NURMES Nurmeslainen Johanna Juopperi ripustaa henkareihin lahjoitettuja vaatteita ja asettelee myytävää tavaraa esille Närreen kierrätyksessä. Joka toinen viikko työtehtäviin kuuluu lattioiden siivoaminen.
Johannan silmät syttyvät, kun hän selittää, miten kiitollinen hän on osa-aikaisesta työstä. Juopperi on ollut toukokuusta lähtien kuntouttavassa työtoiminnassa Nurmeksen ja Valtimon työttömien yhdistyksen ylläpitämällä kirpputorilla.
Pari vuotta työttömänä ollut Juopperi sanoo mielekkään tekemisen virkistävän. Kotona istuskelu ei sovi hänen luonteelleen.
– Olen päässyt päivärytmiin, kun on jotain minne mennä. Aiemmin saatoin nukkua puoleen päivään tai kello neljään. Täällä tapaat myös ihmisiä. Se vuosi yksitoista kuukautta oli minulle jo liikaa, Juopperi puuskahtaa.
44-vuotias Juopperi tekee kierrätyskeskuksessa töitä kolmena päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan.
Hän on kouluttautunut alun perin leipuriksi, mutta on tehnyt työurallaan siivoojan ja keittiöapulaisen töitä. Väliin mahtuu työttämyysjaksoja.
Diabetesta sairastavalla Juopperilla on ollut ongelmia selän ja polven kanssa. Vuosi sitten alkoivat käsikivut. Välillä hänen sormistaan häviää tunto tai ne eivät taivu. Juopperi kertoo, että tuolloin tavarat tippuvat käsistä, eikä edes allekirjoitus onnistu. Silloin hän voi tehdä kirpputorilla lyhyempää päivää.
Kontiolahtelainen kolmen lapsen äiti Tiina Huovinen ei ole päässyt edes työuransa alkuun. 32-vuotias Huovinen opiskeli merkonomiksi, mutta hän ei löytänyt sinnikkäästä etsinnästä huolimatta harjoittelu- tai työpaikkaa. Syyksi Tiina arvelee reuman, jota hän on sairastanut taaperoikäisestä.
Tämän jälkeen Huovinen on ollut yli kymmenen vuotta välillä vanhempainvapaalla ja välillä työttömänä. Hän sanoo olevansa jo hieman uupunut työnhakuun, kun yrityksistä huolimatta kukaan ei ota vajaakuntoista töihin. Pohjois-Karjalassa avoimia työpaikkoja on muutenkin vähän.
– Tuntuu pahalta, kun olisi työhaluja. Masennuskin on puhjennut osaksi siitä, etten ole päässyt näyttämään kynsiäni työelämässä, Huovinen toteaa.
Suuri joukko ihmisiä ei vain työllisty avoimille työmarkkinoille
Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan jopa viidesosa työttömistä työnhakijoista voi olla pitkäaikaissairaita tai vammaisia. Eniten vajaakuntoisia on Etelä- ja Pohjois-Savon ely-keskusten alueilla, vähiten Uudellamaalla. Koko maassa osatyökykyisten osuus työnhakijoista on noin 13 prosenttia.
Luvut ovat hätkähdyttävän korkeita, mutta pitkän uran kuntoutuslääkärinä tehnyt Raija Kerätär arvioi määrän vielä suuremmaksi – jopa kolmasosa työttömistä työnhakijoista voi olla jollain tapaa osatyökykyisiä.
Kerätär kertoo hämmästelleensä sairaiden työttömien osuutta jo 90-luvun lopulla, kun hän teki työkykyarviointeja Pohjois-Suomen TE-toimistoissa.
Hän sanoo, ettei TE-toimistoissa välttämättä tunnisteta asiakkaan vajaakuntoisuutta eikä merkintää siksi tehdä. Ihmiset eivät aina itsekään tunnista terveydentilaansa tai työkykynsä heikkenemistä.
– He voivat kertoa lonkkaviasta, mutta eivät mainitse paniikkihäiriötä eli että he pelkäävät ihmisiä, eivätkä uskalla kulkea missään, Kerätär kertoo.
