Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kaliforniassa riehuvista suurkaupungin kokoisista maastopaloista osavaltion kaikkien aikojen suurimmat

Pohjois-Kalifornian Mendocinossa roihuavista kaksoispaloista on kasvanut yhteensä Los Angelesin kaupungin kokoiset.

Palomiehet katsovat maastopaloa kaukaa
Palomiehet ovat olleet voimattomia Mendocinon laajenevien maastopalojen edessä. Kuva: John G. Mabanglo / EPA
Juho Takkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalifornian maastopalot ovat pahentuneet ennätysmäisiksi toisena vuonna peräkkäin.

Osavaltion pohjoisosassa riehuvat kaksoispalot, jotka on nimetty Mendocinon paloiksi, ovat kasvaneet yli 1 100 neliökilometrin laajuisiksi. Ne ovat yhtä suuret kuin Los Angelesin kaupunki.

Kaksoispalot ohittivat pinta-alassa viime vuoden suurimman maastopalon, joka raivosi Etelä-Kaliforniassa.

Mendocinon palot ovat tuhonneet 75 taloa. Ne roihuavat syrjäseuduilla, mutta niiden tieltä on evakuoitu tuhansia ihmisiä.

Trump: "Ympäristölait syynä"

Kalifornian ennätysmäisiä maastopaloja on eri puolilla osavaltiota sammuttamassa 14 000 palomiestä.

– Nämä maastopalot ovat äärimmäisen nopeita, aggressiivisia ja vaarallisia, Kalifornian pelastus- ja metsänhoitoviraston varajohtaja Scott McLean kuvailee.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump herätti maanantaina vastareaktioita tviittillään maastopaloista. Hän syytti kelvottomia ympäristölakeja siitä, ettei vettä saada tarpeeksi käyttöön sammutustöihin.

The New York Timesille puhuneen kalifornialaisen pelastusviranomaisen näkemys on toinen. Hänen mukaansa sammutusvettä on todellisuudessa tarpeeksi mutta ilmastonmuutos johtaa vakavampiin ja tuhovoimaisempiin maastopaloihin.

Suosittelemme