– Sairauden toteamisen jälkeen meni noin kolme kuukautta, kun hän sitten lopulta menehtyi. Vaikka lääkärit sanoivat, että tästä ei parane, niin kyllä meillä sellaista toivoa oli olemassa ja ilmassa. Sitten kun vähän ennen hänen kuolemaansa annettiin viimeiset lääkkeet, ajattelin, että nyt on lähtö lähellä.
Sotkamolaisen Ilkka Korhosen ääni hiljenee ja katse kääntyy menneisyyteen, marraskuun seitsemänteen päivään yli kahden vuosikymmenen päähän. Silloin hänestä tuli leski ja yksinhuoltaja.
Mistään ei nauttinut, ei edes lapsista.
Ilkka Korhonen
Miesten osallisuutta perheen arkitöihin on pyritty lisäämään jo 1960-luvulta lähtien. Silti isien osuus yksinhuoltajina on säilynyt läpi vuosikymmenten vain muutamassa prosentissa. (Tilastokeskus)
– Stereotyyppinen ajattelu, naisen hoivan ylivertaisuusajattelu ja ikiaikainen äiti-lapsi-suhteen tärkeyden korostaminen lapsen kannalta, listaa isyystutkija, professori emeritus Jouko Huttunen perimmäisiä syitä, miksi isien osuus yksinhuoltajina on edelleen pieni.
Huttusen mukaan taustalla on jääräpäistä opillista ajattelua. Lapsi ei katso sukupuolta silloin, kun hän on kiinnittynyt ja kiintynyt vanhempaansa.
– Onko äidin hoiva yhtään sen välttämättömämpi lapselle kuin isän hoiva, silloin kun isä on hoivannut jo. Esimerkiksi jos lapsella on hyvin tasa-arvoinen hoivalapsuus, niin yhtä katkeraa tai yhtä tuhoisaa on jäädä eroon kummasta tahansa vanhemmasta.
Syöpä vei puolison
Ilkka Korhosesta tuli kahden lapsen yksinhuoltaja vastoin tahtoaan vuonna 1995. Kun Korhosen vaimon, Elinan, agressiivinen syöpä havaittiin, heidän poikansa oli silloin vajaa puoli vuotta vanha ja tytär hiukan yli kolmevuotias.
– Ensin tuli epäusko, tunne elämän epäreiluudesta ja viha. Sitä seurasi melkein kahden vuoden raahautumisvaihe päivästä toiseen – mistään ei nauttinut, ei edes lapsista.
Etä-äidit huolehtivat elatusmaksuista keskimääräistä paremmin.
Jouko Huttunen
Arjen pelasti Korhosen äiti ja Elinan vanhemmat, jotka kaikki asuivat samalla paikkakunnalla. Se mahdollisti myös urheiluharrastuksen jatkamisen.
– He auttoivat paljon päivittäisessä tekemisessä. Jos Afrikassa sanotaan, että kylä kasvattaa lapsia, niin ehkä se minun kohdalla oli, että suku kasvatti myöskin lapsia.
Yksinhuoltajaisä on luupin alla
Isän tie yksinhuoltajaksi käy joko leskeytymisen tai eron kautta. Elämänmuutoksesta selviytymisessä on merkitystä sillä, tuleeko isä yksinhuoltajaksi omien valintojen vai olosuhteiden pakon seurauksena.
Aihetta väitöskirjassaan (Jyväskylän yliopisto) tutkinut Paula Tuovinen erottaa yksinhuoltajaisien kertomuksissa toipumistarinat, positiivisen käänteen tarinat sekä yksinhuoltajaksi omasta tahdosta -tarinat. Tutkituissa perheissä eletään normaalia lapsiperheen arkea.
Yksinhuoltajaisien kohtaamissa arjen vaikeuksissa ei ole isyystutkijan Jouko Huttusen mukaan oleellisia eroja yksinhuoltajaäiteihin verrattuna. Joissain asioissa yksinhuoltajaisillä on jopa helpompaa.
– Esimerkiksi etä-äidit huolehtivat elatusmaksuista keskimääräistä paremmin, Huttunen kertoo.
