Joensuu, Ilosaarirockia edeltävä torstaiyö heinäkuussa 2018. Ilona-yökerhon tupakkakopissa syttyy sanaharkka, joka päättyy kolmen miehen puukotukseen.
Puukottaja lyö riitapukariaan, väliin mennyttä kaveria sekä yökerhon portsaria useita kertoja vatsan ja rinnan seuduille, sisäelimiin asti. Kaikkien uhrien vammat ovat hengenvaarallisia.
Kirurgi Ville Vänni on nukkumassa mökillään Ilomantsissa, kun puhelin soi kahden aikaan yöllä. Hän ei epäile hetkeäkään, vaan lupaa olla tunnissa keskussairaalan päivystyksessä. Sillä välin päivystysvuorossa oleva kirurgi on jo aloittanut potilaiden hoitamisen.
Kello on kuusi aamulla. Vänni ja päivystävä kirurgi sulkevat parhaillaan viimeistä yökerhopuukotuksen uhria leikkauksen jäjiltä, kun on aika lähteä vastaan vielä yhtä potilasta: ennestään kiireisen yön päälle päivystykseen tuodaan yökerhon puukotukseen kuulumaton, itseään vahingossa veitsellä lävistänyt mies.
Suomessa on täysin poikkeuksellista, että päivystyksessä leikataan samana yönä neljää puukotettua. Samaan aikaan.
Etelä-Afrikan pääkaupungissa Johannesburgissa se olisi ollut rauhallinen yö ensiavussa.
Kun kaikille rintaan puukotetuille ei riitä vuodepaikkoja
Johannesburg, syyskuun ensimmäinen viikonloppu 2016. Ville Vänni on yksi päivystävistä lääkäreistä Bara-sairaalan traumakirurgian päivystyksessä.
Maailman kolmanneksi suurimmassa sairaalassa on erityisen verinen viikonloppu
Monella eteläafrikkalaisella on palkkapäivä, joten hetken on vara ryypätä ja vetää huumeita. Tunteet ovat muutenkin pinnassa, sillä paikalliset joukkueet kohtaavat jalkapallomatsissa.
Kolmen vuorokauden aikana sairaalaan tuodaan yli 550 ammuttua, puukotettua, pahoinpideltyä tai muuten vakavan vamman saanutta potilasta.
– Kaikille rintaan puukotetuille ei riittänyt edes vuodepaikkoja. Hyväkuntoisimmat puukotetut laitettiin polkemaan kuntopyörää ja valvomaan toisiaan, Vänni muistelee.
39-vuotias Vänni on käynyt Afrikassa treenaamassa ammattitaitoaan yhteensä neljä kertaa: kolmesti työvaihdossa johannesburgilaisessa Bara-sairaalassa sekä sotakirurgina YK-operaatiossa Malissa. Kuukausien työvaihto on ollut uhraus rahallisesti, lisäksi se on pois perheen kanssa vietetystä ajasta.
Suomi on onneksi niin turvallinen maa, että Pohjois-Karjalassa kirurgin leikkauspöydällä kannetaan vain muutama puukotettu tai ammuttu potilas vuodessa. Vännin mukaan se on liian vähän, että traumakirurgi saisi vahvan ammattitaidon väkivallan tai vaikka autokolarin aiheuttaman hengenvaarallisten vammojen hoitamiseen.
– Itsevarmuuden saavuttaminen Suomessa veisi koko virkaiän, Etelä-Afrikassa se onnistuu muutamassa kuukaudessa.
Hengenvaarallisten vammojen hoitaminen ei ole yhden miehen show, muistuttaa Vänni. Afrikasta saadut opit hän haluaa viedä omaan työyhteisöönsä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, jotta potilas selviäisi riippumatta siitä, kuka lääkäreistä tai sairaanhoitajista on päivystysvuorossa.
Mitä sitten 27 tunnin päivystysvuoro johannesburgilaisessa sairaalassa opettaa? Ainakin sen, että liiasta empatiasta on lääkärille vain haittaa.
Väkivalta ja ryöstöt ovat arkipäivää Etelä-Afrikassa
Ensinnäkin Chris Hani Baragwanath -sairaala, eli tuttavallisemmin Bara, on valtava julkinen sairaala Johannesburgin eteläosassa Sowetossa. Se vastaa 6 miljoonan ihmisen hoidosta, ja käytännössä sairaala-alue on yhtä suuri kuin keskisuuren suomalaisen kaupungin keskusta-alue.
Ville Vänni näki käytännössä, kuinka Etelä-Afrikassa väkivalta uhkaa tiettyä osaa väestöstä: todennäköisemmin paareilla päivystykseen kannettava potilas on köyhä musta mies.
– Potilaskuorma oli valtava ja ihmiskohtalot raskaita. Viikonlopun aikana saattoi mennä meidän päivystyksemme läpi 700 ihmistä, jotka olivat kaikki enemmän tai vähemmän vakavasti loukkaantuneita, sanoo Vänni.
Vänni pääsi tekemään töitä kokeneiden kirurgien kanssa, joilla on valtavasti kokemusta lävistävien vammojen ja monivammojen hoidosta. Heiltä hän sai parhaat oppinsa potilaan tutkimisesta, leikkaamisesta ja jatkohoidon järjestämisestä.
Vaikka Bara-sairaala on länsimaiden näkökulmasta katsottuna melko hyvin varusteltu, oli laitteista ja hoitovälineistä alituinen pula. Oli siis pakko oppia, kuinka rajalliset resurssit saadaan riittämään.
