Muotiteollisuus saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska valtaosa valmistetuista vaatteista on huonolaatuisia ja niistä tulee lyhyen käytön jälkeen jätettä.
Kuluttajille vastuullisuus on yhä tärkeämpää. Mutta kuinka pukeutumisessa voi tehdä ympäristöystävällisiä valintoja?
Asiantuntijoiden mukaan ihanteellista on pitää vaate käytössä niin pitkään kuin mahdollista.
Listasimme kuusi tapaa, joilla voit vähentää vaatteista aiheutuvaa ympäristökuormaa.
1. Osta vähemmän
Vaatteiden isojen ympäristöhaittojen juurisyy on vaatetuotannon valtava volyymi. Yhden puuvillapaidan valmistaminen kuluttaa 2 700 litraa vettä ja nopeasti kuluvia vaatteita ostetaan paljon.
Tavalliselle ihmiselle paras tapa vähentää vaatteista aiheutuvaa ympäristötaakkaa onkin ostaa uusia vaatteita mahdollisimman vähän.
Tee heräteostosten sijaan lista siitä, mitä vaatteita tarvitset ja pidä se mukanasi ostosreissuilla. Mieti ennen ostamista, voisitko saada haluamasi vaatteen muuta kautta kuin ostamalla uuden.
Muistilista kauppaan ja ennen shoppailua: näin hankit hyvän mielen vaatekaapin
Lyhytikäisten muotitrendien seuraamisen sijaan kannattaa miettiä, millainen on oma tyylisi. Hanki tuote, joka kestää aikaa niin fyysisesti kuin oman makusi näkökulmasta.
Uusia vaatteita ostaessa voit myös suosia tavallisen puuvillan sijaan ekologisempaa luomupuuvillaa, jonka tuotannossa ei ole käytetty keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita.
Huolehtimalla vaatteista, ne kestävät pidempään. Vaatetta ei esimerkiksi kannata pestä turhan usein, sillä se kuluttaa vaatetta.
2. Hanki laatua, sillä se maksaa itsensä takaisin
Uuden vaatteen ostamiseen voi suhtautua kuin sohvan tai sängyn hankkimiseen: vertaile, kokeile ja harkitse.
Tuotteen laatua voi olla hankala arvioida silmämääräisesti, mutta jonkinlaisen käsityksen saa katsomalla, onko napit ommeltu kunnolla, näyttävätkö saumat huolitelluilta, toimiiko vetoketju ja niin edelleen.
Miten tunnistaa laadukas vaate?
Vaatteen korkea hinta ei ole useimmissa tapauksissa laadun tae, mutta nyrkkisääntö on, että vastuullisesti valmistettu eettinen vaate ei ole yhtä halpa kuin pikamuotiketjun tuote.
Laadukas vaate kuitenkin kestää vuosia tai vuosikymmeniä.
Valitettavasti eettisen vaatteen löytämistä ei ole tehty kuluttajalle helpoksi. Kattavaa listaa vastuullisesti ja kestävästi tuotettuja vaatteita tarjoavista kaupoista tai merkeistä ei esimerkiksi ole olemassa.
Vaatteiden jälleenmyyjät eivät usein kerro ostajille, millainen on tuotteiden tausta ja ympäristöjalanjälki, koska eivät välttämättä tunne sitä itsekään. Koska yleistä tuotteiden eettisyyttä takavaa sertifikaattia ei ole, on vastuu tuotteen eettisyydestä jätetty suurelta osin kuluttajan harteille.
Salapoliisityötä vastuullisten vaatteiden myyjien selvittämisestä helpottaa se, että netti on pullollaan yksityisten tahojen listauksia esimerkiksi ekologisena itseään mainostavista vaatemyyjistä. Myyjien lupauksista huolimatta kuluttajan on hankala varmistua, miten ja millaisissa oloissa tuote on valmistettu.
3. Katso mitä vaatekaappisi kätköistä löytyy
Monille on kertynyt vuosien varrella niin paljon vaatteita, että pelkästään omasta garderoobista saattaa tehdä yllättäviä löytöjä.
Käy läpi vaatekaappisi sisältö, korjauta rikkinäiset vaatteet ja laita kiertoon ne, joita et enää käytä.
Ehjän vaatteen voi myydä kirpputorilla, antaa kaverille tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Vaatteita voi viedä esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin, UFFin, Fidan tai Pelastusarmeijan keräyspisteisiin.
Myös osa vaateliikkeistä ottaa vastaan käytetyt vaatteet.
Toistaiseksi vaatekauppoihin palautettu tekstiili ei kuitenkaan päädy uuden vaatteen materiaaliksi, vaan kulkeutuu pääasiassa ulkomaisille vaatteenkierrätysyrityksille. Ne myyvät käyttökelpoiset vaatteet uudelleenkäytettäviksi, usein kehitysmaihin.
Tämä ei ole ongelmatonta, sillä laajat käytetyn tekstiilin markkinat ovat kuihduttaneet monissa kehitysmaissa oman vaatetuotannon, eikä edelleen ylijääviä vaatteita hävitetä asianmukaisesti.