Yksinhuoltajaisä on kuitenkin enemmän luupin alla pärjäämisensä kanssa. Esimerkiksi Terhi Koivusalon ja Sanna-Mari Ylösen AMK-opinnäytetyössä (theseus.fi) yksinhuoltajaisiltä kysyttiin, kenelle he olivat joutuneet todistamaan kasvatustaitojensa pätevyyttä. Suurimmassa osassa lähes kahdestakymmenestä vastauksesta kerrottiin viranomaisten kyseenalaistaneen vastaajien kasvatustaitoja sukupuolen takia.
Toisaalta yksinhuoltajaisille pyritään sosiaalitoimistosta järjestämään hoitoapua säännöllisen työssäkäynnin mahdollistamiseksi.
– Mutta he eivät tee ylitöitä ja pitävät talouden kunnossa, sanoo isyystutkija Jouko Huttunen.
Tukiverkot siinä alussa olivat todella tärkeitä, että pää pysyi pinnalla.
Ilkka Korhonen
Jonna Laine tutki AMK-opinnäytetyössään ( theseus.fi) lastentarhanopettajien suhtautumista yksinhuoltajaisiin. Osa haastatelluista lastentarhanopettajista kokee isän kanssa tehtävän yhteistyön helpommaksi kuin äidin kanssa.
"Isälle jotenkin uskaltaa helpommin sanoa asiat suoraan. Äidin kanssa työskennellessä miettii tarkemmin, miten asian muotoilee, ettei äiti vain loukkaannu... ...Kaikki lastentarhanopettajat sanoivat, ettei heillä ole ennakkoasenteita yksinhuoltajaisää kohtaan, mutta kaikki heistä kuitenkin sanoivat, niin sanotusti herkistävänsä korviansa enemmän silloin, kun huoltajana on isä. Jos isä vaikka tarvitsisikin apua jossain vanhemmuuteen liittyvässä asiassa ja he seuraavat lasta alkuun hieman tarkemmin."
Mustasta valoon
– Kyllä synkimmillään jopa toivoi, että elämä päättyisi. Tukiverkot siinä alussa olivat todella tärkeitä, että pää pysyi pinnalla. Ystävät, sukulaiset, viranomaiset ja kaikki ketkä siinä lähellä olivat, sanoo Ilkka Korhonen lähes 25 vuotta leskeytymisensä jälkeen.
Pienten lasten hoito oli myös appivanhemmille terapiaa oman lapsensa kuoleman jälkeen. Sitä se oli myös Korhosen äidille.
– Isäni kuoli yllättäen samaan aikaan, kun Elinan ensimmäiset syöpäoireet havaittiin. Lapsia hoitamalla äitini teki surutyötä ja sai tarkoitusta elämälleen.
Korhonen muistaa ajatelleensa, ettei jää suremaan ja sairastamaan kotiin. Hän ajatteli, että olisi tärkeää olla elämässä kiinni, touhuta, urheilla ja harrastaa. Hän meni töihin kahden viikon päästä Elinan kuoleman jälkeen.
– Menin yhden päivän kerrallaan eteenpäin. Ja huomenna taas vaatteet päälle ja töihin. Ja sitten uudestaan, uudestaan ja uudestaan.
Parin vuoden aikana elämän hyvistä hetkistä tuli pidempiä ja pidempiä.
– Muistan sen päivän, kun ajattelin surun olevan nyt ohi. Että mitä kaikkea mukavaa voi elämässä tapahtua.
Kun isä ei halua riidella, lapsi lähtee
Usein erossa isä luovuttaa lasten huoltajuuden lapsen edun tähden. Isä ei halua rakentaa repivää riitaa vanhempien välille, mutta usein on myös käytännöllisiä syitä.
– Joissakin perheissä vauhti on sellainen, että isä ei ehdi oppimaan kaikkia asioita. Uutta tekemistä on niin paljon. Ja äiti on taas joutunut oppimaan lapsenhoitoasiat. Monessa tapauksessa isä ihan auliisti suostuu äidin yksinhuoltajuuteen ja katsoo sen olevan omansa ja lapsensakin etu, isyystutkija, professori emeritus Jouko Huttunen kertoo.
