BERLIINI. Vuosi sitten pika-aituri Nooralotta Neziri oli kotonaan pakkolevossa, kun yleisurheilun MM-mitaleista taisteltiin Lontoossa. Ylikuntoon ajautunut Neziri oli keskeyttänyt kautensa, kun hermosto oli sekaisin ja henkiset voimavarat olivat loppu.
Neziri olisi kovasti halunnut olla mukana MM-kisoissa, mutta sinä kesänä kaikki oli mennyt pieleen. Hän oli puolitoista kuukautta tekemättä mitään ennen kuin aloitti edes kevyen harjoittelun.
Suomen ennätysnainen oli vuodessa pudonnut maailman huipun tuntumasta liikuntakieltoon.
– Vuodessa tulokset olivat melkein sekunnin hitaampia, niin olivathan ne ihan järkyttävän huonoja aikoja. Ei siinä ollut järkeä enää jatkaa, Neziri muistelee.
Nezirille oli annettu ohjeeksi, että treenaamaan saa alkaa, kun itsestä tuntuu hyvältä. Paluu harjoittelemaan tapahtui kuitenkin liian nopeasti.
– Muistan ensimmäisen lenkin, kun jaksoin juosta ehkä 600 metriä ja sen jälkeen oli pakko kävellä, koska en vaan jaksanut. Ajattelin silloin, että Noora, kun sulla ensi kesänä menee hyvin, muistat tämän hetken, kun et oikeasti jaksanut tehdä mitään.
Askel kerrallaan takaisin huipulle
Juuri nyt Nezirillä menee hyvin. Hän kilpailee tänään torstaina Berliinissä yleisurheilun EM-kisojen naisten sadan metrin aitojen välierissä.
Nezirin kauden paras tilastoaika 12,86 riittää Euroopassa kärkikymmenikköön, joten finaalipaikka on hänelle realistinen tavoite. Aikaisemmin hän on aikuisten arvokisoissa ollut parhaimmillaan välierissä.
– Olemme valmentajan kanssa tehneet järkevästi töitä askel kerrallaan. Emme lähteneet ahnehtimaan missään vaiheessa, vaan kuntoa rakennettiin pala kerrallaan takaisin, Neziri sanoo.
Berliinissä Neziri uskoo olevansa ennätyskunnossa, jos kaikki menee nappiin. Melkein varmaksi voi sanoa, että SE-ajan 12,81 alittaminen välierissä vie Nezirin finaaliin.
Neziri ei kuitenkaan vielä ajattele paikkaa torstai-illan loppukilpailussa. Hän lähestyy välierää ehjän hyvän juoksun ja urheilusta nauttimisen kautta.
– Viime vuosi opetti, että urheilu-ura on nauttimista varten. Tämä on niin harvinaista ja niin lyhyt aika elämästä, että tästä pitää ottaa kaikki irti.
Valmennussuhde Jussi Ihamäen kanssa ajautui umpikujaan
Tuoreessa muistissa on vielä aika, kun Neziri ei pystynyt nauttimaan urheilusta ollenkaan. Ongelmat alkoivat kasaantua keväällä 2017.
– Olin paljon kipeänä ja loukkaantuneena, mikä johtui osittain kovasta treenistä. Samalla oli hankaluuksia ja erimielisyyksiä, jotka aiheuttivat turhaa stressiä, Neziri kertoo.
– Se alkoi syödä sisältäpäin urheilijaa, kun urheilu ei ollut enää nautinnollinen asia.
Erimielisyyksillä Neziri viittaa hänen ja valmentaja Jussi Ihamäen yhteistyöhön, joka päättyi viime kesänä. Huhujen mukaan kaksikon sukset menivät kymmenen vuotta kestäneen valmennussuhteen lopulla pahasti ristiin, minkä Neziri ainakin osittain vahvistaa.
– Meillä oli ollut Jussin kanssa pidemmän aikaa haasteita. Monesta asiasta oli näkemyseroja. En lähde niitä sen enempää avaamaan tässä, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta enää jatkaa yhteistyötä.
Elämänilo hävisi
Uudeksi valmentajaksi löytyi Petteri Jouste, joka huomasi Nezirin kärsivän ylikunnosta. Siinä vaiheessa oli pakko viheltää peli poikki.
– Jälkeenpäin on helppo sanoa, että se oli oikea ratkaisu, Neziri toteaa.
Sillä hetkellä kauden keskeyttäminen ei tuntunut hyvältä. Urheilu on keskeinen osa Nezirin identiteettiä, joten elämä oli outoa ilman sitä.
– Yleisurheilijoille on harvinaista, että on vapaa kesä. Olisi ollut hienoa pystyä nauttimaan siitä täysin rinnoin ja tehdä asioita, joita en normaalisti tee. Olin jotenkin niin väsynyt ja alamaissa, ettei minua oikeastaan kiinnostanut tehdä paljon mitään.
– Kun urheilu ei kulje, se syö intoa muistakin elämästä. Urheilusta saatu nautinto ruokkii sitä, että osaa nauttia muistakin asioista.
Talven kysymysmerkit katosivat
Viime syyskuun lopulla Nezirin elämässä alkoi iso muutos. Hän muutti tutusta kotikaupungistaan Porista Jyväskylään, jossa uusi valmentaja Petteri Jouste asuu.
Neziri sopeutui nopeasti uuteen kotikaupunkiinsa, mutta urheilun kanssa oli edettävä maltillisesti. Vielä talvella Nezirin oli hankala sanoa, mitä tuleman pitää.
– Hallikausi meni niin, etten pystynyt valmistautumaan sataprosenttisesti. Hallikausi meni kuitenkin yllättävän hyvin, mikä antoi uskoa tähän kesään.
Kesä on ollut nousujohteinen ja Nezirin ajat ovat parantuneet koko ajan. Alkukesästä hän lähestyi koko ajan 13 sekunnin rajaa. Viime aikoina ajat ovat painuneet tasaisesti 13 sekunnin alle.
– Koko kevään ajan saimme tehtyä harjoituksissa kaikki asiat sataprosenttisesti ja olen pysynyt terveenä. Se siinä on taustalla.
Tänään torstaina Nezirin pitkä odotus palkitaan, kun hän pääsee kilpailemaan Berliinin olympiastadionin taianomaisessa tunnelmassa.
Voi vain kuvitella, mitä Nezirin mielessä liikkuu sillä hetkellä, kun hän astelee verryttelykentältä kymmenien tuhansien katsojien eteen Berliinin pimenevään iltaan.
Ehkä hän muistelee tuota alkusyksyn hetkeä, kun 600 metrin pituinen lenkki oli kaikki, mihin hän pystyi.
Lue myös:
Milloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelma
Neziri avoimena viime kesän vaikeuksistaan: "Tuli raja vastaan – se oli pään hakkaamista seinään"
Nooralotta Nezirin valmentaja vaihtuu – Petteri Jouste työskentelee aiturin kanssa loppukauden