymystään, Lindroos kertoo.
– Asiakkaat ovat sanoneet, että näissä tilanteissa he kokevat itse taantuvansa kolmivuotiaan tasolle.
Minna ei halunnut jatkaa äitinsä perintöä
Minnan lapsuus 12-lapsisessa perheessä ei ollut helppo. Perheen isä oli paljon pois kotoa. Äiti taas oli erittäin väsynyt ja masentunut. Kotona ei saanut huutaa, ettei äiti hermostuisi.
Minna oli lapsikatraan vanhimpia, joten hän rauhoitteli nuorempia sisaruksiaan ja yritti itse käyttäytyä mahdollisimman mallikkaasti.
– Muistan, että teini-ikäisenä paiskasin huoneen oven kiinni yhden ainoan kerran. Silloinkin minua hävetti, että toimin siten, vaikka se on lapselle normaalia omien tunteiden osoittamista.
Minna kertoo olleensa sovittelija, joka halusi saada kaikille hyvän mielen. Hän ei koskaan puhunut omista tarpeistaan.
Minna huomasi omien lastensa kiukuttelun nostavan pintaan ristiriitaisia tunteita. Hän ei osannut käsitellä reaktioita, joita tyttären huuto ja käytös aiheuttivat hänessä.
– Olen jäänyt lapsena paitsi siitä tunteesta, että saa huutaa pahan olon ulos, ja silti otetaan syliin. On ristiriitainen tunne, kun oma lapsi huutaa ja tekee jotain, mitä itse ei ole ikinä saanut tehdä. Siinä sanoo että ole hiljaa, lopeta tuo, vaikka se on ihan normaalia käytöstä lapselta.
Minna tiesi, että hänen äitinsä olisi tarvinnut apua, mutta ei koskaan hakenut sitä.
– En halunnut jatkaa perintöä eteenpäin, vaan katkaista ketjun.
Häpeä estää avun hakemista
Minna soitti Maria Akatemian Avoin linja -puhelinpäivystykseen. Hän puhui ohjaajan kanssa muutamaan otteeseen kahden kesken, minkä jälkeen häntä pyydettiin mukaan verkkoryhmään, jossa oli asiakkaita ympäri Suomen.
Häpeän tunne iski ensimmäistä kertaa, kun ohjaaja pyysi Minnaa osallistumaan verkkoryhmään. Entä jos siellä olisi tuttuja?
Lindroosin mukaan moni pitkittää yhteydenottoa jopa vuosikausia juuri häpeän ja syyllisyyden vuoksi. Tunne helpottaa, kun muiden ryhmäläisten huomaa jakavan samanlaisia tunteita.
– Huomaa, että ei ole hirviöäiti, Lindroos kertoo.
Minna osallistui verkkoryhmään. Tapaamisessa jokainen ryhmän jäsen kertoi tarinansa.
– Kun tulee kuulluksi, kasvaa tavallaan aikuiseksi, koska siinä käsittelee asioita, jotka ovat aiemmin jääneet käsittelemättä, Minna kertoo.
Ryhmän tavoite ei ole kitkeä hermostumisen tunnetta kokonaan, eikä se varmaan olisi mahdollistakaan.
– Eihän siitä pääse koskaan eroon, mutta opit toimimaan niissä hetkissä. Lapsille joutuu laittamaan rajat, mutta pointti on se, että miten ne laittaa.
– Lapsillekin on hyvä näyttää, että on ok hermostua joskus, mutta ketään ei saa satuttaa.
Miehet häpeävät väkivaltaista suhdetta
Maria Akatemian asiakkaita ovat myös parisuhteessa elävät naiset, jotka ovat tehneet tai pelkäävät tekevänsä väkivaltaa kumppanilleen. Lindroosin mukaan naiset ottavat heihin yhteyttä viimeistään siinä vaiheessa, kun kumppani haluaa erota.