Ei siinä tule mitään sellaista ongelmaa, mihin tolkullinen mies joutuisi sen takia, että on mies lasten kanssa.
Jouko Huttunen
Huttusen mukaan lähtökohtien pitää yleisesti olla kunnossa, että mies saa erossa yksinhuoltajuuden. Kirjoa on kuitenkin paljon.
– Jos äiti on syystä tai toisesta niin huonossa kunnossa, ettei kykene ottamaan yksinhuoltajuutta, edes yhteishuoltajuutta, yleensä perheen tilanne on ollut jo pitemmän aikaa huono. Voi olla, ettei isäkään ole parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, mutta silloin isä yksinhuoltajana on kahdesta pahasta pienempi.
Vähäinen yksinhuoltajaisien määrä on myös kansainvälinen ilmiö.
– Yksi selittävä tekijä saattaa olla vuoroasuminen. Se on minusta tervetullut ilmiö eron jälkeisiin tilanteisiin. Siinä isä hoitaa täysin vastuullisesti lasta tai lapsiaan puolet ajasta.
Huttusen mukaan mitä enemmän naiset alkavat käyttäytyä, kuten miehet ennen käyttäytyivät, sitä epätodennäköisempää on se, että naiset jäävät itsestäänselvästi hoitamaan lapsia eron jälkeenkään.
– Oman elämän muut tavoitteet vaikuttavat. Mutta tähän mennessä äiti yksinhuoltajana on ollut varsinainen normaali.
Uusi elämä
Isyystutkija, professori emeritus Jouko Huttunen kertoo, että yksinhuoltajaisien perhe-elo on normaalia lapsiperheen elämää. Alun hankaluuksien määrä riippuu pitkälti siitä, miten isä on ennen yksinhuoltajuuttaan osallistunut lasten hoitoon.
– Henkinen vastuu lisääntyy tietenkin. Mutta jos on jo valmiiksi tottunut yksin pärjäämään lapsen kanssa päivittäin, useamman päivän tai viikottain, niin ei siinä ole sen kummempaa.
Sen sijaan isillä, joiden hoitovastuu on jäänyt vähemmälle, on terävöitymisen paikka.
– Joitain asioita joutuu opettelemaan ihan alusta alkaen. Hyvää tässä on se, että isät pystyvät kaikkeen siihen mihin äiditkin. Ei siinä tule mitään sellaista ongelmaa, mihin tolkullinen mies joutuisi sen takia, että on mies lasten kanssa.
Ilkka Korhonen allekirjoittaa Huttusen ajatuksen vastuun kasvamisesta.
– Vaikein asia oli tietynlainen henkinen yksinäisyys, kun ei ollut kumppania lastenkasvatuksessa ja päätösten teossa.
Korhonen koki, että hänen tehtävänsä oli edelleen tarjota miehen roolia ja ajatusta siitä, millainen miehen pitäisi olla.
– Appivanhemmat, äiti, sisaret ja muut suvun naiset toivat sitten sen naisen mallin.
Elinan kuoleman jälkeen Korhonen ei ole halunnut uusia suhteita saman katon alle.
– Heillä on ollut omat lapset ja minulla on ollut omani. Siinä on ollut ajatuksena, että uusioperhettä ei lähdetä muodostamaan. Molemmat ovat omassa perheessään ja sitten tavataan vapaa-aikana, kun se molemmille passaa. Minulla on tosi mukava naisystävä tälläkin hetkellä.
Hän sanookin, että vaikka ihmisillä on erilaiset voimat käsitellä asioita, kannattaa etsiä merkitystä elämään. Eikä jämähtää siihen, että suru väsyttää.
– Jälkikäteen ajatellen, että olen hyvin kiitollinen Elinalle siitä seitsemästä vuodesta, minkä saimme viettää yhdessä. Vaikeita aikoja oli Elinan kuoleman jälkeen, enkä voi sanoa, etten mitään vaihtaisi pois, mutta saimme kaksi ihanaa lasta. Haasteista voi selvitä.
Lue myös:
Kuinka pyörii perhearki ilman äitiä – Isyystutkijan neljä tärppiä uusille yksinhuoltajille