Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yhdysvallat varoittaa Venäjää avaruuden militarisoimisesta – presidentti Trump haluaa silti USA:lle avaruusvoimat

Venäjä esittää neuvotteluja strategisista aseista.

Maapallo avaruuden pimeydessä, edessä Kuun kamaraa.
Maailman päästöt täytyisi saada rajuun pudotukseen jo 2020 jälkeen, summaa IPCC:n raportti. Kuva: Nasa
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvallat on huolissaan Venäjän aikomuksesta rakentaa avaruudessa toimivia aseita. Huoli nousi esiin Genevessä pidettävässä aseriisuntakonferenssissa

Kokouksessa puhui Yhdysvaltain asevalvonnasta vastaava apulaisulkoministeri Yleem D.S. Poblete.

Hän kertoi maansa olevansa hyvin huolissaan Venäjän suunnittelemasta liikuteltavasta lasertykistä, jolla voidaan tuhota satelliitteja, sekä avaruuteen sijoittavasta laitteistosta, jolla "tarkkaillaan muita avaruudessa olevia teknisiä laitteita" ("space apparatus inspector").

Pobleten mielestä Venäjän toimet ovat vastoin sen antamia lupauksia.

– Yhdysvalloille nämä ovat vain uusi todiste siitä, etteivät Venäjän toimet vastaa heidän sanojaan.

Pobleten esittämä huoli saattaa herättää vastareaktioita, sillä vasta viime viikolla presidentti Donald Trump toi esiin suunnitelmansa perustaa Yhdysvaltain asevoimille avaruusvoimat.

– Ei riitä, että olemme läsnä avaruudessa. Meidän on myös hallittava sitä. En halua, että Kiina ja muut valtiot johtavat meitä, Trump sanoi.

Trumpin hanke Yhdysvaltain omista avaruusjoukoista etenee – uusi puolustushaara olisi tasavertainen ilmavoimien kanssa

Eilen maanantaina hyväksytyssä puolustusbudjetissa ei kuitenkaan vielä varata rahaa avaruusjoukkoihin.

Venäjä toisti Helsingin viestin: strategisista aseista puhuttava

Myös Venäjä sanoo olevansa huolissaan asevarustelusta. Apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov sanoi Moskovassa, että maa on valmis keskustelemaan Yhdysvaltain kanssa uusien strategisten aseiden kehittämisestä ja niiden rajoittamisesta.

Rjabkov totesi, että asia voidaan ottaa esiin keskimatkan ydinohjuksista laaditun ns. INF-sopimuksen puitteissa, vaikka kyseiset aseet eivät varsinaisesti kuulukaan sopimuksen piiriin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti INF-sopimuksen uusimista.

Molemmat maat ovat syytelleet toisiaan sopimuksen rikkomisesta.

Suosittelemme sinulle