Sopivia työpaikkoja, joissa voisi työskennellä osa-aikaisesti jaksamisen mukaan, ei juuri ole. Niiden järjestäminen on jäänyt pääosin järjestöjen ja yhdistysten kontolle, vaikka myös kuntien vastuuta omien pitkäaikaistyöttömien aktivoinnista on lisätty ohjaamalla niille työmarkkinatukimaksuja.
Osa-aikatyön osuus on ylipäätään Suomessa vähäistä, jos määrää verrataan moniin muihin Euroopan maihin. Meillä vain noin 13 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikatyötä.
Hallitus toisensa perään on laittanut vajaakuntoiset ihmiset TE-toimistoon hakemaan työtä, koska ei ole oikein keksitty, miten heidän toimeentulonsa pitäisi järjestää.
Työkyvyttömyyseläkkeen ehtoja on tiukennettu kymmenen viime vuoden aikana, ja valtaosa Kelan myöntämistä sairauseläkkeistä on nykyään määräaikaisia. Kaikkia ei voi päästää työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta työllistyminen vapaille työmarkkinoille on käytännössä mahdotonta. Käsissä on siis monitahoinen ongelma, johon ei ole helppoja ja halpoja ratkaisuja.
Kerätär on toinen hallituksen asettamista selvityshenkilöistä, joiden tehtävä on kartoittaa osatyökykyisten tilannetta työmarkkinoilla. Selvityshenkilöt etsivät samalla keinoja, joilla uudistettaisiin vajaakuntoisten etuus- ja palvelujärjestelmää. Osatyökykyisten auttaminen työmarkkinoille on ollut yksi hallituksen kärkihankkeista, ja siihen on satsattu noin 15 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella.
Lisäksi kunnat ovat saaneet valtiolta kuntouttavaan työtoimintaan noin 27 miljoonaa euroa vuosittain. Myös TE-toimistot ovat saaneet velvoitteiden kasvaessa lisäresursseja ja -rahoitusta työllisyystoimiin, kuten palkkatukeen, työ- ja koulutuskokeiluun ja erilaisiin valmennuksiin. Työ- ja elinkeinoministeriö ei pysty yksilöimään, kuinka paljon tästä rahasta on käytetty nimenomaan vajaakuntoisten työllistämiseen.
Vajaakuntoisten työllistämiseksi on siis ponnisteltu, mutta tästä huolimatta tämä työttömyyden kivikova ydin ei sula. Kun vertaa TEM:n työllisyyskatsauksen tietoja hallituskauden alussa toukokuussa 2015 ja toukokuussa 2018, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden osuus työttömistä ei ole juuri alentunut. Osatyökykyisten osuus pysyy 12–13 prosentin lukemissa.
Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.
Vajaakuntoisten työttömyys on toki vähentynyt samaan aikaan muun työttömyyden kanssa.
Vielä toukokuussa 2015 pitkäaikaissairaita ja vammaisia oli työnhakijana runsaat 40 000, toukokuussa 2018 enää 30 500.
Ministeriön työvoimatilaston mukaan pari tuhatta osatyökykyistä ihmistä on löytänyt työtä avoimilta työmarkkinoilta vuosina 2015–2017. Aiempaa useampi heistä on myös työllistetty esimerkiksi palkkatuella, päässyt työvoimakoulutukseen, kokeiluun tai valmennukseen. Näin heitä ei lasketa työttömiksi työnhakijoiksi.
Työvoiman ulkopuolelle on siirtynyt vuosina 2015–2017 noin tuhat vajaakuntoista ja noin 2 500 osatyökykyisen kohdalla työttömyyden loppumisen syy ei ole tiedossa.
TEM:stä kerrotaan, että suurin osa näistä ihmisistä on siirtynyt vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle tai aloittanut vanhempainvapaan. Tämän taustalla vaikuttaa työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan nimetty “Lex Lindström”, joka astui voimaan viime vuoden kesäkuussa. Iäkkäät pitkäaikaistyöttömät ovat voineet siirtyä eläkkeelle Kelan myöntämän eläketuen turvin.
Vajaakuntoisilla on terveysongelmia, joten voidaan myös olettaa, että osa heistä on menehtynyt. Lisäksi jotkut heistä ovat voineet löytää työtä omatoimisesti, eivätkä ole ilmoittaneet siitä TE-toimistoon.
