Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kymmenet järjestöt pelkäävät avustustensa puolesta ja kokevat sivuuttamista, kun hallitus uudistaa Veikkaus-lakia: "Väheksyvää ja ylimielistä"

Veikkauksen tuet järjestöille uhkaavat tippua jopa 15 prosenttia, koska pelaamisen tiukempi syynääminen vähentää pelituottoja.

Veikkauksen peliautomaatti
Pelikoneelle ei muutaman vuoden päästä ole ehkä asiaa jollei ole tunnistautunut. Kuva: Retu Liikanen / Yle
Janne Toivonen,
Timo-Pekka Heima
Avaa Yle-sovelluksessa

Keväällä alkanut arpajaislain muuttaminen on saanut kymmenet järjestöt takajaloilleen.

Kyse on rahahuolista. Monet järjestöt ovat riippuvaisia Veikkauksen peleistä niille kertyvistä avustuksista, jotka uhkaavat arpajaislakia muutettaessa pienentyä.

Veikkauksen tarjoamiin raha-automaattipeleihin on määrä ottaa käyttöön pakollinen tunnistautuminen ennen jokaista pelikertaa. Tarkkaa tapaa ei ole vielä päätetty. Tunnistautumispakko vähentäisi satunnaispelaamista eli pienentäisi tuottoja – ja sitä kautta järjestöille kanavoituvaa rahamäärää.

Veikkaus on arvioinut, että muutokset vähentäisivät muun muassa kulttuuriin ja nuorisotyöhön kanavoituvaa rahoitusta arviolta 55–145 miljoonaa euroa.

Järjestöt suomivat lakiesitystä ylimalkaiseksi. Erityisesti niitä närästää se, että avustusten vähenemistä käsitellään 30-sivuisessa lakiesitysluonnoksessa vain yhdellä virkkeellä: "Esityksellä voi olla jossain määrin vaikutuksia myös yleishyödyllisten yhteisöjen ja kolmannen sektorin toimintaan niille myönnettävien avustusten määrän vähentyessä."

"Tarkoittaa pahimmillaan toiminnan lakkauttamista"

Yle kävi läpi kaikki 58 lausuntoa, jotka lakiluonnoksesta jätettiin sisäministeriölle. Järjestöjen lausuntoja niistä on runsaat 40, ja niistä yli 30 on kriittisiä.

Pelihaittojen vähentämistä kannattavat kaikki, mutta avustusasian kuittaaminen yhdellä virkkeellä on närkästyttänyt järjestöt.

– Kirjaus on käsittämättömän väheksyvä ja ylimielinen, kirjoittaa Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL lausunnossaan.

– Esityksessä on huomioitu varsin pintapuolisesti vaikutukset järjestöjen asemaan ja rahoitukseen, sanoo sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE.

Pelastakaa lapset ry. sanoo olevansa samasta asiasta "vakavasti huolissaan", samoin monet nuoriso- ja liikuntajärjestöt. Suomen Opiskelija-Allianssi Oskun mukaan leikkaukset saattavat pahimmillaan tarkoittaa toiminnan merkittävää supistamista tai jopa koko toiminnan lakkauttamista.

– Liikunnan ja urheilun osalta tämä tarkoittaisi noin 8–23 miljoonan euron leikkauksia nykyisestä 154 miljoonan euron rahoituksesta, kirjoittaa Suomen Olympiakomitea.

Velipekka Nummikoski, Veikkauksen varatoimitusjohtaja
Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski Kuva: Retu Liikanen / Yle

Veikkaus: Tunnistautumispakko on edistysaskel

Veikkaus kuvailee tunnistautumispakon olevan pelihaittojen torjunnan näkökulmasta ehdottomasti edistysaskel.

– Siihen voi liittää erilaisia työkaluja, joilla pelaaja voi laittaa itselleen esimerkiksi pelikiellon. Kun silloin tunnistautuu, järjestelmä näyttää että et voi pelata, sanoo Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski.

Viime vuonna Veikkaus kanavoi voittojaan yleishyödylliseen toimintaan noin 1 miljardin euron edestä, joten uudistus leikkaisi rahoitusta arviolta 5–15 prosenttia. Tunnistautumisen taakse menevät rahapeliautomaatit tuovat noin neljänneksen Veikkauksen liikevaihdosta.

Veikkaus on kuitenkin toivonut, että pakollinen tunnistautuminen etenisi lakiehdotuksen aikataulua maltillisemmin. Nummikoski katsoo, että muutos olisi hyvä toteuttaa vaiheittain. Veikkauksen ehdottamassa mallissa pelituotot eivät laskisi.

Leikkaus leikkausten päälle

Järjestöjen tuohtumusta lisää, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on jo valmiiksi leikannut kulttuuri- ja sivistysrahoitusta.

– Sipilän hallituksen aikana museoiden valtionosuusrahoitus on laskenut 12 prosenttia. Kun vuonna 2015 valtionosuusrahoituksesta 45 prosenttia katettiin budjettivaroilla, on vastaava osuus vuonna 2018 enää 33 prosenttia, kritisoi Museoliitto.

