Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Koululaiset jakavat hyvää mieltä Karhulassa – haastoivat torivieraat rollaattoriralliin

Palkittu Gutsy Go -tiimi auttaa nuoria ratkaisemaan oman asuinalueensa ongelmia. Kotkassa tapahtuma toteutetaan nyt toista kertaa.

Kaksi poikaa huoltaa polkupyörää Karhulan torilla.
Nuoret huoltavat polkupyöriä Karhulan torilla Kotkassa. Kuva: Miina Sillanpää / Yle
Miina Sillanpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Karhulalaiset nuoret ovat tällä viikolla tehneet kaupunginosansa hyvinvointia ja viihtyvyyttä lisääviä tekoja Kotkassa.

Helilän ja Karhulan koulujen kahdeksasluokkalaisten tavallinen kouluarki on saanut väistyä, kun nuoret ovat miettineet, miten muita ihmisiä voisi auttaa ja ilahduttaa. Nuoret pääsivät myös toteuttamaan ideat.

Aada Saarenvallan, Saana Niemelän ja Mikael Parikan ryhmä pystytti keskiviikkona varikon Karhulan torille.

– Tämä on rollaattoriralli. Täällä kisataan rollaattoreilla, ja sitten korjataan pyöriä, rollaattoreita ja vaunuja. Niitä saa tuunatakin, kertoo Saana Niemelä Helilän koulusta.

Rollaattorien runkoon kieputetaan heleän väristä nauhaa. Voi tehdä myös rusetin, jos haluaa. Pyörää torilla taluttava mies pysähtyy varikkoa markkeeraavan teltan luo. Polkupyörän etukumi kaipaa täyttämistä.

– Tämä lähti vähän vitsistä, kun mietittiin pari päivää sitten, että miten me saataisiin myös vähän iäkkäämmät ihmiset mukaan ja että nuoremmatkin voisi osallistua, kertoo Helilän koulua käyvä Mikael Parikka.

– Me haluaisimme, että ihmiset viettäisivät enemmän aikaa keskenään. Me halusimme tuoda ihmiset yhteen. Täällä ei oikeastaan hirveästi tapahdu mitään, joten on kiva tuoda tänne tapahtumia ja tekemistä, Aada Saarenvalta Karhulan koulusta kertoo.

"Emme halua vain roskata"

Nuoret ovat halunneet tuoda iloa ympäristöönsä myös esimerkiksi auttamalla ihmisiä kantamaan kauppakassit autoon tai kotiovelle.

Karhulan torilla ihmisiä haastettiin myös tutustumaan ennestään tuntemattomiin ristinolla-pelin merkeissä. Erilaisia ideoita on syntynyt reilut parikymmentä.

Nuoria miehiä pumppaamassa ilmaa vanhemman miehen polkupyörän etukumiin Karhulan torilla.
Nuorten tempaus on poikinut paljon hyvää palautetta Karhulassa. Kuva: Miina Sillanpää / Yle

Torilla liikuskelevien ihmisten houkutteleminen mukaan jännitti aluksi.

– Se helpotti sitten kun alkoi huomata ihmisten reaktiot, kuinka tätä on rakastettu tätä ideaa. Se, että me temme jotain Karhulan hyväksi, on niiden mielestä hieno juttu, Saana Niemelä sanoo.

Vaikuttaminen tuntuu nuorista hyvältä.

– Nuoret kuitenkin keksivät paljon asioita. Pitäisi aina kysyä nuorten mielipide asioihin, Mikael Parikka linjaa.

– Me vietetään täällä tosi paljon aikaa. Ei ole totta että me halutaan kaikki vaan roskata Karhulaa. Me oikeasti haluamme tehdä jotain hyvää tänne, Saana Niemelä jatkaa.

Palkittu keksintö

Eri puolilla Suomea kouluissa kiertänyt Gutsy Go -tiimi auttaa viikon ajan nuoria toimimaan oman yhteisönsä hyväksi.

Gutsy Go -yhdistys keksi tavan aktivoida nuoria. Nuoria hyödyttävä innovaatio palkittiin viime vuonna Vuosisadan rakentajat -ideakilpailussa, jonka järjestivät suomalaiset säätiöt. Palkintosumma oli 1,5 miljoonaa euroa.

Nopea toiminta, median käyttö ja välitön kokemus vaikuttamisesta ovat menetelmässä tärkeitä. Nuoria halutaan kannustaa ottamaan näkyvä, myönteinen rooli omassa yhteisössään.

Edellisen kerran kotkalaisnuoret pääsivät vaikuttamaan ympäristöönsä puolitoista vuotta sitten Karhuvuoressa. Siitä jäi hyvä mieli, ja kaupunki halusi Gutsy Go -tiimin uudelleen kylään.

Nuorisotoimenohjaaja Leena Ruotsalainen väläyttää, että mahdollisesti vielä Kotkansaarenkin yläkoululaiset saavat oman teemaviikkonsa. Kaupunki satsaa teemaviikkoon 35 000 euroa.

Nuoret kuvaavat tempauksensa videoiksi. Ne esitetään kaikelle kansalle kulttuuritalo Kyminsuussa perjantaina.

Suosittelemme