Hyppää sisältöön

Putin vakuuttaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke on puhtaasti taloudellinen

Erityisesti Baltian maat ja Puola ovat kritisoineet putkihanketta, koska ne pelkäävät Venäjän käyttävän sitä geopoliittisen vaikutusvaltansa välineenä.

Saksan liittokanleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin pitämässä tiedotustilaisuutta Berliinin ulkopuolella 18. elokuuta 2018. Kuva: Alexander Becher / EPA
Inka Haukka

Nord Stream 2 -kaasuputkihanke, Ukraina ja Syyria ja olivat asialistalla, kun Saksan ja Venäjän johtajat tapasivat eilen Saksassa.

Liittokansleri Angela Merkel ja presidentti Vladimir Putin kävivät keskusteluja Berliinin ulkopuolella Saksan valtion vierastalossa.

Putin korosti, että Itämerelle rakennettava uusi kaasuputki Nord Stream 2 on puhtaasti taloudellinen hanke.

Putkihanke on aiheuttanut epäilyksiä erityisesti Baltian maissa ja Puolassa. Ne pelkäävät, että Venäjä käyttää hanketta geopoliittisen vaikutusvaltansa välineenä.

Merkel puolestaan totesi, että Ukrainalla tulisi olla merkittävä rooli jatkossakin Venäjältä Eurooppaan toimitettavan kaasun kauttakulkumaana – Nord Stream 2 –putken valmistumisesta huolimatta.

Kaasun kauttakulusta Ukrainalle tuleva kahden miljardin siirtomaksu on maalle merkittävä tulonlähde.

Putinin mukaan Nord Stream 2 ei sulje jatkossakaan pois venäläisen kaasun kauttakulkua Ukrainan kautta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Saksan liittokansleri Angela Merkel keskustelivat Berliinin ulkopuolella Saksan valtion vierastalossa 18. elokuuta 2018. Kuva: Alexei Druzhinin / EPA

Ukrainan kriisin sovittelussa ei edistystä

Merkel ja Putin keskustelivat tapaamisessaan myös Ukrainan kriisistä, jossa Putinin mukaan osapuolet ”eivät ole ikävä kyllä edistyneet ollenkaan”.

Saksan ja Ranskan välittämä Minskin sopimus, jolla on yritetty vakauttaa Itä-Ukrainan tilannetta, on Merkelin mukaan pysähdyksissä eikä pysyvää tulitaukoa olla saatu alueelle.

Molemmat johtajat esittivät jälleen huolensa Syyrian sodasta ja sen aiheuttamasta pakolaiskriisistä.

Putin totesi, että Syyrian pakolaisten kotiinpaluun mahdollistamiseksi olisi tehtävä kaikki mahdollinen. Hän korosti lisäksi, että Syyria tarvitsee tukea maan jälleenrakentamiseksi.

Suosittelemme sinulle