– Orkestereiden valtionosuusrahoitus on laskenut yli 10 prosenttia. Samaan aikaan hallitus on siirtänyt rahoituksen painopistettä budjettirahoituksesta veikkausvoittovaroihin, huomauttaa Suomen Sinfoniaorkesterit.

Sama tiivistetysti: rahoitusta on leikkauksilla ajettu veikkauspainotteisemmaksi, ja nyt siitäkin aiotaan leikata.

– Leikkaus vähentäisi toteutuessaan huomattavasti suomalaisen pelijärjestelmän suotuisia liitännäisseurauksia, useita kulttuurijärjestöjä edustava Veikkauksen edunvälittäjät -verkosto kirjoittaa lausunnossaan.

Veikkauksen edunvälittäjät -verkoston puheenjohtaja Kimmo Levä epäilee, ettei tunnistautuminen purisi ongelmapelaamiseen.

Kimmo Levä, Veikkauksen edunvälittäjät -verkoston puheenjohtaja
Kimmo Levä, Veikkauksen edunvälittäjät -verkoston puheenjohtaja Kuva: Retu Liikanen / Yle

– Pahimmillaan yleishyödylliset toiminnot vähenevät kun rahoitus vähenee, ja peliongelmat säilyvät ennallaan, Levä sanoo.

Tuli nopeasti ja puskista

Järjestöt suomivat uudistusta tolkuttomasta kiireestä ja siitä, että lausuntokierros ajoitettiin hankalasti keskelle kuuminta lomakautta eli juhannuksesta elokuun puoliväliin.

Lakiesitystä vaaditaan uudelleen valmisteltavaksi.

– Mikäli uudistus vietäisiin läpi perusteellisemmalla valmistelulla ja uudistus etenisi vaiheittaisesti, näyttöön perustuvasti ja tarvittaessa korjaavasti, ei riskeerattaisi liiaksi yhteiskunnalle koituvia nettohyötyjä, Suomen elokuvasäätiö kirjoittaa.

– Riittävä asiaan perehtyminen ja – – – jäsenistön kuuleminen ja osallistaminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Tämä on erityisen kohtuutonta, kun esitys sisältää niin merkittäviä uhkia kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten heikentämisestä, lapsi- ja perhejärjestö Vesaisten keskusliitto sanoo.

Matkailu- ja ravintolapalveluiden edunvalvontajärjestö MaRa:lta kukaan ei ilmeisesti muistanut kysyä mitään.

– MaRa hämmästelee, että sisäministeriö ei ole pyytänyt siltä lausuntoa, vaikka MaRan edustamien yritysten toimipisteisiin on sijoitettu rahapeliautomaateista erittäin suuri osa, MaRa kirjoittaa ja viittaa Veikkauksen tilastoihin, joiden mukaan viidennes peliautomaattituotosta tuli alkuvuonna ravintolapelipisteistä.

Myös pääministerin oman puolueen nuorisojärjestön Keskustanuorten mukaan esitys tulisi palauttaa valmisteluun.

Veikkauksen peliautomaatti
Veikkauksen peliautomaatti Kuva: Retu Liikanen / Yle

Lainvalmistelijat: Tällaista tilattiin

Sisäministeriön valmistelukoneisto vetoaa yhtenä tekijänä ylhäältä annettuun kiireeseen.

– Tämä tuli tässä vaiheessa vaalikautta ja haluttiin vielä tälle eduskunnalle, se on se realismi mikä tässä on taustalla, sanoo sisäministeriön lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen.

Hallitus päätti hankkeesta talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa toukokuun toisella viikolla, ja kaksi viikkoa myöhemmin sisäministeriö ryhtyi töihin. Valmisteluun ei koottu työryhmää, vaan se tehtiin tavallisena virkatyönä kahden valmistelijan voimin. Taustaksi kuultiin myös asiantuntijoita.

Valmistelijat, neuvottelevat virkamiehet Elina Rydman ja Jukka Tukia myöntävät kiireen. Heidän mukaansa uudistuksen keskiössä on kuitenkin se, miten pelimonopoli pystyy haittojen vähentämisen näkökulmasta perustelemaan olemassaolonsa EU:lle, ei uudistuksen vaikutus järjestöjen rahoitukseen.

Rydman ja Tukia sanovat, ettei lyhytsanaisella vaikutusarviolla ole tarkoitus vähätellä järjestöjä.

– Olemme kuitenkin ottaneet kritiikin vastaan, ja selvitämme missä määrin meidän pitää täydentää esitystä. Mutta perustavanlaatuisesti erilaista siitä ei olisi tullut pitemmässäkään ajassa, he sanovat.

Lakiesityksen on määrä valmistua eduskunnan käsiteltäväksi vielä tänä syksynä.

Aiempia uutisia

Kilpailuvirasto vaatii Veikkauksen monopolia ja pelihaittoja perusteelliseen syyniin – Veikkaus puolustautuu: "Olemme haittojen osalta Euroopan keskitasolla"

Uskotko voittavasti illan 90 miljoonan jättipotin? Näin unelma toteutuu todennäköisemmin

Eläkeläisten kohtaamispaikat katosivat – Suomessa on enää 7 bingohallia

Suosittelemme sinulle