Yksilö työllistämistoimien pyörteissä
Johanna Juopperi ja Tiina Huovinen ovat osa vajaakuntoisten työttömien joukkoa, josta valtaosa ei tule koskaan työllistymään avoimille työmarkkinoille.
Monet heistä ovat olleet vuosikausia kortistossa ja parin vuoden välein heitä on työllistetty ja aktivoitu eri tukitoimin. Alle 25-vuotiailla työttömyysaika on puolet lyhyempi. Vain harva pääsee lopulta sellaisiin palkkatöihin, joilla pystyisi elättämään itsensä. Työministeri Lindströmkin on myöntänyt, että jopa kolmannes aktiivimallin toimissa olevista ihmisistä on aivan väärässä paikassa.
Helsingistä Nurmekseen viime syksynä muuttanut Juopperi kertoo, että häntä on yritetty työllistää vuosien saatossa eri keinoin. Hän on ollut aiemmin kuntouttavassa työtoiminnassa Pakilan työkeskuksessa, palkkatuella siivousyrityksessä ja työkokeilussa vanhusten palvelutalossa.
Juopperi olisi ollut halukas jatkamaan siivousta, mutta yritys otti hänen tilalleen uuden työntekijän palkkatuella. Työkokeilu taas päättyi käsien oireiluun.
– Pidin siitä työstä. Hoitajat sanoivat, ettei minun kuulu nostaa vanhuksia, mutta pitäähän minun auttaa, jos ihminen haluaa vessaan, Juopperi kertoo.
Myös Tiina Huovinen on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa Kontiolahden kunnan ylläpitämässä toimintakeskuksessa ja Kelan kautta sekä ammatillisessa kuntoutuksessa että työkokeilussa.
Huovinen kertoo joutuneensa lopettamaan työkokeilun, koska reuman oireet pahenivat. Työtoiminta loppui helmikuussa ja uusi kuntoutusjakso on edessä taas syyskuussa. Tämän välin hän on työttömänä.
Juopperin ja Huovisen kanssa on keskusteltu myös määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä eli virallisesti kuntoutustuesta, mutta kumpikaan ei ole halukas siirtymään tuelle. Molemmat pitävät itseään liian nuorena eläkkeelle.
– Ajattelen, että se on viimeinen kynnys, mikä pitää sitten jossain vaiheessa ylittää, mutta tässä vaiheessa en ota vielä sitä vastaan, Huovinen toteaa.
Pohjois-Karjalan naiset vakuuttavat, että heillä on rajoitteista huolimatta vielä kovasti työhaluja. Juopperi ja Huovinen eivät etsi kokoaikaista työpaikkaa, koska jaksaminen tulee vastaan. Neljäkin tuntia päivässä riittäisi. Juopperi kertoo, että kierrätyskeskuksen työtoiminnassa on tarkoitus selvittää, millaisiin työtehtäviin hän vielä pystyy.
– Vaikka nämä kädet vaivaavat, en halua jäädä kotiin. Taistelen joka päivä, että pääsen tänne töihin. Itsellä on hyvä fiilis, että olen tehnyt jotain, sen sijaan että olisin omassa mökissäni. Se ei ole hyvä fiilis, hän sanoo.
Juopperi sanoo pystyvänsä erilaisiin avustaviin töihin esimerkiksi työparin kanssa. Kun omat voimat ehtyvät, toinen voi auttaa. Huovinen taas pystyisi tekemään toimistotöitä tai työskentelemään myyjänä. Ruumiillisesti raskaaseen työhön hän ei sairautensa takia kykene.
Hallituksen aktiivimalli ja valmistelussa oleva omatoimisen työnhaun malli kohtelevat vajaakuntoisia tylysti. Kun keikkatyötä ei ole tarjolla eikä työllisyystoimenpiteisiin voi päästä jatkuvasti, seurauksena on työttömyyskorvauksen leikkaus vajaalla viidellä prosentilla.
Juopperi kertoo, että hänen päivärahansa leikattiin alkuvuonna, koska hän ei hakenut TE-toimiston mielestä aktiivisesti töitä. Hän odotti tuolloin Kelan lääkärin ja työvoimaviranomaisten yhteiskokousta ja päätöstä siitä, voiko hän aloittaa kuntouttavassa työtoiminnassa.
Kuntoutuslääkäri Raija Kerätär näkee aktiivimallissa yhden hyvän puolen: nyt huomattiin, että työttömissä on ryhmä, joka ei pysty hakemaan töitä.
