Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Autot roihusivat Göteborgin lähiöissä: "Se oli organisoitua"

Ruotsissa, Göteborgissa ja sen lähialueilla kymmeniä autoja sytytettiin tuleen maanantai-iltana. Silminnäkijöiden mukaan palojen sytyttäminen vaikutti suunnitelmalliselta toiminnalta.

Palavia autoja Trollhättanin Kronogårdenissa.
Palavia autoja Trollhättanin Kronogårdenissa. Kuva: Joachim Nywall / TT / Lehtikuva
Raisa Pöllänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Göteborgin poliisi sai maanantai-iltana kello 22 Suomen aikaa hälytyksen Frölundan kaupunginosaan, Frölunda Torg -ostoskeskuksen pysäköintialueelle. Tulessa oli toistakymmentä autoa.

Palo saatiin talttumaan noin tunnin kuluessa.

Ruotsalaisissa medioissa on näytetty videokuvaa, jossa huppupäiset, naamioituneet henkilöt sytyttävät ostoskeskuksen edustalla autoja tuleen ja juoksevat pois paikalta.

– Se oli organisoitua. He halusivat tehdä niin paljon vahinkoa kuin mahdollista. Olin peloissani, kertoi silminnäkijä sanomalehti Expressenille.

Uutistoimisto TT:n mukaan Göteborgin poliisi ei voi sulkea pois mahdollisuutta, että autopalojen sarja olisi ollut suunniteltu ja järjestetty isku.

– Eri paikoissa noin 80 autoa on poltettu tai saanut osakseen muuta vahinkoa. Olemme löytäneet myös useita kiviä ja paukkupommeja, kertoo poliistarkastaja Claes Dahlström Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.

Poliisin mukaan kukaan ei ole loukkaantunut tulipaloissa.

Autopaloja myös muissa kaupungeissa

Samaan aikaan autoja paloi myös Göteborgissa sijaitsevissa Hjällbon ja Eriksbon kaupunginosissa. Pelkästään Hjällbossa kerrotaan olleen tulessa ainakin 25 autoa.

Maanantai-iltana autopaloja on ollut myös Göteborgin lähistöllä sijaitsevissa kaupungeissa Trollhättanissa sekä Alaforsissa. Trollhättänissa, Kronogårdenissa nuorten kerrotaan kivittäneen poliiseja ja palomiehiä.

Lisäksi muutamia autoja on sytetty tuleen Malmössä sekä Helsingborgissa.

Ruotsin maltillisen kokoomuksen johtaja Ulf Kristersson ehti myöhään illalla kommentoida tapahtumia Facebook-sivullaan.

– Nämä eivät ole protesteja vaan sabotaasia. Ruotsi on kestänyt tätä aivan liian kauan. Nyt tämä täytyy saada tyystin loppumaan, kirjoittaa Kristersson.

Olitko paikalla Göteborgissa ja sait kuvan palavista autoista? Lähetä meille uutiskuva tai -video.

Suosittelemme sinulle