Huomenna tiistaina alkaa Helsingin käräjäoikeudessa Suomen historian laajin poliisirikosoikeudenkäynti.
Tänään maanantaina iltapäivällä selvisi, että syytettyjen penkille joutuu myös keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot. Lardot saa syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta vain päivää ennen Suomen historian suurimman poliisirikosoikeudenkäynnin alkua.
Lardotin syyte koskee vuosia 2010-2013, jolloin hän työskenteli Poliisihallituksessa poliisijohtajana ja rikostorjuntayksikön päällikkönä. Hän vastasi Poliisihallituksessa tietolähdetoiminnan valvonnasta.
Lardot on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä virkarikokseen.
Lardotin esitutkinta tuli julkisuuteen heinäkuun alussa. Hän totesi tuolloin Ylelle, että tapahtumat on selvitettävä perin pohjin.
Lardot: Täydellisen suuri yllätys
Virkarikossyytteen saanut keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot on ihmeissään saamastaan syytteestä.
– Tämä on täydellinen yllätys esitutkinnan perusteella. Siinä oli selvitetty, mikä minun tietoisuuteni (tietolähteiden käytöstä) oli, ja erityisesti, miten olen reagoinut tietolähdetoiminnassa oleviin epäkohtiin, Lardot sanoo Ylelle.
Lardot sanoo, että hän antoi tammikuussa 2013 Poliisihallituksessa määräyksen, jonka perusteella tietolähdetoiminnassa olevat epäkohdat korjattiin ja tietolähdetoimintaa koskevaa sääntelyä kiristettiin.
– Muutos oli se, että myös satunnaiset tietolähteet tuli rekisteröidä samantien tietolähteeksi. Sen lisäksi kaikki Suomen poliisiyksiköt velvoitettiin noudattamaan tietolähdetoimintaa koskevaa sääntelyä, Lardot toteaa.
"Kehotin ministeriä tekemään tutkintapyynnön"
Lardot uskoo, että valtakunnansyyttäjä on halunnut syytteeseen koko poliisijohdon, jotta asiat selvitetään tuomioistuimessa. Keskusrikospoliisin päällikkö ihmettelee tilannetta.
– Tämä ajatus on ymmärrettävä, mutta syyteharkinta on kuitenkin jo itsessään oikeudellista arviota. Ja tämä komentoketjuajatus katkeaa olennaisilta osin, koska laillisuusvalvonnasta vastaavan henkilön osalta asia on on päässyt vanhentumaan, Lardot toteaa.
Viime viikolla kävi ilmi, että erään poliisijohtajan kohdalla syyteoikeus vanhentui, ja syyttäjä ei voi haastaa häntä käräjille tässä jutussa.
Poliisin tietolähdetutkinta alkoi, kun silloinen sisäministeri Päivi Räsänen teki tutkintapyynnön Helsingin poliisilaitoksen tilanteesta. Lardot sanoo olleensa tutkintapyynnön takana.
– Kun tulin tietämään loppuvuonna 2013, ettei Helsingin poliisilaitoksella ole rekisteröityjä tietolähteitä, kehotin tuolloin ministeri Räsästä tekemään asiassa tutkintapyynnön, Lardot sanoo.
Lardot itse joutuu nyt siis tuossa samaisessa tutkinnassa syytetyksi.
Sisäministeri Mykkänen: "Harkitsemme Lardotin viranhoitoa"
Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan sisäministeriö aloittaa nyt harkinnan siitä, miten Lardotin viranhoito järjestetään syytteen aikana.
Mykkänen ei vastaa suoraan, onko Lardotin hyllyttäminen virasta syytteen ajaksi vaihtoehto.
– Häntä kuullaan ensin ja todennäköisesti päätöksiä jatkosta tehdään ensi viikon lopulla tai kahden viikon sisällä, Mykkänen sanoo Ylelle.
Tärkeintä Mykkäsen mukaan on se, ettei kansalaisten luottamus poliisin toimintaan heikkene. Samalla ministeriö pyrkii huolehtimaan siitä, että keskusrikospoliisia johdetaan asianmukaisesti oikeudenkäynnin ajan.
Mykkänen sanoo, että poliisi voi lunastaa kansalaisten luottamuksen vain, jos epäselvät asiat käydään avoimesti läpi.
Oikeudessa syytettyjen penkillä monta poliisijohtajaa
Lardotin lisäksi oikeuteen joutuvat vastaamaan virkarikossyytteisiin myös entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero sekä Helsingin poliisilaitoksen entinen päällikkö Jukka Riikonen ja nykyinen päällikkö Lasse Aapio. Aapio on hyllytetty tehtävästään häneen kohdistuvan virkarikossyytteen vuoksi.
Poliisipäälliköiden lisäksi syytettyjen penkille istuu myös Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio, jota tässä oikeudenkäynnissä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta liittyen tietolähteiden käyttöön. Aarnion johtamassa huumepoliisissa käytettiin tietolähteitä. Oikeuteen joutuu myös kaksi Aarnion alaista.
Syyttäjä teki keskusrikospoliisin päällikön Robin Lardotin syyteratkaisun hyvin nopeasti. Lardotiin kohdistuva esitutkinta valmistui vasta viime perjantaina.
Poliisipäälliköt kiistävät virkarikossyytteet
Valtakunnansyyttäjän lähettämässä tiedotteessa todetaan, että keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä virkarikokseen.
Yle tavoitti maanantaina puhelimitse hyllytettynä olevan Helsingin poliisipäällikön Lasse Aapion ja entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron. He molemmat kiistävät virkarikossyytteet.
– Olen jo aiemmin kertonut, että kiistän tämän virkarikossyytteen, Lasse Aapio totesi Ylelle.
Myös entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero kiistää virkarikossyytteen.
– Kyllä kiistän tämän syytteen, Paatero sanoi Ylelle.
Helsingin entistä poliisikomentajaa Jukka Riikosta ei tavoitettu sen jälkeen, kun syyttäjä ilmoitti keskusrikospoliisin Robin Lardotin syytteestä. Myös hän on esitutkinnan aikana kiistänyt syytteen.
Laaja oikeudenkäynti tulossa
Poliisipäälliköiden laajassa oikeudenkäynnissä on lyhyesti sanottuna kyse siitä, onko Helsingin poliisilaitoksella käytetty vuosina 2008–2013 asianmukaisesti tietolähteitä, ja onko käytettyjä tietolähteitä esimerkiksi rekisteröity.
Poliisipäälliköiden osalta kyse on siitä, onko tietolähteiden käyttöä valvottu asianmukaisesti Helsingin poliisilaitoksen ja Poliisihallituksen johdossa.
Esitutkinta-aineisto on hyvin mittava. Ylen tietojen mukaan esitutkinta-aineistoa on yhteensä 6 000–8 000 sivua, kun mukaan lasketaan liitteet.
Juttua muokattu 13.8. Kello 15.25 juttuun lisätty Lasse Aapion ja Mikko Paateron kommentit., kello 16.15 juttuun lisätty Robin Lardotin kommentit.
Juttu muokattu 13.8, kello 16:48: Juttuun lisätty sisäministeri Kai Mykkäsen kommentit tapauksesta.
Lue myös: