Positiivinen pedagogiikka helpottaa opettajan arkea, oppilaiden suhteita ja jopa parantaa oppimista, sanoo sitä alakoulussa testannut kasvatustieteen tohtori. Nyt sitä aletaan kokeilla yläkoulussa, kun Kokkolan Kiviniityn koulu on valittu pilottikouluksi.
Kasvatustieteen tohtori Eliisa Leskisenoja Turun yliopistosta totesi väitöksessään toissavuonna, että hyvinvointi ja kouluilo kulkevat käsi kädessä. Hän on myös kirjoittanut aiheesta kirjan, johon on koonnut työkaluja myönteisen kasvatuksen toteuttamiseksi.
Pääajatus on keskittyä ihmisten vahvuuksiin ja päästä eroon koulua vaivanneesta korjaamisen perinteestä, kuvaa Leskisenoja.
Viihtymiseen ei tarvita isoja muutoksia vaan pieniä ja helposti toteutettavia asioita. Leskisenoja on testannut positiivista kasvatusta alakoulussa kuutosluokkalaisten kanssa.
He esimerkiksi pitivät kiitollisuuspäiväkirjaa, tekivät ystävällisiä tekoja, tutkivat kunkin luonteenvahvuuksia ja hyödynsivät niitä. Myös onnistumisia pohdittiin yhdessä päivän päätteeksi.
Yläkoulua varten on kehitetty hieman erilaisia käytännön keinoja.
Vahvuuksien korostaminen kantaa aikuisenakin
Työssä on mukana myös kasvatustieteen tohtori Erja Sandberg, joka on väitellyt Helsingin yliopistossa adhd-oireisten lasten tukemisesta. Hän muistuttaa väitöstutkimuksensa osoittavan, että myönteisten asioiden nostamisella on iso merkitys myös ihmisten aikuisuuteen.
– Opettaja, joka toimi lapsen vahvuuksien mukaan, sai lapset kasvamaan ja kehittymään. Nyt aikuisina nämä ihmiset uskovat ja luottavat itseensä ja voivat paremmin kuin ne samoilla ominaisuuksilla varustetut oppilaat, joiden kohdalla keskityttiin vain negatiivisiin puoliin kuten tunnin häiritsemiseen, sanoo Sandberg.
Parempia kavereita, toimivampia suhteita kotiin
Kokeilun perusteella panostus positiivisiin seikkoihin kannattaa: opettajan oma työ keveni selvästi.
– Yleensä eniten kuormittavat vuorovaikutussuhteet, ja siinä tapahtui hirvittävän iso muutos. Luokkayhteisöstä tuli kuin perhe, meistä tuli tosi läheisiä. Myös oppilaiden keskinäiset suhteet tiivistyivät ja paranivat, sanoo Eliisa Leskisenoja.
Myös oppiminen tehostui ja numeroita sai perustellusti keväällä nostaa, vaikka se ei alun perin ollut kokeilun tavoitteenakaan. Yhteistyö vanhempien kanssa muuttui, kun yhteydenpidon lähtökohta olivatkin lasten vahvuudet ja ilonaiheet. Käyttäytymispulmatkin vähenivät.
– Ja se, miten ope itse voi kokea mieletöntä energiaa, työhyvinvointia ja työn imua, on yksi tärkeimpiä asioita myös, sanoo Eliisa Leskisenoja.
Viihtyminen tulee mielekkyydestä
Eliisa Leskisenoja muistuttaa, ettei positiivinen kasvatuskaan ole pelkkää ruusuilla tanssia tai utopiassa elämistä. Se ei tarkoita myöskään vaatimustason laskua tai koulutyön helppoutta – eikä edes sitä, että koulussa pitäisi olla aina kivaa.
– Henkilökohtaisesti kyllä sitä mieltä, että siihen pitää pyrkiä, koska silloin tuloksetkin ovat parempia, sanoo Leskisenoja.
Hänen mukaansa koulussa on panostettava oppilaiden viihtymiseen siinä kuin muillakin työpaikoilla. Se ei silti tarkoita sitä, että oppilaita viihdytetään tai koulupäivästä tulee viihteellinen.
– Viihtyminen tulee koulutyön mielekkyydestä: että opettajilla on ajanmukaiset ja innostavat työtavat. Ja ennen kaikkea ihmissuhteista: että siellä on välittävä opettaja ja hyviä kavereita.
Vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet kuuluvat kuvioon, mutta niiden tullessa opettajan on seistävä oppilaan rinnalla miettimässä selviytymiskeinoja. Oppilasta ei saa jättää yksin, sanoo Leskisenoja.