Moni nainen on kertonut Lindroosille, että he ovat Minnan tavoin yrittäneet puhua tunteistaan esimerkiksi neuvolassa. Naiset kokevat, että heitä ei ole kuunneltu.
– Asenteet ovat muuttuneet pikkuhiljaa vaikuttamistyön avulla, mutta on edelleen tabu, että nainen voi käyttää väkivaltaa tai että naisella on aggressiivisia tunteita, Lindroos sanoo.
Naisten väkivaltaan liittyy edelleen myös stereotypia siitä, että sille altistuvat miehet olisivat heikkoja. Tämän on huomannut myös hankekoordinaattori Tommi Sarlin asiantuntija- ja kansalaisjärjestö Miessakit ry:stä.
Sarlinin mukaan moni mies häpeää sitä, että he elävät väkivaltaisessa suhteessa ja antavat sen jatkua.
– Jos väkivaltainen nainen on tabu, niin väkivaltaa kokenut mies on yhtälailla. Osa miehistä on sanonut, että he olivat tulossa tänne jo vuosi sitten, mutta saivat nyt vasta tultua. Se kertoo siitä, miten vaikeaa meitä on tulla tapaamaan.
Miehet kertovat henkisestä alistamisesta ja kontrolloinnista
Sarlin luotsaa Väkivaltaa kokeneet miehet -hanketta, jonka asiakkaista suurin osa on heterosuhteessa eläviä miehiä. Miehet kertovat monenlaisesta väkivallasta.
– On henkistä alistamista, voimakasta mustasukkaisuutta, kontrollointia, itsemurhalla uhkailua, seksuaalista vähättelyä, nimittelyä. Yksi asiakas sanoi, että jos hän ei olisi lähtenyt, hän olisi varmaan saanut puukosta rintaan, Sarlin kertoo.
Naiset myös tönivät ja lyövät miehiä tai eivät anna näiden nukkua esimerkiksi yövuoron jälkeen. Vakavimmillaan naisen väkivalta uhkaa miehen henkeä.
– Sitten on vielä lasten kautta tapahtuva väkivalta. Moni mies pelkää, että erotilanteessa nainen vie lapset eikä mies enää näe heitä.
Henkinen väkivalta jatkui Janin avioliitossa aamusta iltaan
Jani erosi 20 avioliittovuoden jälkeen, koska hän ei enää kestänyt vaimonsa systemaattisesti harjoittamaa henkistä väkivaltaa.
– Asiaa peittelee ensin, mutta kun henkistä väkivaltaa jatkuu aamusta iltaan ja siitä näkee suurin piirtein painajaisia öisin, uskaltaa tunnustaa itselleen pikkuhiljaa, mitä se on.
Jani päätyi Miessakit ry:n pariin työterveyden ja terapian kautta. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään.
– Henkinen väkivalta oli demonisointia, syyllistämistä. Jos syyllistämiseen ei löydy aihetta eiliseltä tai viime viikolta, se voi löytyä 15 tai 20 vuoden takaa. Se saa ihmisen tolaltaan. Ihminen tulee kireäksi kuin viulunkieli. Joka asiasta löytyy kohta, johon iskeä, Jani kuvailee väkivaltaa suhteessaan.
Janin mielestä asioista olisi pitänyt keskustella, mutta keskustelut päättyivät aina syyllistämiseen ja halveksuntaan.
Alistamista jatkui useita vuosia, mutta tilanne paheni lasten muutettua pois kotoa. Jani lähti välillä viikonlopuiksi pois kotoa, jotta tilanne rauhoittuisi. Samassa asunnossa tilanteesta poistuminen ei onnistunut. Jani yritti useamman kerran poistua riitatilanteista ja lukita ovia perässään, mutta vaimo seurasi häntä.
– Yritin sulkea korvat ja vetäytyä, mutta sekään ei onnistunut. Vaimo syytti minua silloin henkisestä väkivallasta.