– Aiemmin nämä henkilöt ovat saattaneet olla kaksikymmentä vuotta kortistossa ihan rauhassa, eikä kukaan ole edes hoksannut, että he olisivat jotain muuta kuin työkykyisiä, hän toteaa.
Eri palvelut eivät pelaa yhteen
Osatyökykyisten pitkäaikaistyöttömien palvelut ovat tällä hetkellä hajallaan.
Osa työllisyyden hoidosta on työ- ja elinkeinoministeriön, osa sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Kunnilla on vastuu omien pitkäaikaistyöttömien työllisyystoimenpiteistä. Lisäksi kansalaisjärjestöt ja erilaiset yhdistykset toteuttavat lopulta monet näistä aktivointitoimista.
Vates-säätiön hankepäällikkö Mari Toivonen sanoo, että osatyökykyisille ihmisille on tarjolla paljon hyviä palveluita, mutta kokonaisuus ei ole kenenkään hallinnassa.
Toivonen aloittaisi ongelman purkamisen työttömien työ- ja toimintakyvyn arvioinnista. Hänen mukaansa työttömissä on paljon sellaisia ihmisiä, joille ei ole tehty koskaan tutkimusta. Ongelmat ovat sitten pikkuhiljaa kasaantuneet ja työttömyys on pidentynyt.
– Heillä saattaa olla esimerkiksi terveydellisiä haasteita, ja missään kohtaa ei ole kunnolla arvioitu sitä, mikä heidän todellinen työ- ja toimintakykynsä on. Se täytyisi henkilökohtaisella tapaamisella ja tuella selvittää, Toivonen toteaa.
TEM:n työvoimatilaston mukaan työkyvyn arviointien määrä on laskenut. Vielä vuonna 2015 niitä tehtiin hieman alle 1 300, viime vuonna enää runsaat 550 kappaletta.
Vajaakuntoiset työttömät ovat hyvin epäyhtenäinen ryhmä. Heillä on fyysisiä pitkäaikaissairauksia, mielenterveyden ongelmia tai erilaisia vammoja ja rajoitteita. Joukossa on myös lievästi kehitysvammaisia ja päihdeongelmaisia. Yksi työllistämiskeino ei siis millään pure kaikkiin, kun ongelmat ovat näin vaihtelevia.
Raija Kerätär huomauttaa, ettei vajaakuntoisia työttömiäolisi näin paljon, jos terveydenhuolto tekisi sille kuuluvan tehtävän.
– Tunnen lääkärinä suurta häpeää siitä, että terveydenhuolto on ulkoistanut itsensä heikossa asemassa olevien toimintakykyasioista. Heidän sairautensa ovat jääneet hoitamatta. Se on yksi isoimpia asioita tässä kokonaisuudessa, hän painottaa.
Toivosen ja Kerättären mielestä ongelmien ratkaisu vaatisi moniammatillista otetta ja yksilöllisiä palveluja. Työvoimahallinnon, terveyden- ja sosiaalihuollon, Kelan ja oppilaitosten välillä tarvittaisiin kipeästi tiiviimpää yhteistyötä.
– Jos työtön on esimerkiksi vaikeasti masentunut, silloin hoidetaan sairaus ensin ja vasta sitten tuetaan töihin tai tehdään tätä yhtä aikaa. Tällainen koordinaatio meillä puuttuu tällä hetkellä lähes täysin, Kerätär sanoo.
Välityömarkkinat takaisin
Raija Kerättären mukaan Suomesta puuttuvat niin kutsutut välityömarkkinat, jotka tarjoaisivat osa-aikaista työtä sellaisille, jotka eivät pysty kokoaikatyöhön.
Helpot avustavat työt hävisivät pitkälti 90-luvun laman myötä. Järjestöt ja yhdistykset ovat paikanneet aukkoa, mutta ne pystyvät tarjoamaan vain lyhyitä työjaksoja.
– Toisaalta kuulen aika kovia äänenpainoja, että ei saa jakaa työmarkkinoita, ettei näitä ihmisiä leimattaisi. Se on loputonta jappaamista, että vajaakuntoinen pitäisi nähdä samanlaisena työntekijänä kuin muutkin. Silloin käy niin, että me puhutaan kauniita puheita ja ihmiset jäävät työttömäksi työnhakijaksi, Kerätär huomauttaa.
