Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Venäjä aloittaa pian "suurimmat sotaharjoitukset 40 vuoteen", mutta suuruus johtuu sotilaspiiristä

Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija arvioi, että kyseessä tavallinen sotaharjoitus, joka vain järjestetään sotilasmäärältään suurella alueella.

Valkovenäläiset helikopterit ja laskuvarjojääkärit keskellä sotaharjoitusta.
Venäjä ja Valko-Venäjä järjestivät viime vuoden syyskuussa Zapad-harjoituksen Valko-Venäjällä. Kuva: EPA-EFE/Tatiana Zenkovich
Sonja Parkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjä järjestää syyskuussa maan suurimmat sotaharjoitukset neljään vuosikymmeneen, kertoo Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu.

Vostok 2018 -nimeä kantava harjoitus pidetään 11.–15. syyskuuta Keski- ja Itä-Venäjällä. Puolustusministeri Shoigun mukaan harjoituksiin osallistuu lähes 300 000 sotilasta, yli 1 000 sotilaslentokonetta, kaksi laivastoa ja koko ilmavoimat.

Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän erikoistutkija Vladimir Panschinin mukaan kyseessä on tavallinen sotaharjoitus, jonka suuruus johtuu lähinnä itäisen ja keskisen piirin koosta.

– Jos katsotaan karttaa, itäinen ja keskiosa muodostavat kaksi kolmasosaa Venäjän pinta-alasta. Isolla pinta-alalla on myös paljon joukkoja, Panschin toteaa.

Venäjän sotilaspiirit toimivat vuorollaan harjoitusten päänäyttämönä.

Viimeksi yhtä iso harjoitus on järjestetty vuonna 1981, jolloin Zapad-harjoitukseen osallistui 150 000 sotilasta.

Kiinan mukaan ottaminen on hyvän tahdon ele

Tänä vuonna harjoituksiin osallistuu myös Kiina, joka lähettää paikalle 3 200 sotilasta ja ilmavoimia.

Kiinan puolustusministeriön mukaan yhteisellä harjoituksella halutaan syventää maiden armeijoiden välistä yhteistyötä, "jotta maat voisivat yhdessä puuttua turvallisuusuhkiin, ja näin edistää alueellista rauhaa ja turvallisuutta".

Kiinasta kuitenkin korostetaan, ettei harjoitus kohdistu mihinkään kolmanteen osapuoleen. Harjoitukset käydään Kiinan kanssa Tsugolin alueella, joka on Kiinan, Venäjän ja Mongolian rajalla idässä.

Venäjän ja Kiinan sotilaalliset suhteet ovat lämmenneet viime vuosien aikana.

Erikoistutkija Panschin arvioi, että kyse on Vostok-harjoituksen maantieteellisestä sijainnista. Kutsumalla Kiina mukaan Venäjä haluaa viestittää, ettei idässä lähellä maiden rajaa tapahtuvassa sotaharjoituksessa ole mitään Kiinaa uhkaavaa.

Juttua päivitetty 28.8. klo 17.00: Lisätty tarkempi tieto Vostok-harjoituksen päivämääristä.

Suosittelemme