Usko avioliittoon voi pitkittää suhdetta
Janin mukaan hän ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan eroavansa, mutta yhtenä päivänä asia oli hänelle täysin selvä.
– Ajattelin, että ei näin, tämä ei voi olla reilua. Kerroin lähteväni, koska terveyteni ei yksinkertaisesti kestä.
Sarlin kertoo miesten ottavan heihin yleensä yhteyttä, kun väkivalta parisuhteessa pahenee tai tapahtuu niin sanottu pohjanoteeraus ja sietokyky loppuu.
– Jos nolaaminen jatkuu 20 vuotta, voi ahdistus muuttua kerta kaikkiaan niin suureksi, ettei pysty enää olemaan siinä suhteessa. Sitten on myös rajua fyysistä väkivaltaa. Kumppani on voinut esimerkiksi lyödä kovalla esineellä tai puukottaa.
– Uskaltaisinko sanoa, että asiakkaanamme olevat miehet ovat kestäneet aika paljon. Ehkä he ajattelevät, että se on miehen osa. Kun he tulevat avun piiriin, ovat tarinat jo aika rajuja.
Asiakkaanamme olevat miehet ovat kestäneet aika paljon. Ehkä he ajattelevät, että se on miehen osa.
Hankekoordinaattori Tommi Sarlin
Väestöliiton parisuhdetiimin esimiehen Heli Vaarasen mukaan ainakin kaksi asiaa selittää sitä, miksi väkivaltaisesta suhteesta voi olla vaikeaa lähteä.
– Ihmisellä on usein suunnaton arvostus avioliitto- tai parisuhdeinstituutiota kohtaan, ja lojaalisuus ikään kuin pakottaa jäämään. Toinen syy voi olla ihan vain syvä kiintymys tätä väkivallan tekijää kohtaan, Vaaranen kertoo.
Puhevälit oli pakko katkaista kokonaan
Janin lähdön jälkeen ex-vaimo alkoi soitella hänelle ja puhua esimerkiksi yhteisen omaisuuden jakamisesta. Syyllistäminen ja alistaminen jatkuivat puhelimen välityksellä, kunnes Jani ilmoitti, ettei suostu enää pitämään yhteyttä entiseen vaimoonsa.
– Olen kerran päässyt pois henkisestä väkivallasta, enkä halua altistua sille enää kertaakaan.
Janin mielestä miehet eivät voi puhua väkivaltaisesta suhteestaan juuri missään. Hän uskoo monien miesten ajattelevan, että puhumalla asiasta he paljastaisivat oman heikkoutensa.
– Tuntuu, etteivät miehet oikein pysty itsekään myöntävän väkivaltaisuutta vaimojensa kohdalla. On vain katsottu, että asiat pitää hoitaa siten, että kunnia säilyy. Miessakin ryhmätapaamisessakin huomaa, että vaikka olisi kuinka luottamuksellinen suhde, he eivät voi kauheasti avautua porukassa.
Väestöliiton Vaaranen kuitenkin arvelee miesten alkaneen avautua hieman enemmän tunteistaan ja parisuhteiden kipukohdista.
– Väkivalta on mielestäni tunnistettu ilmiö, ja siihen syyllistyvät niin naiset kuin miehet. Ongelma on se, miten kumppani pystyisi vapautumaan parisuhteesta, kun sen dynamiikka on mennyt väkivaltaiseen suuntaan.
Lue lisää:
Väkivalta parisuhteessa oli tappaa Annen – "Heräsin keskellä yötä veitseniskuihin”
Lännen Media: Perheväkivalta vaatii uusia toimia – maahanmuutto on tuonut uudenlaisia haasteita
Väkivalta yhdessä asuvien parien välillä kääntyi äkkiä selvään laskuun – syynä Kelan asumistuki?
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Uusi-Seelanti antaa perheväkivallan uhreille palkallisen vapaan ongelmiensa selvittämiseen