Seksuaalista häirintää vastustavan metoo-liikkeen johtohahmoihin kuuluva italialainen näyttelijä Asia Argento on maksanut noin 330 000 euroa, jotta häntä ei haastettaisi oikeuteen teini-ikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Asiasta kertoo sanomalehti New York Times. Sanomalehden mukaan Argento maksoi viime syksynä näyttelijä Jimmy Bennettille, joka syytti tätä vuosia aiemmin tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä hotellihuoneessa Kaliforniassa.
Sanomalehden haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan väitetty hyväksikäyttö tapahtui vuonna 2013. Bennett oli tuolloin 17-vuotias ja Argento 37. Osavaltion suojaikäraja on 18.
Bennettin asianajajien mukaan tapaus aiheutti hänelle traumoja ja haittasi hänen uraansa. Bennett on entinen lapsinäyttelijä, joka esiintyi vuonna 2004 Argenton ohjaamassa elokuvassa Petollinen on ihmissydän. Bennett esitti elokuvassa Argenton näyttelemän hahmon poikaa.
Argento on syyttänyt Weinsteinia raiskauksesta
Argento kertoi itse viime lokakuussa aikakauslehti New Yorkerille elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin raiskanneen hänet vuonna 1997. New York Timesin mukaan Argenton ja Bennettin välinen maksusopimus saatiin valmiiksi viime huhtikuussa.
Sopimus käy ilmi maksun järjestäneiden asianajajien välisistä asiakirjoista, jotka vuodettiin lehdelle. Asiakirjojen aitouden New York Timesille vahvistivat kolme eri ihmistä, jotka ovat olleet tekemisissä maksujärjestelyn kanssa.
Bennett oli uhannut asianajajansa välityksellä viedä asian oikeuteen ja vaati Argentolta noin kolmen miljoonan euron vahingonkorvausta henkisistä kärsimyksistä, tulojen menetyksestä sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lopulta osapuolet sopivat, että Argento maksaa Bennettille 330 000 euroa. Sopimus ei vaadi osapuolten vaitioloa, mutta Bennett ei voi viedä asiaa oikeuteen.
Asiakirjojen mukana sanomalehdelle vuodettiin myös hotellihuoneessa otettu valokuva, jossa sekä Argento että Bennett makaavat sängyssä. Osana maksusopimusta valokuva ja sen tekijänoikeus siirtyivät Bennettiltä Argentolle.
Argento ja Bennett eivät vastanneet New York Timesin yhteydenottopyyntöihin ennen jutun julkaisua.
Korjattu otsikkoa ja tekstiä 20.8.2018 klo 12.12: Väitetty sopimus ei vaadi osapuolten vaitioloa, mutta estää Bennettiä viemästä asiaa oikeuteen. Lisäksi tarkennettu sopimuksen sisältöä ja kerrottu Bennettin alkuperäisestä korvausvaatimuksesta.
Lue myös:
Weinsteinille uusia syytteitä seksuaalirikoksista – mediamogulia voi odottaa jopa elinkautinen