Hän viittaa ammattiyhdistysliikkeen vahvaan asemaan Suomessa. Ay-liike on puhunut kahden tason työmarkkinoiden syntymisestä ja vastustanut erityisryhmien, kuten maahanmuuttajien muita heikompia työehtoja.
Kerätär sanoo ymmärtävänsä, miksi työnantajat eivät palkkaa nykyistä enemmän osatyökykyisiä.
Suurin osa Suomen työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa yrittäjä koettaa saada itselleen leivän pöytään. Osatyökykyisen palkkaaminen koetaan taloudelliseksi riskiksi.
– Tämä on työmarkkinoiden realiteetti, joka pitää ottaa huomioon. Se on aika epärealistinen kuvitelma, että heidät pantaisiin vain työnantajan vastuulle, Kerätär toteaa.
Juttuun haastatellut asiantuntijat ja vajaakuntoiset työttömät ovat yksimielisiä yhdestä keinosta, jolla työnantajat houkuteltaisiin palkkaamaan osatyökykyisiä.
Heistä työnantajille pitäisi antaa nykyistä enemmän rahallista tukea, jos he palkkaavat vajaakuntoisen työntekijän. Lisäksi työnantajia pitäisi tukea vielä lisää työtehtävien räätälöinnissä ja osatyökykyisiä niiden suorittamisessa. Tällaista apua on tarjolla nykyään järjestöjen ja yhdistysten työvalmentajilta ja -neuvojilta tai TE-toimistojen työkykykoordinaattoreilta.
Kerätär ottaisi mallia esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta, joissa on jo toimivat tukijärjestelmät osatyökykyisille. Ruotsissa valtio on ottanut vastuulleen vajaakuntoisten työllistämisen. Toinen hyvä keino olisivat tuetut oppisopimuspaikat eli koulujen ja yritysten välinen yhteistyö.
Tuoko vielä keskeneräinen sote- ja maakuntauudistus parannusta osatyökykyisten tilanteeseen?
Mari Toivonen painottaa, että vajaakuntoisten joukko tulee tarvitsemaan sekä sote- että kasvupalveluita, joten niiden yhteensovittamista tarvitaan tulevaisuudessa.
Kerättären mukaan uudistuksen yhteydessä on hyvät mahdollisuudet paljon puhutulle palvelujen integroinnille. Maakunnassa pitää olla taho, joka vastaa siitä, että eri sektorit koordinoivat vajaakuntoisten palvelut.
– Nyt näyttää siltä, ettei sellaisia suunnitelmia ole, vaan sote-uudistuksen painotukset ovat menneet valinnanvapauspuolelle ja palvelut hajautuvat yhä useammalle tekijälle, hän muistuttaa.
“He ovat niitä luusereita”
Raija Kerätär puhuu suoraan yleisestä asenteesta pitkään työttömänä olleita kohtaan. Hän on joutunut monesti oikomaan, ettei pitkäaikaistyötön tarkoita samaa kuin päihderiippuvainen.
– Olen aika usein törmännyt asenteeseen, että he ovat niitä luusereita. Se tuntuu jotenkin kummalliselta puheelta, kun tiedän, että siellä on hyvin paljon sairaita ihmisiä tai hoidon ja kuntoutuksen ulkopuolelle jääneitä, Kerätär harmittelee.
Moni osatyökykyinen kieltäytyikin Ylen haastattelusta ennen kuin Pohjois-Karjalasta löytyi rohkeita naisia. Tiina Huovinen sanoo, että osa voi hävetä vajaakuntoisuuttaan.
– Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että mekin ollaan ihmisiä. Me olemme tasa-arvoisia, oli sitten terve tai sairas, kukkaro pullollaan rahaa tai vähän ohuempi kukkaro, Huovinen toteaa.
Hän sanoo törmänneensä myös väitteeseen, etteivät pitkäaikaistyöttömät haluaisi töihin.
– Suurin osa meistä haluaa töihin, kunhan vain löytyisi se keino ja se paikka, missä tehdä sitä työtä, Huovinen sanoo.
Aikuisten askartelukerho vai tie työkuntoon? Kuntouttavaa työtoimintaa kiitetään ja kritisoidaan