Länsimaissa rikkinäiset vaatteet rouhitaan esimerkiksi teollisuuteen eristeeksi tai öljynimetysmatoiksi. Osa tekstiilistä poltetaan energiaksi. Tekstiilin polttaminen ei kuitenkaan ole resurssitehokkain tapa hyödyntää käytettyä tekstiiliä, eikä se ei ratkaise vaatteista aiheutuvaa jäteongelmaa.
4. Kauppaa vanhat vaatteesi verkossa ja tutki mitä muut myyvät
Käytetty vaate on aina ekologisempi kuin uusi.
Perinteisiä kirpputoreja haravoimalla on mahdollista löytää laadukkaita käytettyjä vaatteita, mutta vaivattomampia kuluttajalle voivat olla second hand -vaatteita tarjoavat verkkokaupat, jotka hoitavat toimituksen kuluttajalta kuluttajalle.
Käytettyjä vaatteita ostavia ja myyviä tai välittäviä suomalaisyrityksiä on markkinoilla yhä enemmän. Sellaisia ovat esimerkiksi suomalaiset verkkokaupat Emmy ja Rekki.
Ne lupaavat ostajille hyväkuntoisia vaatteita ja kertovat hyväksyvänsä myyntiin vain kestäviksi havaitsemansa vaatemerkit.
Vastaavanlainen sovellus on Zadaa, joka toimii myös muun muassa Saksassa ja Britanniassa. Sovelluksella on yli 200 000 käyttäjää. Yhdysvaltojen valloitukseen taas on lähtenyt miljoonasijoituksia saanut suomalaisyrittäjien perustama Swap.com-nettikirpputori.
Vaatemyynti suoraan kuluttajalta kuluttajalle toimii myös ilman välikäsiä. Facebookissa on paljon aluekohtaisia tai tietyn laatumerkin myyntiin ja ostamiseen keskittyneitä kirppisryhmiä.
Sosiaalisessa mediassa tuotteiden hinnat ovat usein verkkokauppoja halvemmat. Kääntöpuolena kaupankäynnistä puuttuu perinteisen shoppailun vaivattomuus, sillä yleensä tuotteet on itse noudettava myyjältä tai päinvastoin.
5. Suosi kierrätysmateriaalista valmistettuja vaatteita
Isot vaateketjut eivät vielä yleisesti hyödynnä kierrätysteknologioita, joissa käytetystä tekstiilistä valmistetaan uutta vaatekuitua.
Täysin kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita myyviä kauppoja kuitenkin on ja todennäköisesti niitä tulee lähivuosina lisää.
Suomessa toimii tekstiilin kierrätysteknologian edelläkävijöitä, kuten tuotantojätetekstiileistä uusia vaatteita valmistava Pure Waste sekä samankaltaista teknologia muille yrityksille myyvä The Infinited Fibre Company.
Kierrätysmateriaaleista asusteita tekevät myös muun muassa kotimaiset Globe Hope ja Remake.
6. Kokeile vaatelainausta
Vaatelainauspalvelut voivat tulevaisuudessa olla yhä suositumpi vaihtoehto uusien tekstiilien ostamiselle.
Tällä hetkellä vaatelainaamoita on ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Järvenpäässä ja Kuopiossa. Toistaiseksi ne ovat verrattain pienen kuluttajaryhmän suosiossa.
Lainaamojen toiminta perustuu jäsenyyteen tai kuukausimaksuun. Maksua vastaan saa lainata tietyn määrän vaatteita kerrallaan.
Valtaosa ihmisten vaatteista on suurimman osan ajasta käyttämättöminä. Kehitteillä onkin palveluita, jotka mahdollistavat vaatteiden lainauksen myös kuluttajalta kuluttajalle.
Juttua varten on haastateltu vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunutta Aalto-yliopiston johtamisen professoria Minna Halmetta, vastuullisen kulutuskäyttäytymiseen perehtynyttä suunnittelijaa Anniina Nurmea sekä hyödynnetty Nurmen kirjoittamaa opasta Vihreät vaatteet – opas vastuullisen tyylin maailmaan.
Juttua täsmennetty 6.9. 2018 16.43: Lause "Käytettyjä vaatteita ostavia ja myyviä suomalaisyrityksiä on markkinoilla yhä enemmän." muutettu muotoon "Käytettyjä vaatteita ostavia ja myyviä tai välittäjiä suomalaisyrityksiä on markkinoilla yhä enemmän." Osa yrityksistä ei itse osta vaatteita, vaan toimii välittäjänä myyjän ja ostajan välillä.
Lue lisää:
Pakkotyöllä tuotettua puuvillaa voi päätyä myös Suomessa myytäviin vaatteisiin ja tekstiileihin
Puuvilla loppuu – vaateteollisuuden on nyt pakko keksiä uusia vaihtoehtoja tilalle
Käännä vaate kaupassa – nurja puoli paljastaa laadusta paljon
Mietityttääkö puuvillapaidan alkuperä? Neljä vinkkiä vastuullisempiin vaateostoksiin