Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tutkimus: Äärioikeisto houkuttaa yhä useammin myös naisia – ja naiset ovat usein jopa miehiä radikaalimpia

Äärioikeistolaisten ja oikeistopopulististen puolueiden äänestäjien enemmistö on edelleen miehiä, mutta kuilu on kapenemassa, kertoo useassa Euroopan maassa tehty tutkimus.

Alice Weidel ja Alexander Gauland
Naisia on myös monen oikeistopopulistisen puolueen johdossa. Kuvassa Saksan oikeistopopulistisen AfD-puolueen liittopäiväryhmän johtajat Alice Weidel ja Alexander Gauland. Kuva: Clemens Bilan / EPA-EFE
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyrkän oikeistopopulistinen AfD-puolue keräsiviime syksyn liittopäivävaaleissa 17 prosenttia naisten äänistä itäisessä Saksassa. Läntisessäkin Saksassa AfD:tä äänesti kahdeksan prosenttia naisista.

Puolan hallitseva Laki ja oikeus -puolue sai vuoden 2015 vaaleissa naisilta jopa hitusen enemmän ääniä kuin miehiltä.

Näin siitä huolimatta, että Laki ja oikeus on pyrkinyt kaventamaan naisten oikeuksia, muun muassa oikeutta aborttiin.

Äärioikeistolaiset ja oikeistopopulistiset puolueet mielletään usein valkoisten miesten puolueiksi, mutta naisten osuus kannattajakunnassa on kasvanut, kertoo saksalaisen Friedrich Ebert -säätiön tuore tutkimus.

Naisia on kannattajakunnassa edelleen vähemmän kuin miehiä, mutta kuilu on kaventunut, toteaa säätiö, joka on sosiaalidemokraattiseen SPD-puolueeseen kytköksissä, mutta itsenäinen.

Säätiö on tutkinut kehitystä Saksan ja Puolan lisäksi Ranskassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Unkarissa.

Naisia puolueiden kasvoina

Useita naisia on noussut oikeistopopulististen ja äärioikeistolaisten puolueiden johtajiksi. Nykyisin Laki- ja oikeus -puolueen varapuheenjohtaja on Beata Szydło, AfD:n liittopäiväryhmän johtajista toinen on Alice Weidel ja Ranskan kansallista liittoumaa Marine Le Pen.

Esimerkiksi Marine Le Penin kaudella mielikuva Kansallisesta liittoumasta (aiemmin Kansallinen rintama) on muuttunut ystävällisemmäksi kuin hänen isänsä johtaessa puoluetta, tutkijat toteavat.

Naisjohtajista huolimatta miehet ovat puolueessa avainpaikoilla eri tasoilla ja esimerkiksi parlamentaarikot ovat valtaosin miehiä, tutkijat toteavat.

Miksi naiset valitsevat oikeistopopulistit?

Tutkijat pohdiskelevat, miksi naiset valitsevat äärimmäisenä oikealla olevia puolueita, vaikka niiden näkemykset esimerkiksi tasa-arvosta ovat usein konservatiivisia, jopa alttiita kaventamaan naisten oikeuksia.

Tutkimuksen mukaan Saksan AfD:tä äänestäneet naiset pelkäsivät usein syrjäytymistä, olivat huolissaan taloudestaan vanhetessaan tai lastensa tulevaisuudesta.

Huolta aiheutti myös rikollisuus ja väkivalta heidän omassa lähiympäristössään.

Populistipuolueet puolestaan lupaavat usein lisää etuuksia perheille. Saksan AfD myös asettaa kampanjamanifestissaan vastakkain turvapaikanhakijoista huolehtimisen ja Saksassa syntyneiden lasten edut.

Tutkimuksessa todetaan myös, että AfD:n naiskannattajat ovat jopa valmiimpia kuin miehet hyväksymään muukalaisvihamieliset ja islaminvastaiset mielipiteet.

Ruotsissa keulakuvina miehet

Ruotsidemokraattien johdossa on ollut peräkkäin kolme miestä, nykyisin Jimmy Åkesson. Kun puolue vuonna 1988 perustettiin, sillä oli vielä kaksi johtajaa, nainen ja mies ympäristöpuolueelta kopioidun mallin mukaan.

Mallista kuitenkin luovuttiin tehottomana vuonna 1991.

Ruotsidemokraattien puoluehallituksen jäsenistä noin kolmannes on ollut naisia. Naisedustajien osuus sen valtiopäiväryhmästä on Ruotsin puolueista pienin, 11 naista 49:stä edustajasta.

Ruotsidemokraattien noustua valtiopäiville naisten osuus kaikista valtiopäiväedustajista on tippunut 47:stä 43,6 prosenttiin, tutkijat kertovat.

Tutkimusten mukaan ruotsidemokraattien kannattajista 60 prosenttia on miehiä ja 40 prosenttia naisia.

Lue myös:

Trumpin ex-luottomies aikoo yhdistää Euroopan kansallismieliset puolueet – Steve Bannon myy nyt aatteita Euroopassa

Suosittelemme