– Pahimmillaan näki, millainen on korruptoitunut ja kehittymätön järjestelmä. Tai kuinka hierarkia johtaa siihen, että virheitä peitellään, sanoo Vänni.
Mutta miksi liika empatia on vaarallista, varsinkin kun potilaita on paljon?
– Rationaalinen myötäeläminen ja potilaiden ymmärtäminen on tärkeää, mutta jos liian syvästi uppoutuu yhden potilaan hoitamiseen, saattaa kadota kokonaiskuva. Jos haluaa potilaiden kohtelun olevan tasavertaista, toiminnan pitää olla järkivetoista, Vänni selittää.
Vänni sai kokea myös sen, että yhteen potilaaseen kiinnittyminen voi käydä itselle liian raskaaksi. Empatiaa oli pakko rajoittaa.
Johannesburgin kokemuksen ansiosta Vänniä pyydettiin mukaan YK-operaatioon Maliin ensimmäisenä suomalaisena kirurgina. Kahdeksan viikon ajan hän työskenteli Timbuktun leirisairaalassa sotakirurgina.
Mikä saa hyvätuloisen ja mukavan aseman saavuttaneen kirurgin uhraamaan vapaa-aikansa ja lähtemään maailman toiselle puolelle leikkaamaan väkivallan uhreja?
Läheltä piti
Joensuu, juhannusyö 2007. Puukko on mennyt läpi pojan kaulakuopasta ja lävistänyt solisvaltimon. Potilas on hyvässä kunnossa, mutta selvää on, että leikkaushoitoa tarvitaan ripeästi, koska vuoto haastavassa paikassa on saatava loppumaan.
28-vuotias Ville Vänni on alkuvaiheen erikoistuva lääkäri ja juhannuksen etupäivystäjänä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Hänellä on hieman leikkauskokemusta, mutta ei läheskään tarpeeksi selvitäkseen yksin vaikeasta verisuonivammasta.
Onneksi apuun saadaan hälytettyä kokenut verisuonikirurgi, joka joutuu avaamaan potilaan rintakehän saadakseen verenvuodon hallintaan.
Potilas selviää hengissä, mutta läheltä piti -tilanne jää vaivaamaan Vänniä. Hän ei halua joutua uudestaan näin yllättävään ja vakavaan tilanteeseen heikolla valmistautumisella.
– Se oli herätys. Tällaiset yllättävät tilanteet ovat niin vaativia, etteivät ne mene vahingossa oikein, pitää olla kokemusta, sanoo Vänni.
Traumahoidon merkittävin keskus Suomessa on Töölön sairaala, joka vastaa hoidosta alueella, jossa asuu lähes miljoona ihmistä. Töölön sairaalan yhteyksien kautta kymmenkunta suomalaista kirurgia on käynyt Barassa työvaihdossa.
Afrikassa saaduilla opeilla Vänni ja hänen kollegansa pelastivat myös Ilonan puukotusuhrit heinäkuisena yönä.
"Silloin muuttuu vaaralliseksi"
Tärkeintä on valmius toimia, vaikka leikkausaleissa odottaa kolme potilasta, jotka taistelevat elämästään. Leikkaustaitoja tärkeämpää on tilanteen arvioiminen, tiimin johtaminen sekä itsevarmuus.
– Missään vaiheessa ei ollut paniikin tuntua. Minulla oli varmuus siitä, mitä pitää tehdä: missä järjestyksessä potilaat leikataan, millä tavalla ja mikä vammoista ensin, sanoo Vänni.
– Monipotilastilanteista ei saa riittävästi kokemusta Suomessa, kyllä tämä meni puhtaasti Afrikan opeilla, Vänni pohtii jälkikäteen.
Ilonan puukotusuhrien hoidossa testattiin käytännössä myös sitä, miten koko päivystyksen tiimi osaa reagoida yllättävässä tilanteessa. Kun Vänni aloitti erikoislääkärinä vuonna 2013, hän toi mukanaan säännölliset harjoitukset, joissa treenataan vaikeasti vammautuneen potilaan järjestelmällistä hoitoa.
Vänni korostaakin, että kirurgi ei pärjäisi yksin päivystyksessä, vaan vaikeiden vammojen hoidossa sairaanhoitajat ja muut lääkärit ovat yhtä tärkeässä osassa.
Erikoistuminen vakavien vammojen ja monipotilastilanteiden hoitoon on tuonut Vännin työhön uutta sisältöä ja vahvistanut hänen ammatti-identiteettiään. Jopa niin paljon, että työstä on tullut harrastus.
– Kammoksun keskiluokkaiseen lokeroon jumahtamista. Haluan, että työlläni on merkitystä tässä yhteiskunnassa, sanoo Vänni.
Nyt Vännin tavoitteena on luoda Suomen sairaaloihin valmius, jossa kaikki vaikeasti vammautuneet potilaat saisivat hyvää hoitoa kellonajasta ja asuinpaikasta huolimatta. Tätä hän ajaa varapuheenjohtajana Traumatologiyhdistyksessä, joka on tuonut Suomeen kansainvälisiä valmiuskursseja lääkäreille.
Vaikka ulkomaan kokemus on koulinut Vännistä Suomenkin mittakaavalla kokeneen lävistäviä vammoja hoitavan kirurgin, hän näkee oppimiskäyrää olevan vielä kosolti jäljellä.
– Siinä vaiheessa, kun luulee osaavansa kaiken, on aika jäädä eläkkeelle. Silloin muuttuu vaaralliseksi, sanoo Vänni.