Suomalaiset uskovat elävänsä demokratiassa. Harvan mielessä voisi edes käydä, että useimmat meistä viettävät valtaosan ajastaan tyranniassa.
Lähes kaikki yritykset ja julkisen sektorin työpaikat ovat erittäin hierarkkisia. Johtajat ovat kuin oman pienen valtakuntansa diktaattoreita. He päättävät, millä perusteella saa palkkaa, minkälaisissa oloissa työtä tehdään ja kenen kanssa pääsee työskentelemään. Johtajat päättävät myös irtisanomisista. Tärkeä informaatio on johtajien käsissä, ja on täysin heidän päätettävissään, näyttävätkö he pelikorttinsa ja kelle.
Demokratiaa pidetään itsestäänselvyytenä, mutta työelämässä hyväksytään vaikka minkälaista simputusta ja vapaudenriistoa. Työntekijät ovat nimellisesti aikuisia, mutta heitä kohdellaan kuin kurittomia lapsia.
Asiat voisivat kuitenkin olla toisin. Olen tutustunut vaihtoehtoihin noin viidentoista vuoden ajan, ja selvitystyön tulokset ovat kiinnostavia. Matkustin Antti Jauhiaisen kanssa Yhdysvaltoihin muutama vuosi sitten tekemään taustatyötä kirjaamme.
Tapasimme Washington D.C.:ssä valtiotieteilijä ja ekonomisti Gar Alperovitzin, joka on työskennellyt Yhdysvaltain senaatissa johtavana lakiasiantuntijana sekä erityisasiantuntijana ulkoministeriössä. Alperovitz on työskennellyt vuosikymmeniä demokraattisemman yritystoiminnan ja osallistavamman julkisen sektorin edistämiseksi.
Alperovitzin mielestä mallia tulisi ottaa yrityksistä, joissa työntekijöitä kohdellaan kuin tasavertaisia aikuisia. Hän kertoi Evergreen-nimisestä demokraattisesta osuuskunnasta, joka on menestynyt finanssikriisin runtelemassa Clevelandissa. Yritys on työntekijöidensä omistama. Tärkeät päätökset valmistellaan ja tehdään yhdessä. Osa voitoista käytetään asuinyhteisöä auttaviin investointeihin, ja osa rahoista ohjataan uusien osuuskuntien perustamiseen. Huonoina aikoina irtisanomisten sijaan työntekijät voivat yhdessä päättää alentaa palkkoja. Vuonna 2009 perustettu pieni osuuskunta on kasvanut liikevaihdoltaan miljoonien dollareiden monialayritykseksi.
Euroopasta löytyy monia samanlaisia esimerkkejä. Pienessä slovenialaisessa Železnikin kylässä sijaitsee työntekijöidensä omistama sähkömoottorivalmistaja Domel (siirryt toiseen palveluun). Yrityksen tuotteita on käytössä globaalisti ilmanvaihto- ja lämmityslaitteissa sekä sähkötyökaluissa. Se panostaa paikallisyhteisön hyvinvointiin esimerkiksi investoimalla julkisiin palveluihin.
Brasilialainen Semco tunnetaan tuottavan liiketoiminnan lisäksi radikaalista organisaatiomallistaan, jossa työntekijät päättävät omista palkoistaan ja työtavoistaan. Tiimit valitsevat johtajansa ja palkkatiedot ovat kaikkien työntekijöiden saatavilla.
Monille nykypäivän suomalaisille ajatus demokraattisesta taloudesta on uusi. Sen juuret juontavat kuitenkin kauas. Jo 1800-luvulla vapaushenkinen klassinen filosofi John Stuart Mill ajoi Englannissa työn ja talouden demokratiaa. Mill tarkoitti sillä työntekijöiden itse johtamia ja omistamia työpaikkoja. Mill ennusti, että demokratia työpaikoilla tulisi lopulta olemaan yleisin yritystoiminnan muoto. Niin kiistattomina hän näki sen edut tehokkuudessa ja yksilöiden vapauden vaalimisessa.
Moni liberaalioikeistonkin hehkuttama valistuksen ajattelija, kuten Adam Smith, piti työskentelyä toisen käskyvallan alaisena tuhoisana ja vapaan yhteiskunnan periaatteiden vastaisena. Kuinka yksilö voi kehittää itseään ja kasvaa täyteen potentiaaliinsa, kun johtajalla on oikeus määrätä tekemään yhtä ja samaa puuduttavaa työtehtävää vuodesta toiseen?
Jopa Yhdysvaltojen konservatiivinen republikaanipuolue piti aikanaan palkkatyötä toisen komennossa orjuuden muotona.
Suomessakaan ajatus ei ole aina ollut vieras. Presidentti Mauno Koivisto tunnisti vielä 1950-luvulla sekä kommunistisen komentotalouden että kapitalististen yritysten päätöksenteon keskittymisen merkittävät ongelmat. Hänelle oli luontevaa pohtia, että Suomessa kansanvalta laajenisi aikanaan myös työelämään. Samoin Väinö Tanner, yksi itsenäisen Suomen alkutaipaleen merkittävimpiä poliitikkoja, ajoi koko elämänsä ajan demokraattista osuusliikettä (siirryt toiseen palveluun).
Joitain huolestuttaa, että tasavertainen päätöksenteko on tehotonta. Voiko työn demokratia johtaa resurssien hukkaamiseen, loputtomiin kokouksiin ja äänestyksiin?
Päinvastoin. Demokratiaa voi nimittäin toteuttaa monin tavoin. Kaikesta ei tarvitse äänestää. Tiimien itsenäisyyttä voi lisätä ja hierarkioita madaltaa entisestään. Johtajuus itsessään ei ole demokratian vastaista. Demokraattisessa yrityksessä työntekijät valitsevat itse tarpeen tullen johtajansa, ja vastuutehtäviä voi kierrättää. Turha byrokratia kukoistaa pikemminkin nykyisissä suuryrityksissä, joissa monet viettävät aikansa palavereissa ja konsulttien yleisönä.
Tulehtuneessa ilmapiirissä parhaat ideat harvoin nousevat esiin.
Tutkimuksissa on toistuvasti osoitettu (siirryt toiseen palveluun), että suurempi päätösvalta omista työasioista lisää hyvinvointia ja työntekijöiden tuottavuutta. Vahvat hierarkiat ovat omiaan aiheuttamaan kyräilyä ja johtajien mielistelyä. Tulehtuneessa ilmapiirissä parhaat ideat harvoin nousevat esiin. Paremmat vaikutusmahdollisuudet piristävät työmotivaatiota, kun ei tarvitse alituisesti turhautua käskytykseen ylhäältä.
Julkiset palvelut ovat arvokas tasavertaisuuden tukipylväs hyvinvointivaltiossa. Hyvä ensimmäinen askel olisikin alkaa siirtää julkista sektoria asukkaiden ja työntekijöiden päätösten alaisuuteen. Samalla saataisiin arvokasta tietoa työelämän ja demokraattisen päätöksenteon kehittämisestä.
Sata vuotta sitten Suomi siirtyi tyranniasta poliittiseen demokratiaan. Se tarjosi suomalaisille ajan saatossa ennennäkemättömän määrän vapauksia. Mutta työelämä on edelleen juuttunut tyrannien aikakauteen. On korkea aika siirtyä demokratiaan myös työssä.
Joona-Hermanni Mäkinen
Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.
