Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jatkaako Jorma Kemppainen valmennusjohtajana? – "Se ei ole aina ihan omista haluista kiinni"

Valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen asema punnitaan Urheiluliitossa syyskuussa.

Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen
Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen Kuva: AOP
Laura Arffman
Avaa Yle-sovelluksessa

Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen vakuutti Ruotsi-ottelun yhteydessä Tampereella, että suomalaisurheilijoita on kuunneltu riittävästi penkin alle menneiden Berliinin EM-kilpailuiden jälkipyykissä.

– Meillä on oma, sanoisinko yleisiin (yleisurheilu) asioihin liittyvä selvitys menossa liitossa. Palautusaika tähän on jo loppunut urheilijoilta, joukkueenjohdolta ja henkilökohtaisilta valmentajilta. Tätä käydään läpi ylimenokauden aikana, vielä syyskuussa. Siinä käydään mennyttä ja suunnataan katse myös tulevaan.

Ei ole salaisuus, että muun muassa Kemppaisen asemasta on käyty keskustelua heikosti sujuneiden arvokisojen jälkeen. Miltä tulevaisuus näyttää?

– Niin kuin olen sanonut, ei ole ollut tällaisia pohdintoja. Tässä on ollut aika kova työ saada tämä 100 urheilijan joukko kasaan tänne Ruotsi-otteluun. Olen tyytyväinen, että meillä on hyvä ja taisteleva joukkue täällä. Syyskuussa on monien asioiden osalta pohdinnan paikka, vihjasi Kemppainen.

Haluatko Jorma Kemppainen itse jatkaa tehtävissäsi?

– Se ei ole aina ihan omista haluista kiinni. Totta kai pitää miettiä, mitä työnantaja asiasta ajattelee. Toisekseen myös urheiljoiden tuki on aina ensiarvoisen tärkeää tässä kohdin, myöntää Kemppainen.

Valmennusjohtaja kertoo, että syyskuussa Urheiluliitossa tehdään tarvittavat analyysit ja niiden pohjalta viedään asioita eteenpäin.

– Yhteenvetoni tästä kaudesta on se, että meillä on edelleen olemassa hyviä, nuoria urheilijoita, jotka ovat tänä vuonna vain yhden vuoden vanhempia kuin olivat viime vuonna. Avainasia jatkoa ajatellen on nyt se, että saadaan näistä huippujunioreista huippusenioreita.

– Olemme pystyneet tunnistamaan ne urheilijat, jotka ovat Tokion kandidaatteja ja siitä eteenpäin meidän kärkiurheilijoita vielä moniksi vuosiksi. Nyt on paikka käydä urheilijoiden, heidän henkilökohtaisten valmentajiensa, Olympiakomitean ja urheiluakatemioiden kanssa keskusteluja, jotta voimme luoda mahdollisimman hyvän ympäristön valmentaa heitä.

Tarvitaan isoja muutoksia

Yleisurheilussa tarvitaan urheilujohtajan mukaan kiireesti iso muutos suomalaisvalmentajien arkitekemiseen ja heidän työrauhaansa.

– Meillä on 35 urheilijaa, jotka ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön apurahoilla, mutta sitten taas hyvin vähän valmentajia, jotka pystyvät valmentamaan päätoimisesti. On aivan olennaisen tärkeää, että myös valmentajalla on aikaa tehdä sitä työtä urheilijan kanssa. Valmentaja on usein myös se taho, jonka konsultoi urheilupsykologin kanssa, juttelee ravitsemusterapeutin kanssa ja ylipäätään sen ympäristön kanssa, jossa luodaan rauha ja turva itse urheilijalle.

Yhdessä tekeminen lajiryhmittäin on myös Kemppaisen mukaan yksi tärkeä tie, joka vie suomalaista yleisurheilua ylöspäin.

– Näihin pitää pystyä vain tarttumaan kiinni entistä voimakkaammin ja resursoimaan niitä paremmin.

Onko valmennusjohtaja itse tyytyväinen hänen oman yleisurheilukauden tekemiseensä?

– Minä olen hirmu huono arvioimaan omia asioitani, mutta aika moni on niitä kyllä arvioinut. Pitää siitä varmaan joku synteesi sitten muodostaa, kommentoi Kemppainen haastattelun lopuksi.

Lue lisää:

Suomen miehet juhlivat Ruotsi-maaottelun voittoa seitsemän vuoden tauon jälkeen! Raitasen hurja loppukiri ratkaisi päätöslajin jännitysnäytelmässä

Elä uudelleen yksi kaikkien aikojen maaottelutrillereistä! Katso, miten Suomen miehet ratkaisivat dramaattisesti yllätysvoiton Ruotsista

Suomen tuorein yleisurheilun supersankari mykistävästä Ruotsi-ottelun voitosta: ”Hienoa saada positiivisia uutisia tällaisen kesän jälkeen”

Topi Raitasen huima loppuveto häkellytti ruotsalaiset – "Ei kuulunut minun maailmaani"

Suosittelemme